Homeinen pieni kaksio

Ennen kuin minulla oli oma blogi, jossa kertoa tästä täydellisestä elämästä, pullantuoksuisesta kodistani, heleän ihoni salaisuudesta ja vinkeistä, kuinka tehdä sporttisia kampauksia paksuihin, luonnonkihariin, hunajanvaaleisiin kutreihini, suunnittelin vastaiskua blogimaailman täydellisyyksille. Tarkoituksena oli aloittaa elämäntapablogi, Homeinen pieni kaksio. Ehkä enemmän upeita sisustusvinkkejä. Kuihtuneita rippiruusuja vuodelta -98, homeisia leipäviipaleita ja päivän asu-kuvasarjoja reikäisistä kalsareista, eriparisukista ja vanhoista Naisten Askel-paidoista.

Eri pari sukat, pömppömaha, hiukset kuohkeana kuin pieni kevätsipuli.

Ystäväni tullessa yökylään Helsingistä, huvitin häntä lukemalla täydellisiä elämäntapablogeja Miljonääriäidit-sarjan kertojan äänellä. Siis se suomalainen. "Miljonääriäidit Maria ja Nina..." Suosikkejamme olivat ehdottomasti erilaiset lasten teemajuhlat. Tokihan teemajuhlissa tulee olla astiasto, joka on sävysävyyn vintage-hengisten pillien ja paperipallojen kanssa. Ja milloin oli perheen valloittava taapero metsästämässä perhosia haavin kanssa (perhoset tietenkin sävy sävyyn lapsen vaatteiden kanssa) ja milloin työstämässä pienen palettinsa kanssa öljyvärimaalausta perheen pihan runsaista omenapuista, kuin taiteilija Umbra konsanaan! 

Siinä ei ole todellakaan mitään pahaa tai väärää! Ihanaa, että jotkut jaksavat panostaa ja tuottaa niin upeaa kuvamateriaalia, pitää kotinsa moittettomassa kunnossa, vitivalkoisena ja hohtavana. Pukea lapsensa sävy sävyyn ja askarrella nukkekoteihin henkareita ja tehdä muovailuvahasta mikroskooppisen pieniä macarons-leivoksia. Uskomatonta. Mutta kai se on sitten totta.

Lämminhenkinen joulupotretti!

Missä oikein meni vikaan? Miksi itse on yksi Taifuuni-Vilijonkka, joka tulee ja menee ja aiheuttaa kaaosta? Perjantaina siivosin ja eiköhän koti näyttänyt taas muutaman tunnin jälkeen siltä, kuin meillä olisi vierallut joku kymmenhenkinen suurperhe pienten tahmatassujen ja muutaman kuraisen koiran kanssa. Olen sisustuksen suhteen hyvin tarkka ja kun vieraita tulee, pitää tarjoilujen olla tiptop ja kodin siistissä kunnossa. Auta armias, jos kipot eivät ole samaa sarjaa ja mies on laittanut tuulihatut sille väärälle tarjoiluvadille. Tai kuvittelee, että salaattia tarjoillaan muovisesta kulhosta. Katastrofi!! Mutta sitten kun olen täällä yksin tai kun minulla on kiire... Voi luoja. Miten voi saada niin lyhyessä ajassa niin paljon sotkua? Miten voi elää sen rojun vaatekasan keskellä?
Vaatekaappini suhteen olen jo luovuttanut. Se pysyy järjestyksessä tasan tarkkaan muutaman päivän. Yksi kerta, että pitää etsiä kiireessä jotain tiettyä rättiä, ja kaivan kaiken pihalle yhtenä isona läjänä. Jotkut ehkä muistavatkin vanhan kotini vaatehuoneen, josta löytyi eriskummallisia tavaroita, kuten A-tikkaat, lusikkaa, haarukkaa ja milloin mitäkin. Olisi ollut hyvä paikka haudata ruumis.
Ruoan esillepano. Jooo. Kyllähän minä saatan kiireettömänä vapaapäivänä asetella ne rehut lautaselle. Jota kuinkin näin.

Mutta arki on kyllä usein sitä, että vetelen kylmää, vetisenä litisevää parsakaalia lommoutuneesta muovikiposta ja ropellan eväsmuniani leipien päälle työpaikan toimistossa, joka jää löyhkäämään kylpyhuoneen hajulukolta.

Syön munia, jos ne eivät tipu lattialle.

Monia häiritsee kovasti, että blogeissa annetaan niin siloteltu kuva itsestä. Mutta haloo - kuka nyt muutenkaan nauttii omien huonojen puoliensa esilletuomisesta? Ei ole kivaa laittaa itsestään niitä epäonnistuneita kaksoisleukakuvia facebookiin, eikä ehkä tunnu erityisen luonnolliselta kertoa, että kotona ollessaan suosikkipuuhaa on istua käsi housuissa ja kaivella nenää. En minäkään täällä aivan kaikkea kerro. Esimerkiksi sitä, että raivoan pää punaisena mainoksille ja huonoille kappaleille, puhun todella rumia asioista, joista en pidä (kuten Anna Abreun lauluäänestä) Tai siitä, että olen ollut maailman kamalin teini-ikäinen, joka raivosi äidilleen, käytti sellaista kieltä että tapakasvattaja Kaarina olisi kiikutettu saman tien suljetulle psykiatriselle osastolle. Tai siitä, että sain ala-asteella käytösnumeroksi puolikkaan tähden, kun kolmonen oli suurin arvosana ja ykkönen pienin. Tai että ala-asteella laitoin kynän rehtorimme takataskuun aina kun hän matematiikan tunnilla pyllisteli ja sitten hän nolona tuli palauttamaan kynän luokkaamme "Taas minä otin vahingossa jonkun kynän!". Olisihan noita juttuja, jos jaksaisi kuunnella!
Blogilla välitetään mielikuva muille. Sanavalinnoilla ja kuvilla luodaan vaikutelma. Voisinhan itsekin antaa pätevän ja ammattimaisen kuvan. Kirjoitella pitkät pätkät latinaa.... NÄÄÄÄÄÄÄH!!

Epäonnistunut poseerauskuva hiilarimätystämisen jälkeen, aaaahhh!

Minulle tämä blogi on terapiaa parhaimmillaan. Välillä kysellään kauhistuneena, että mietinkö ollenkaan, mitä asiakkaat nyt minusta ajattelevat, kun tällaisia sammakoita päästän suustani? Laitan sellaista arveluttavaa kuvamateriaalia. Miksi en kirjoita vakavaa ja ammattimaista blogia?
Omaan elämääni mahtuu sitä täydellisyyttä ja etenkin sen tavoittelua aivan riittämiin, että jaksaisin sitä vielä hehkutella blogissanikin. On paljon mukavampaa jakaa niitä asioita, joissa on huono. Tuntuu rentouttavalta ja puhdistavalta nauraa itselleen ja kertoa, että hei minä olen se dorka, joka luuli, että Jaffan Zombie-Marja "MARJA PUREE!" -limpparissa on marjasosetta (pureeta) ja tarkasteli pulloa todella kauan + ääneen ihmeteli, että ei näe mitään sosetta. Tai joka uuden hammasharjan ostaessaan ihmetteli, että miksi siinä pakkauksen ulkopinnassa on se kielenpuhdistuspalanen, kun sen hammasharjan koko toinen pintahan on sitä materiaalia. Että onko se joku vaihto-osa. Toivottavasti et edes tajunnut tuota viimeistä juttua. Se oli niin blondi-juttu, että en tiedä, miten oikeasti punapäänä true gingerinä pystyin moiseen. Kai se vetyperoksidi on tehnyt minulle muutakin, kuin bimbon ulkonäön!

Toki välillä on kiva jakaa vinkkejä ja höpötellä ihan asiaakin. Kovin usein en ole tosin tähän sortunut. Saan työni ja kouluni puolesta tutkia ja kirjoitella lähdemateriaaliin viittaillen aivan tarpeeksi. Uskon myös, että asiakkaikseni valikoituu muutenkin ihmisiä, joiden kanssa persoonat osuvat yksiin. Meillä on treeneissä hauskaa, kun minä tulen paikalle milloin housut revenneinä ja milloin mitäkin sähläten ja voin yleensä omilla kokemuksillani ja tunaroinneillani kohottaa huomattavasti asiakkaan mieltä. Innostaakin! Kun kerta tuokin sähläri pystyy ja kykenee, niin kyllä minäkin. Tarpeen mukaan olen kuitenkin vakava ja tiukka, eikä homma karkaa miksikään pelleilyksi. Nautin työstäni ja uskon, että se into välittyy myös omille valmennettavilleni. En tee hommaa otsa rypyssä, enkä halua, että asiakkaanikaan tekevät. Toki sopivalla vakavuudella.

Mutta miten mun otsaan on silti ilmestynyt RYPPYJÄ? Kysynpä vaan. Kenellä on vastuu???? Etten vaan ois kuitenkin ottanut tätä mun fitnesslifestylee liian vakavasti. Viikonloppuna ainakin otin. Siirryin paikasta toiseen autolla välttääkseni kataboliaa, tankkasin lihakset hiilihydraateilla, hoidin mieltä istumalla iltaa kaverin kanssa ja huollatin kehoani makaamalla sohvalla X-asennossa viltin alla. Siis kaikki fitnessin kulmakivet kohdallaan!!

En näe niitä (no näänpä) mutta tunnen ne!!

Banaaniplätyi ja jäätelöö...ööö!

PS. Toimitus huomauttaa, että nykyään asustelen kolmiossa. Joka ei ole homeinen! Mutta paprika on usein homeessa.

PPS. 3 viikkoa dieettiin.

Nyt vielä kovasti pihviä!!!

Saako pannukakulla istua?

Tänään se iski tajuntaan - kisadieetti todella alkaa.  Ja sehän muuten tarkoittaa sitä, että minulla on edessä rapeat 20 viikkoa dieettiä. Tulevana kesänä ei siis syödä jäätelöä, hörpitä kuohujuomia tai mussuteta muurikkalettuja hillon ja kermavaahdon kera.

Viime kesänä maistui kupliva. Ja näkyi vyötäröllä.

Mmmmmmm.... Onneksi voi haistella! Yhtä kivaa. Tosi paska väite. I know!

Olen aina ajatellut, että täytyy olla joku yli-ihminen, että selviää moisesta. Olla nyt ilman elämän suurimpia nautintoja: rasvaa, sokeria ja viiniä!! Syksyllä aloitettu välidieetti kuitenkin osoitti, että jopa minusta, varsinaisesta herkkuporsaasta on herkuttomaan elämään, kun päämäärä on selvillä.

Olen toki aika ymmyrkäisenä kuunnellut tiimikavereiden kertomuksia. Ilmeisesti ollut varsin kivutonta puuhaa. Välillä väsyttänyt ja sitten taas porhallettu täysillä eteenpäin. Ei lipsahduksen lipsahdusta. Vau....
Myönnän - kyllä minua jännittää. Jännittää ihan todella paljon! Olen ollut aiemmin sellainen herkuilla itseäni palkitseva tyyppi. Ai kun tänään on kaunis päivä : ansaitsen jäätelön! Kylläpä tänään on sateinen päivä : syön jäätelöä. Voi kun minulla meni hyvin töissä : syönpä patonkia viinin ja juustojen kera! Voi kun meni päivä ihan päin hanuria: minä niin tarvitsen viiniä ja juustoja!
Tämä on myös monen tavan painonpudottajankin ongelma. Palkinto/lohtu/tunnesyöminen. Siitä on hankala päästä eroon. Ja se muuten vaatii asennetta, kuria ja tahtoa.

?????

Mmmmmmm.....

Elämässä on kuitenkin muitakin nautintoja, kuin välitöntä mielihyvää antavat herkut. Ja on tärkeää löytää erilaisia keinoja palkita itseään. Tavoite auttaa väistämään pahimmat karikot ja pitämään mielen fokusoituneena. Ainakin hyvinä ja energisinä päivinä. Mutta entäs sitten, kun on kiire, kananmunat lentelevät nonstopina lattialle, kengissä on koirankakkaa ja kiharrin tarttuu hiuksiin ja What the Fox Say soi radiosta? Auttaako se tavoite läpi mun-on-pakko-saada-vanukasta-NYT-tai-tapahtuu-moottorisahamurha-kohtauksesta? Vai meneekö pää ihan sama-whaevööööö-mä-oon-nevöhööd-susta-dorka-dieetti-mielentilaan? Aaaapuuuuva.

Kesällä on tulossa polttareita, häitä ja juhlaa jos jonkinlaista. Nämä tulevat varmasti olemaan ensimmäistä kertaa dieettiään läpivievälle tahmatassulle aika hankalia paikkoja. Mutta uteliaasti lähdetään leikkiin mukaan ja eletään hetki kerrallaan. Kyllä se siitä?

Onneksi samppanjaa saa ympäri vuoden. Ei yksi kesä ole mihkän!!

Eilen kävin Method Putkisto-studiolla. Olen soluttautunut keskiviikon aamuvirkkujen tunnille. Aloittelemme klo 7.45 pitkillä herättelevillä hengityksillä ja avauksilla. Oli aivan ihanaa, kun aurinko paistoi sisään saliin, olo oli pirteä ja heti tunnin alusta saakka tuntui, että sain hengitettyä vartaloon lisää pituutta!

Tunnin teema ei olisi voinut osua paremmin: rintarangan avausta. Isoja liikkeitä, joissa piti aukaista selkää, pallolla rullailua nikamia tunnustellen, kaularangan avausta ja pidentämistä. Tuntui siltä, että olen niin jumissa, etten edes voinut hengittää syvään. Kierroissa ranka rohisi ja hengityksen loppu tuntui ahtaalta ja katkonaiselta.

Elina ohjasi jälleen rennolla, mutta tarkalla otteella. Kävi korjaamassa asentoa, tarjoamassa vaihtoehtoisia tapoja, kun lonkankoukistajat kinnasivat niin, että näytin kilvelleen kierähtäneeltä kilpikonnalta tai sivuposeerausasennosta tuttu pakarannosto näkyi liikkeissä turhan voimakkaasti.
Sain myös vartalon kiertoa varten kotiharjoitteluvinkkejä, joita aion ehdottomasti hyödyntää, että saadaan tarpeeksi kiertoa poseerausasentoihin. Joiden parissa on vielä työtä.... Paljon.

Kaunis Elina! Kuva: Method Putkisto-studio

       
"Jos ei tule voittoa, niin ainakin sulla on kaikista kaunein kaula!" Haha! Toivoa sopii, että putkisto-tunneilla pidennetty joutsenkaulani erottuu! Minusta kaula on tosin edelleen samaa luokkaa, kuin sillä kilpikonnalla. Niska tukevasti kilven suojissa.

Olen konna. Ja laulella voin huoletonna! Ööö. Mitä?

Toissapäiväinen jalkatreeni tuntui tänään jaloissa vielä pahemmin kuin eilen, mutta ei auttanut itku markkinoilla, kun lyllersin treeneihin klo 10. Heidin treeneihin. Täytyy sanoa, että vaikka treeni otti sinne minne pitikin, eli etureisiin, niin onni onnettomuudessa, että yhteistreenimme menevät usein kuulumisten vaihdoksi. Muuten en olisi ehkä saanut rahtuakaan armoa, mitä tulee takareisiin ja ahteriin.
Tehtiin kyykkyä super squat-laitteessa, reiden ojennusta pudotussarjoina, prässiä, askelluksia step-laudalta alas ja ponnistusta ylös. Siinä ähkiessäni kammottavien pudotussarjojen parissa, joku kanssatreenaaja tuli kysymään meiltä, mistä koulusta olemme. Tirsk. Heidi siinä sitten kertoi, että tässä on fitness-valmennus käynnissä. Minä melkein itku silmässä ähkin viimeisiä toistoja, kun setä kysyi: "Onkos se jotain tanssia?" Petti kyllä pokka siinä väsyneenä aivan totaalisesti, eikä meinannut hommasta tulla hölkäsenpöläystä, kun sain sellaisen hepulinaurukohtauksen. Näyttkö se naama punaisena pukertaminen liittyvän jollain tapaa tanssiin? Meidän haastettiin myös sulkapallo-otteluun. Harmi, ettei kuulu treeniohjelmaan. Muuten oltaisiin ihan_varmasti_lähdetty. Sori, pojat.
                                           
Treenit Heidin kanssa ovat ennen kaikkea terapeuttisia. Koen saavani hyvän sykkeen ja tekemisen treeneihin yksinkin, mutta en pääse luonnollisesti samalla tavalla purkamaan omia epävarmuuksiani ja kysymyksiäni mitenkään muuten, kuin päpättämällä omalle valmentajalle. En halua kuormittaa  häntä turhanpäiväisillä kysymyksillä, ellei ole pakottava tarve, joten yhteistreeneissä sitten kyselen askarruttavat asiat ja saan ääneen pohtia kuntoa ja asentoja ja bikineitä ja kaikkea mahdollista. Varmuutta tuli tänäänkin roppakaupalla lisää ja tuli taas sellainen fiilis, että suunta on ihan oikea ja hyvä tästä tulee. Varmuutta ja kovaa tekemistä vain!

Sain käsiin myös uudet treeniohjelmat ja kisadieettilappunenkin ilmestyy minulle piakoin. (Niin. Tosiaan. Se dieetti. Iiiik.) Aerobisia ei tule olemaan alkuun lainkaan, mikä ei ole yllätys. Minulla tulee todella paljon hyötyliikuntaa ja kävelyä ihan ilman erillisiä aerobisiakin. Toivottavasti ei kuitenkaan liikaa.
Ja pudoteltavaa on kokonaisuudessaan sellainen 8kg. Ei tunnu toivottomalta! Mutta ei ole varmasti sen helpompaa kuin +10kg.

Tiimikaverit ovat menneet dieetin mahtavalla draivilla. Ei voi kuin ihailla! Meidän body fitness-juniorimmekin vaan kokkailee joka päivä aivan mahtavia herkkuja. Instagramista olen kuolannut kuvia. Eikä ole mennyt palaakaan omaan suuhun, vaan miehen sekä vieraiden. Siinä on kyllä itsekuri todella kiitettävä, ei voi kuin hämmästellä! Minun pitänee keitellä tuolle miehelle korkeintaan jotain kuvottavia sörsseleitä, että ei varmasti tee mieli maistaa. Olen niittänyt mainetta aikamoisena hasardikokkina ja lapsena kunnostauduin varsinaisena herkkutehtailijana, kun valmistin pikkuveljelle ja serkulleni kaikenlaisia suuhunpantavia leikkimökissä (mm. voikukkaa, vanhentuneita maitojauhoja, lehmän pellettiä...) ja naamioin ne näyttämään tarpeeksi paljon päiväkaakaolta ja pullalta. Krhm. Kun nyt kuitenkin säälittelette tuota avomiestäni, järkytän teitä lisää kertomalla, että raasu joutuu jatkossa syömään leipänsäkin ilman voita. Minä kun en voi elää dieetillä samassa taloudessa Oivariini-paketin kanssa. Ehei. Syön sieltä vielä lusikalla sitä voita. Houkutukset ratsataan huolellisesti pois! Ei voi sortua siihen, mitä ei kaapissa ole! Tämän lisäksi aamuaerobiset koittavat kesäkuussa myös hänellä. Yhteinen kärsimys kaunistaa!!!

Minulla on onneksi näitä salaisia herkkureseptejä tallessa.

Ennen dieettiä on kuitenkin tarkoitus viettää rento tankkausviikonloppu sukuloimassa. Siellä ei muuten kaloreita lasketa ja syödään suklaata koko dieetin edestä! Niin, ettäs tiedätte. Älkää yrittäkökään estää, hahahaaa! No, kylläpäs nyt uhoan. Mutta tarkoitus siis pitää ruokailujen osalta rennompi viikonloppu ja herkutella suosikkiherkuilla ja hyvällä omallatunnolla. Sitten ystävystyn seuraaviksi kuukausiksi parsakaalin kanssa... Ps. Söin äsken korvapuustin. Vatsa sopii bikini fatness-kilpailuihin oikein passelisti. Lähdetään viemään konseptia eteenpäin! Kaikki joiden kisabikinit eivät mene läpi kilpailijakokouksessa - tervetuloa. Vaaditaan vain off-kausi ja survoutuminen liian pieniin bikineihin!

HAHAAHAHAA! VIELÄ NAURATTAA ELÄMÄ!

PPS. Kävin tänään myös hieronnassa! Paikkana Fysikaalinen hoitolaitos Markus Linna ja Carisma-keskus Jyväskylän ytimessä. Nyt on taas paikat auki. Ainakin enemmän auki. Luoja, teki kipeää!

PPPS. Jos olet vailla hierojaa Jyväskylässä, myös minä teen hierontaa edullisilla opiskelijahinnoilla! Osaan tarvittaessa olla myös hiljaa ja kertoa ihan hyviäkin juttuja! Laita ihmeessä sähköpostia, niin rouhitaan kalvoja auki! everfit@luukku.com

This girl is on fire!

Voi jukupliut, on jo tiistai!
Viikko alkoi sikäli erikoisesti, että eilen oli treenivapaa. Yleensä kun viikko tulee startattua jalkapäivällä ja perkeleillä. Viime viikolla treenasin salilla hieman vahingossa kuusi kertaa. Päälle aerobista ja kehonhuoltoa Method Putkisto-studiolla sekä poseeraustreeniä, niin kyllä muuten tuntui eilisaamulla silmissä ja jäsenissä. No, tuntui tänäänkin. Hyvä kun silmiä sai auki!!

AURINKOETUJEETAKAJEESIVUJEEJEE.

Sunnuntaina kävin tekemässä etureisi- ja pohjetreenin, yllätys yllätys. Mitäpäs muutakaan, noin lauantaisten kommenttien jälkeen? On muuten sellainen polte saada sitä lihasmassaa tahkottua, että oikein päätä pakottaa! Tiukkaa teki treeni ja tuntumaa haettiin oikein urakalla. Keskityin niin maan pirusti etureisiin, tein  7 sarjaa ojennuksia reisipenkissä (keskiraskasta, todella kovaa ja pitkät pumppailut ja hapotukset päälle) ja siihen vielä ojennukset yhdellä jalalla. Jalat tutisivat, treenikaveri auttoi pitämään viimeiset ylhäällä ja koivet olivat muusia. Itku meinasi tulla ja räkä tirskui nenästä. Ja missä treeni tuntui eilen? Pakarassa ja takareidessä! MITVIT?? Eipä ole eristetympää etureisitreeniä edes nähty kuin tuo sunnuntainen setti ja pakaraa polttelee eniten. Toki tein prässiä ja etukyykkyä, joissa pylly työskentelee yhtä lailla, mutta on se kumma kun polte menee tuonne syvälle kankkuun

Perse edellä vaikka puuhun.

Olen miettinyt, mitä voisin omassa treenaamisessani parantaa ja tänään tuli hyvin voimakas ahaa-elämys, että en ole viime aikoina vetänyt treenejäni tarpeeksi epämukavuusalueelle ja oikeasti sinne aivan loppuun saakka. Tämä havainto tuli kankkutreenissä, jossa oksennus käväisi pariin kertaan suussa. Leveää smith-kyykkyä, bulgarialaista askelkyykkyä, sumokyykkyä, yhden jalan prässiä, pakarapotkuja ja väliin hyppyjä. Ai herra. Pylly oikein jäi tärisemään, kun sain pakaran niin hyvin väsytettyä. Näitä_treenejä_lisää! Mannisen Manialla saattoi olla jotain tekemistä raivopäisen treenimeiningin kanssa. Tyytyväisenä lähdin treeneistä kotiin.

Käväisin myös palauttelemassa koipia uimahallissa. Pulikoin ennen ohjauksia muutamia satoja metrejä, hitaammin kuin jättiläiskilpikonna liikkuu kuivalla maalla, ja sen jälkeen loikin kylmäaltaan ja kuuman suihkun väliä. Kunnon dippaukset 10+ asteiseen veteen, 5sek pito ja kuumaan suihkuun. Kyllä teki hyvää ja sai verenkierron hyrisemään.
Vaan täytyy sanoa, että en viihdy uimahalleissa sitten alkuunkaan. Kun löytyy killutinta ja kuvaa jos jonkinlaista, saa välillä aika häpeilemättömiä tuijotuksia ja tänäänkin eräs mummo puhisi voiherrajumalaa siinä vieressä kun riisuuduin. Onpa kerran saunassa ihan avoimesti päivitelty, että voiko noilla rinnoilla edes imettää. Kyllä tekisi siinä vaiheessa kertoa niille rämemajaviaan toinen jalka ilmassa saippuoiville kurttupyllyille pari napakkaa faktaa ja näytellä kansainvälisiä käsimerkkejä molemmilla käsillä, mutta sen sijaan olen tyytynyt hymyilemään leveästi, avaan ovet ja toivotan hyvät päivänjatkot.

Eilen tuli melkein jännityspissi housuun, kun palasin teiniajan tunnelmiin ja marssin BODY CTRLiin, Torikeskuksen 4. kerrokseen ottamaan napakorua!

Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainitsinkin, vuodesta 2004 killunut napakoru piti ottaa pois viime kesänä, kun päätin jäädä kiinni korvoon. Ja mikä on korvo? KVG, kuten äitini sanoisi. Saavi tietenkin!! Kova ikävä tuota killutinta tuli, joten olihan se pakko saada uusi kimmeltelemään tuonne hytinän keskelle.
Vanhasta kolosta sitä ei enää kannattanut töniä läpi, joten lävistys tehtiin vanhan alapuolelta. Eli sinne jäi tuollainen vanha kuoppa keskelle. Nyt vaan toivotaan peukut pystyssä, että koru ei humpsahda takaisin tuohon alempaan reikään.

Siellä onnnn ! Pikkukoru!!

En itkenyt ja sain tikkarin, jeeee! Parasta palvelua. Onneksi en nynnyillyt. Mutta näin aikuisiässä sitä ei vaan ole enää niin innokas kärsimään kipua. Teininä se tuntui niin hurjalta kun uskalsi käydä ottamassa naamareikiä. Juu. Nykyään mieluummin katson sohvannurkassa Muumeja ja extreme-harrastuksena huljuttelen nokkaani nenäkannulla. Ja luen Pirkkaa sekä Yhteishyvää.

Sakari sujautti mukaan myös suolaliuosputelin, jolla voi haava-aluetta suihkutella pari kertaa päivässä. Aiempien lävistysten kanssa ei ole juuri suolaliuosta tullut käytettyä. Se oli sitä aikaa, kun kielilävistysten kanssa purskuteltiin Oral B:tä ja itse hakaneulalla tehtyjä huulilävistyksiä jynssättiin desinfiointiaineilla.

EasyPiercing

Kolmen viikon päästä onkin Fitness Classicit! Onko lukijoita tulossa ihmettelemään raudankovia pyllyjä ja hauiksia? Lähden innolla seuraamaan kevään kilpailijoiden suorituksia. Varmasti saa taas lisää intoa ja fiilistä ja on mahtava nähdä kovan työn tulosten esittelyä.
Olen paljon lueskellut fitnessistä tässä viime päivinä, dieettaajien mietteitä, ammattilaisten näkemyksiä. Törmäsin uudemman kerran Jutta Gustafsbergin haastatteluun, jossa hän mainitsee siitä, että kilpailuihin lähdetään liian heppoisin perustein. Nyt kun tahti kovenee ja muutoksia syynätään entistä tarkemmin, on todella tajunnut, miten rankka laji tämä on psyykkisesti. Tässä vaiheessa erottuvat hyvin ne jyvät akanoista. Toisilla on tarvittava lujuus ja stressinsietokyky, toisilla ei. Psyyke kestää tai se murtuu. Toiset osaavat ottaa rennommin, toiset eivät stressaa lainkaan. Toiset taas tutisevat epävarmoina kuin haavanlehdet.
Monet tähtäävät kilpailuihin, koska heillä on kilpaurheilutausta. Kaivataan ehkä jokin uusi laji tilalle, kun vanhassa on tullut seinä vastaan tai se on lopetettu loukkaantumisen tms vuoksi. Itsekin olen ratsastanut kilpaa ja ajattelin kilpailunhaluisena ihmisenä, että kilpailu kuin kilpailu! On kuitenkin todella eri asia kilpailla liikuntasuorituksilla, kuin omalla ulkonäöllä.. Arvostelun saaminen on rankkaa ja armotonta. Kehitettävää on aina ja voit todellakin unohtaa ne puheet, että riittäisit juuri sellaisena. Lavalle et riitä.

Mutta mökötys sikseen!!

Siksi moni varmaan pitääkin lajia ihan kahelien touhuna. Miksi altistaa itsensä arvostelulle ja ruotimiselle, miksi ei voi olla tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on? Eikö elämässä ole tärkeämpiä ja syvällisempiäkin asioita, joita miettiä? Niin. Ja silti tämä vain on niin kiinnostavaa, ihanaa ja iloista touhua!

Koen kestäväni hyvin muiden arvostelun, enkä loukkaannu negatiivisista mielipiteistä. En ota niitä henkilökohtaisesti. (Paitsi tottakai loukkaannuin sydänjuuriani myöten, kun kulmakarvojani haukuttiin siittiöiden näköisiksi!!!!) Myös blogia kirjoitellessa altistaa itsensä aivan tietoisesti kritiikille ja kommenteille. Olen tottunut siihen ja kehittänyt kohtuullisen hyvän vastustuskyvyn höpöhöpöjutuille. Mutta se mikä hiertää ja satuttaa : itsekriittisyys. Ja se on paljon pahempaa, kuin muiden arvostelu, joka saattaa vain auttaa siinä, kun otat itsestäsi mittaa. Saa yrittämään vielä kovemmin. Olen päässyt (aika) hyvin eroon negatiivisesta itsepuhelusta ja tunnistan paremmin vahvuuksiani, mutta edelleen suhtaudun hyvin armottomasti omaan tekemiseeni ja kehitykseeni. Vaikka miten ottaisi kuntokuvia ja niistä näkisi kiitettävää muutosta, tuhahtelen pääni sisällä, enkä ole tyytyväinen. Itsensä piiskaamisesta on ilmeisen hankalaa päästä eroon. Nautin todella paljon treenaamisesta. On ihanaa kehittyä, on ihanaa elää tätä elämää, mitä elän. Välillä vain pelkään, miten oma mieli pysyy mukana touhussa ja muutoksissa. En halua olla armoton itselleni. Haluan kuunnella ja ymmärtää kroppaani. Nauttia sen hyvistä puolista, enkä vähätellä ja nähdä vain huonoja puolia.
Toisinaan on vain selkeästi huonompia päiviä, jolloin tämä sättijäpiru alkaa säksättää. Silloin kun se alkaa, pitäisi vain istahtaa alas ja ottaa rauhassa. No okei, ehkä hieman läimiä sitä poskille. Mutta ei. Hetken aikaa juoksen ympyrää kuin päätön kana, ahdistun, kehitän rintaani möykyn, vellon ajatusta, ahdistun vähän lisää, menen murheeseen. Iik, iik, ääk, ääk! Sitten. Onneksi. Järkeistän asian, mutustelen sitä, tarkastelen eri puolilta ja PIM! Olen jälleen itsevarma ja onnellinen harrastelija, matkalla kohti tulevaisuuden tavoitteita ja haaveita! Hymy huulilla. Rintakehä täynnä onnea, varmuutta ja fiilistä. Täältä tullaan! Pois alta risut ja männynkävyt ja kahvakuulat ja flexibarit ja vaikka pakasteseit. Miten vaan! Täältä tullaan.

"Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?"

-Tommy Tabermann

Monta peilikuvaa uskallat tänään jättää ottamatta? No en YHTÄÄN!!

Annan läskitsekkaus ja huojuntaa korkokengillä

Olen yrittänyt kovasti pähkäillä, mistä nykyinen tunarikäytökseni juontaa juurensa. Olin ennen hyvin skarppi, asiat olivat aina hallussa ja minua ärsytti kovasti muiden tohelointi ja epätäsmällisyys. Pikkuveljeni sanoi (SILLOIN), että olen hänen lisäkseen perheen ainoa järkevä (anteeksi vain, rakkaat äiti ja sisko) Kun sitten kerran laitoin autoradiosta Elastista, pikkuveljeni kysyi ymmyrkäisenä: "Mitä sulle on tapahtunut, sä olit ennen järkevä!" Auts. En ole lyönyt päätäni, mikä voisi selittää hajamielisyyden ja epäloogisimmatkin toilailut. Mistä tämä kaikki on saanut alkunsa?

Housujen repeäminen oli hupaisa viikkoa maustanut tekijä, mutta sen lisäksi on toki paljon muutakin pientä kommellusta. Joka päivä jotakin hajamielisyyttä  ja hölmöilyä. Eilen muun muassa keitin kananmunia. Noin 10min päästä kippasin kiehuvan veden lavuaariin, vain huomatakseni, että unohdin lisätä munat. Minulla oli siis lämmin kattila ja 0 munaa. Tappiosta toivuttuani päätin keittää munia uudemman kerran. Kesken munien lisäämisen, minun oli kuitenkin aivan pakko mennä tekemään peiliposeerauksia. Tulos 3 räjähtänyttä munaa. Ja minun piti kyllä keittää 10. Tänään aamulla yritin jälleen haastavaa kananmunien keittämistä. Tuloksena reilut 30min kiehuneet, kumimaiset munat.
Nam nam!

Munien paikka on kennossa.

Koiran riisit suoraan vesikippoon.

Aineenvaihdunta on  sairastelun jälkeen palannut hyvälle tolalle. Tänään aamupaino 65.8kg ja ruokaa on kyllä mutusteltu ahkeraan. Sain lisäyksiä hiilihydraattiin ja kookosöljyä pitäisi käydä ostamassa. Eipä tämä pieni kiristyminen haittaa, mutta jatkuva nälkä kyllä on vähän korvennut. Vaikka vetäisi ison lautasellisen ruokaa, niin puolen tunnin päästä alkaa taas KUUUURRRRRRRRRRRHURRRRRRMURRRRR....

Mmmm, sain lisää puurohiutaleita!!!

Tänään kävin aamulla tekemässä yhden ohjauksen sekä oman treenin. Rinta oli vuorossa ja meni muuten aivan plörinäksi. Eivät nousseet 17,5kg painot vinopenkissä, ei sitten millään. Vaikka ne ovat normaalit treenipainot tuossa liikkeessä. Siinä joutui hieman äänettömästi huutamaan rumia sanoja, kun piti hetken pukertamisen jälkeen heittää isommat puntit mäkeen ja hilata tylsiä 15kg puntteja ees taas. Nämä ovat aina henkisiä katastrofeja, vaikka vallan hyvin tiedän, että tärkeintä on aktivaatio ja lihaksen, eikä liikkeen treenaaminen. Mutku, mutku, mutku...

Iltapäivä kuluikin kokonaan fitness-humussa, kun IFBB-prot Anna Virmajoki ja Kati Alander rantautuivat Jyväskylään. Meitä oli reilut 20 innokasta harrastajaa paikalla kuulemassa vinkkejä ja harjoittelemassa poseerauksia ja kävelyä.

                                                   

 Kuvat: Kati & Anna

50€ - money well spent! Molemmat naiset olivat aivan ihania ja aurinkoisia! Itse olin kummankin kanssa aivan ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesti tekemisissä ja yllätyin positiivisesti.
Rento, hauska ja osaava ote, molemmilla. Sai paljon vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja myös uutta tietoa. Kävimme pala palalta läpi kilpailuissa haluttavaa fysiikkaa, yleisimpiä asentovirheitä sekä kävelyä. Kävelyssä harjoittelimme ylipäätään ryhdikästä kävelyä, asennonvaihdoksia, käännöksiä ja tämän lisäksi otimme vertailutilanteita sekä T-kävelyitä.

Annan syynissä tiimikaverini Eve

Jäykkä fani ja esikuva. Annan hartialinja on upea!!

Upeita naisia. Huhhuh!!

Oli todella mukava seurata muiden harrastajien kävelyä ja huomata taas,  miten erilaisia vartaloita sitä onkaan. Meillä oli kaikilla omat kehityskohteemme ja vahvuutemme ja niitä käytiin ruotimassa vielä Annan kuntotsekissä. Kyllä oli jännittävää mennä yksin Annan eteen kääntyilemään! Ei mitään uutta ja mullistavaa tietoa, vaan juuri niitä karmaisevia faktoja, joista olin enemmän kuin tietoinen... Lisää muotoa ruikulipohkeisiin sekä etureisiin ja lihasmassaa, laadukasta sellaista, tasaisesti kaikkialle. 
Missään vaiheessa en olekaan kuvitellut, etteikö töitä tarvittavan fysiikan eteen olisi aivan älyttömästi! Tämä on kuitenkin kehonmuokkausta. Se ei tapahdu hetkessä, eikä siinä tule koskaan valmiiksi. Ehdin panikoida ehkä 5 minuutin verran, kannattaako tällaiseen tikkuvartaloon lähteä mitään dieettiä aloittamaan, kun pitää kerran vielä lihasmassaa takoa, oh my god!!111 Mutta nopea keskustelu tiimikavereiden ja muiden kilpakumppanien kanssa sai minut palaamaan alkuperäiseen kantaani, että kyllä sinne syksyyn tähdätään edelleen. Olihan se tiedossa, että lihasmassaa saisi olla enemmän. Ja sitä tässä koko ajan työstetään. Jostain on kuitenkin aloitettava ja kisakokemus on varmasti hyödyllinen tulevaa kehitystä ajatellen. Joten täysillä eteenpäin ja sen hetken paras kunto näytetään 13.9. Jyväskylän Paviljongilla. Nämä kisat ovat vain yksi vaihe, joihin lähden uteliaana ottamaan mittaa kunnosta.
Enkä ole kuullut, että kukaan olisi katunut sitä, että lähti liian aikaisin kisaamaan. Kokemusta, kokemusta. Aina tulee niitä, joiden mielestä sinne lavalle ei pitäisi kömpiä ollenkaan tai kömmit sinne liian aikaisin. Ja aina voi luetella kasan asioita, joita täytyy vielä kehittää.  Näin se homma menee! Kehitetään se, mitä kehitettävissä on! Ensin kuitenkin syön voileivän.

Inhoan Putous-läppiä, mutta: EI SE YHTEISKUNTA VAAN TOIMI SILLÄ TAVALLA, ETTÄ LIHAKSET TULEVAT PARISSA VIIKOSSA!

Mutta takareisistä ja pakaroista tuli kehuja, jeee! Siitä voi ainakin olla tyytyväinen. Kuulemma näkee, että pakaraa on treenattu. Tein ylävitosen itseni kanssa! Mutta todellakin niitäkin pitää vielä treenata ja paljon!! Anna myös sanoi, että ei ole koskaan nähnyt, että jollain takareisi ja pakara dominoisivat, eikä etureisi. Jep jep, that's me. Muilla tytöillä etureidet olivat aivan upeassa kunnossa ja muut taisivatkin saada palautetta, että ei enää kovaa jalkatreeniä, vaan kiertoharjoittelua ja aerobista. Krhm. Juu, en itse kuulunut siihen porukkaan. Minä olin se ainokainen, joka sai kotiohjeeksi raivokkaan etureisijumpan. Hei tytöt, ettekö voisi lahjoittaa omistanne vähän minulle? Voin kertoa, että näytti aika maukkaalta, kun Riina Saastamoinen, Essi Vasankari, Sanita Jussila ja Pauliina Teittinen olivat rivissä vierekkäin. On muuten tytöillä mennyt etureisijumppa perille!
Minulle etureisien treenaaminen on ollut aina hankalaa polvivaivojen vuoksi. Yhdessä polvileikkauksessa on tosiaan leikelty nelipäisen reisilihaksen sisintä osaa, joka on aina näkynyt kyvyssä rekrytoida etureiden lihakset. En voi muuta kuin jatkaa samaan malliin, etureisirääkit ovat aika tuhtia settiä ja nyt! Toiveikas olen, että saan kuitenkin koipireittä vielä kasvateltua.

Syksy 2013 vs talvi 2014. Voi mikä pieni ruikulityttönen. Enemmän kääntöä ja muskelia kroppaan!

Kroppa on suhteellisen sopusuhtainen, mutta pituus tuo toki omat ongelmansa. Esim pitkät jalat ovat helposti todella tikkumaisen näköiset ja erityisesti mun pitkät pohkeet tarvitsevat nyt kunnolla muotoa, että saan alavartalon balanssiin. Ja hyvänen aika, ovathan ne ihana ruppanat. Olleet samaa kokoluokkaa ala-asteelta lähtien. Varmaan menisivät samat Aiglen ratsastuskumpparit kuin 6-vuotiaana.
Nyt alkaa muuten sellainen pohjejumppa, että en kävele koko kesänä. NII, KERTA! ETTÄS TIEDÄTTE! Ja treeniä saa kyllä muutenkin tehdä ahkeraan. Enemmän muotoa yläselkään, pakaraa, reittä, phuhhuhhuuuuuh! Innokkaana kuin partiolainen jatkan hommaa! Huomenna on muuten jalkapäivä.

Yhyy!

PS. Tiimin ja treenikavereiden tuki on niin tärkeä juttu! Olisin varmaan aivan hermoromahduksen partaalla ilman mahtavaa valmentajaa ja ihania tyttöjä, jotka tsemppaavat ja joiden kanssa voi hyvillä mielin epäonnistua ja toikkaroida. Rakentavaa ja ilahduttavaa palautetta!

Kiitos aivan mahtavasta päivästä! Jonkin sortin valaistumisen kokeneena rojahdin kotiin koneen äärelle. Ihmeellinen olo, kerta kaikkiaan. Mutta olipa vaan lystiä! Kiitos Heidille järjestämisestä, kiitos kanssatreenaajille kärsivällisyydestä ja tsempeistä ja kiitos Katille ja Annalle kun vaivauduitte tänne Jyväskylään opastamaan!

Hopotihoi, Nipsu! Yhteistyötä ja revenneitä pelihousuja.

Uaaaaah! Olen taas niin rankkojen ongelmien äärellä, että! Ongelma on nimittäin siinä, että mulla on aivan liikaa asioita, joista haluaisin turista täällä! Eilen piti löristä onnellisuudesta, mutta yhtäkkiä putkahti tielle miljoona muuttujaa ja sitten olikin jutunjuurta ties kuinka monen sivullisen verran. Pitää varmaan alkaa tehdä niitä videobloggauksia. Sitten Iholla-sarjan hengessä kertoisin teille naamaani toisella kädellä hieroen tästä mun äärimmäisen mielenkiintoisesta elämästä ja siitä, miten olen tänäänkin paistanut kanaa ja syönyt kaurapuuroa.

Vähän tuli kyllä paha mieli tipujen puolesta. Monta murhaa uuninpellillä. :(

Eilen oli  niin kiireinen päivä, että en sitten ehtinytkään koneen äärelle naputtamaan ja läiskimään näytille uusia kuvia vanhasta hanuristani, joka tuskin on päivässä muuttunut miksikään. Omasta mielestäni se tosin muuttuu parin tunnin välein kiinteästä ja treenatusta takamuksesta löysänharmaaksi kurttupyllyksi.

Kerron ensin hieman kuulumisia. Ehkä en aloita siitä, että söin aamulla aamiaista ja tein töitä näin ja näin monta tuntia. Aloitan ja lopetan sillä, että tänään housuni ratkesivat. Ihan presiis siitä peräreiän kohdalta. Ja ihan liikennevaloissa, kiskoessani pöksyjä ylemmäs. Eiväthän jumppatrikoot kuitenkaan saa tippua niin paljon, että ne eivät enää kiristä pyllyvaossa, joten tietänette, että tämä kiskomisliike oli tarpeen. Oli oikein mukavaa mennä ohjaamaan asiakkaita. Kyykkytekniikkaa demotessani reikä pääsi erityisesti oikeuksiinsa. Kauppaankin piti lähteä vielä täydentämään raejuustovarantoja. Mutta tällaisena logiikan ihmelapsena keksin kääntää housut väärin päin. Reikä etupuolelle, housut korviin ja topin helma kolosen yli. Näppärää! Ihan itse keksin! Ja vältin kiusallisen kaupassakäynnin. Housujen alla kun hohtivat ainoastaan vitivalkoiset pakarat ja kirkkaanpunaiset stringit.

Pahamaineiset housut. Ja mököttävä koira.

Sitten mukaviin ja innostaviin asioihin! Ei sillä, etteikö joku voisi löytää reikäisiä jumppahousuja innostavina.
Yllätyin nimittäin positiivisesti tässä pari päivää sitten. Enpä olisi voinut aavistaa tätä, mutta huonolla huumorilla maustettu ripuliblogini oli herättänyt kiinnostusta Fitfashionilla. Yhteistyösopimus on allekirjoitettu ja siirrän lätinäni tämän Suomen suurimman liikunta- ja elämäntapablogisivuston alle. Mutta hei ei hätää. Vaikka olenkin kohta niin fit ja tosi fääshön, samat jutut jatkuvat. Tai siis, ehkä onkin hätä, jos joku toivoi että blogini muuttuu hieman enemmän asiapitoiseksi? Anteeksi tytöt ja pojat, sula mahdottomuus.

       Ei hullumpaa!

Lisäksi erittäin iloisena voin kertoa, että olen saanut yhteistyökumppaniksi Jyväskyläläisen lävistys- ja tatuointistudion, BODY CTRL:n! No ja kuinka tämä saattaa hyödyttää fitness-ihmistä, kun tatuoinneilla kerää itselleen lähinnä miinuspisteitä ja sonninrengas nenässä ei ole lavalle asiaa? No lisäblingiä, tietenkin!
Sakarilta kun löytyy upeita käsinkiillotettuja lävistyskoruja, jotka muuten varmasti hohtavat lavalta katsomoon, no doubt!

Itselläni oli vuodesta 2004 napakoru, mutta jouduin ottamaan suosikkikilluttimeni pois viime kesänä, kun se ei repeytymisen jälkeen parantunut. Maanantaina kuitenkin laitetaan napa jälleen kimmeltämään ja uutta korua kehiin! En malta odottaa! Pyysin, että saisin tikkarin, jos en itke. Järjestyy. Hyvä palvelu siis! Korvakoruihinkin tulossa ilmeisesti uutta, kimmeltävää ilmettä. Saavat halvat pilipalikorut kyytiä, kun laitetaan laatua iholle!
Jos siis kaipaat kimmellystä napakoruun, korviin tai muihin lävistyksiin, niin suuntaapa ihmeessä BODY CTRLiin. Ammattitaitoa ja laatua - voin luvata!
Liikkeen löydät Jyväskylän Torikeskuksesta, 4. kerroksesta.

Ja vielä yksi yhteistyökumppaniuutinen: PLICO ACCESSORIES! Nyt on ainakin kisakorujen suhteen huoli ja päänvaiva eliminoituna, kun näin loistava liike löytyy liki kulman takaa. Plico on uusi, suomalainen muotiasustekauppa, josta löytyy kyllä tavaraa moneen lähtöön. Kelloja, koruja, laukkuja, huiveja... Trenditietoisemmille kuuminta muotia ja meille muodista tajuamattomille tallukoille vaihtoehtoisia ihanuuksia. Kävin tänään piipahtamassa liikkeessä ja kyllä se on vaan sellainen juttu, että olisi voinut loputtomiin tutkia sitä koru- ja laukkuvalikoimaa. Niin paljon silmänruokaa! Ja palkkapäivänä minä kyllä marssin putiikkiin kotouttamaan laukun tai pari. Mukaan tarttui muutamia kevään hittituotteita, eli piikkiä! Kannattaa hiippailla vasta avattuun verkkokauppaan tutkailemaan tarjontaa. www.plico.fi

Dangle Spikes Earrings 5,90€ ja Spikes Necklace 9.90€

Pyramid Studs Bracelet 5.90€

 

 

<3

Ei ole kyllä hinnoilla pilattu tuotteita. Edullisesti saa päivitetty asustekokoelmaa. Itse ainakin koruharakkana olen innokkaana tonkimassa apajia.


Adidaksen kangaskassi ja Polarin sykemittarikello kaipaavat päivitystä... Pakko saada!

Suosittelen!