Maastavetoa

Maastavetoa

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Yleismaailmallista lätinää.

Ai että. Oikein ajattelin, että niin minä vaan kirjoittelen blogia kaikessa rauhassa lämmin kaakaomukillinen höyryten. Villasukat jalassa ja kynttilät lepattaen naputtelen tänne jotain nokkelaa hyvin menneistä treeneistä, joissa tuli taas ylitettyä itsensä!

No, ei aivan niin. Koko viikko ollut sellaista söhläämistä, melskaamista ja pyöräilyä että hirvittää. Pyöräilymatkat ovat tainneet aiheuttaa pientä stressiä, kun näin unta, jossa minun piti aina vain pyöräillä Savonlinnaan. Ilmankos olivat jalat aamulla tönköt kuin suolakalat, kun unissaankin on saanut munamankelilla taittaa matkaa.
Aloitin työharjoittelun ja epäsäännöllisen säännöllinen vuorotyö vaihtui rytinällä 8-16 rytmiin. Ihan kuin vuorokaudessa olisi vähemmän tunteja! Aamulla aamiaista, koira ulos, töihin, koira ulos, treeneihin, kauppaan, kotiin, eväiden valmistus ja nukkumaan. Siinä se päivä sitten jo olikin.

"Jokos on puudute hävinnyt, tuntuuko ihan omalta pakaralta?"

Ja joka välissä pitäisi muistaa syödä, syödä, syödä. Kolmen tunnin välein ruokaa! Valkuaista naamaan niin että munat ovat kohta loppu koko pitäjästä. Watch out muut munadiggarit!

Siitäpä vaan eväidentekohommiin!


AVOT! Niin on siistiä että!
Eilen oli ensimmäinen treeni valmentajani Heidi Edelmannin kanssa. Treenin lomassa tietenkin piti vähän rupatella. Läpi ehdittiin puida ratsastus, silikonit, bloggaaminen, mediahuomio... Huvi ja hyöty samalla. Mutta rupatteluun keskittymisestä huolimatta jotain upposi lihaksiinkin!
Eilen aloiteltiin rinnalla ja hauiksilla, tänään treenivuorossa olivat jalat ja välillä sai änkeytyä sellaisiin asentoihin, että olisin itsekin jäänyt vilkuilemaan, että mitäköhän tuo toloffi oikein heiluu. Tuli oltua väärinpäin laitteissa ja potkittua ja sätkittyä mitä erikoisemmissa asennoissa. Mutta hei! Tärkeintä, että pakaraa polttaa ja se kasvaa! Näytti miltä näytti! Ja kun Heidi vielä sanoi, että näyttää ihan bikinikisaajan treenaamiselta, sätkytin kahta kovemmin. Pakko olla tehokasta, kerran näyttää fitnessiltä!

Saliohjelma on nyt viisijakoinen. Aerobisia ei alkuun tarvitse kummemmin rempoa - ah, autuutta! Päivittäin tuleekin jo ilman pakollisia spinning-pyöräilyjä ihan mukavasti liikuttua, kun suhaa pyörällä sinne ja tänne ja koiraakin kaivelee välillä vällyjen välistä lenkkipuuhiin.
Ruokaa piisaa. Nälkää ei tarvitse nähdä, ei tosiaan. Kalorimäärä ihan yllätti, kun olen kiskonut menemään huomattavasti matalammilla hetkisen. Vaan tästä se aineenvaihdunta hurahtaa käyntiin.  Yleensä (AINA) olen ollut ruoka-aikaan kotona ja ruoka maistuu paremmin kuin hyvin. Vaan nyt kiireessä on tiukkaa pitää kiinni aterioista. Eipä auta! Se on vaan syötävä. Valkuaisia pitänee piilottaa ulkoilutakin taskuunkin, että voi sitten välimatkoja tahkotessa mutustaa tarvittavat proteiinit.

Osa aamupalasta. Sitähän muuten on vielä lisää...

Muuta merkittävää: unohdin kotiavaimet keittiön pöydälle - tietenkin. Unohdin pumpata pyöränkumin ja luultavasti aamulla koko kapineella ei huristella yhtään mihinkään.
Olen uskomaton söhelö. Siinä ei mitään uutta!

PS.
Minulta kysyttiin, että mikä on isoin haaste, mikä matkan varrelle voi tulla. Vastaus: vastatuuli ja tihkusade silloin kun pyöräilet takakumi tyhjänä ylämäkeen ja kuulokkeista soi Bruno Marsin The Lazy Song. Menet kauppaan hikisenä ja märkänä, eikä hyllyssä ole enää Pepsi-Maxia, jolla aiot palkita itsesi. Ja vielä kirsikkana kakkana kakun päällä - koira on ripuloinut sohvalle.
Näin ei ole käynyt. Vielä. Mutta jos käy, voi olla, että heitän hanskat tiskiin ainakin sen päivän osalta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti