Ha. Menit lankaan. Ei täällä tapahdu mitään mielenkiintoista!
Blogi-rukkani on vain jäänyt hieman heitteille! Tämä ei suinkaan johdu siitä, että minulta olisi lätistävä loppunut kesken, ei suinkaan! Kyllähän tässä olisi ollut kaikenlaista jorinaa ja natinaa, mutta olen yksinkertaisesti ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt tähän koneelle näppäilemään mietteitäni kaksisormijärjestelmällä. Töissä on painettu kiireisintä sesonkiaikaa ja huomenna on muutto. Kääk. Ohessa sitten treenit, joulu ja kaikenlaista muuta mukavaa ja ei niin mukavaa härdelliä.
Suurin tulevan kisalookini innoittaja! Less is not more. More is more! Pieni kuusi - paljon kilkettä! .
Kuitenkin. Joulu oli ja meni. Huomasitko? Omaani liittyi pientä asiaankuuluvaa draamaa, kun läheinen joutui sairaalaan viime viikonloppuna. Saimme kuitenkin vietettyä ydinporukalla oikein tunnelmallista joulua olosuhteista huolimatta. Ja kun siskoni on paikalla, saa ihan varmasti kiljua naurusta, oli sitten mieli miten apea tahansa. Puhumme hänen kohdallaan monesti -ismeistä. Hän kun usein keksii aivan omia versioita sanonnoista (tahattomasti) ja ajattelee asioita muutenkin hieman out of the box. Kaikella rakkaudella. Vai miltä kuulostaa sanonta: "Älä lyö mun sanoja sun pussiin" ? Tai oletko koskaan nähnyt safaani-lintua?
Siskon sijaan sylissä iloinen Pukin pikku-apuri.
En olisi yhtään ihmetellyt, jos joku olisi tullut joulunaikaan silittelemään vatsaa ja kysymään, milloin laskettu aika koittaa. Maanantaina olin vielä näkevinäni hieman vatsalihasten kuultoa tuolta rasvan alta, mutta ilmeisesti joku joulunajan mystinen taika muutti vatsan samaan muotoon, kuin joulukuusen koristepallot.
Aatonaatto.
Nighmare after christmas.
Ai miksi könötän aina näin? No ei ne vatsalihakset nyt muuten herran tähden näy!
Kyllä. Jouluna tuli syötyä. Paljon. Ähkyä käskettiin välttää, mutta se iski salakavalasti! Bataattilaatikkoa, perunalaatikkoa, saaristolaisleipää... Kyllä muuten upposi hiilihydraattia ihan kiitettävästi. Ja vähän sitä makeaakin, kuten äidin tekemää pavlovaa. Slurps!
Herkkuja.
Joulu tuli hyvään saumaan. Paino junnaili ja hiilihydraatit olivat vähissä hyvän tovin. Alkoi tulla himoja. Voita olisi voinut syödä suoraan purkista ja mielessä laukkasivat leipäviipaleet. Nyt on taas olo tasoittunut, eikä tee mieli makeaa tai rasvaista. Ja paino humpsahti alaspäin! Työliivi olikin töihin mennessä löysä, vaikka ruokaa tuli ahdettua kaksin käsin. Koneiston sai mukavasti pyörimään.
Lahjavuori oli jälleen melkoinen. Kisakengät ja kaksi hajuvettä lämmittivät mieltä erityisen paljon.Vaikkakin kengät taitavat olla uuden säännöksen myötä käyttökelvottomat. Biancaneven sivuilla ilmoitettu platformin korkeudeksi 8mm, mikä on sallittu kilpailuissa. Kuitenkin paksuin kohta menee reilusti yli sentin. Hmpf. Ihanat ovat jalassa joka tapauksessa ja näillä harjoittelen nyt ahkerasti poseerauksia. Kesällä hankin tarpeen mukaan uudet, vaikka koluamalla ulkomaalaiset nettipuljut. Mutta edes jonkinlainen platform on oltava, se maksimaalinen sentti! Ja remelit nilkassa!
Pukki vihjaili, että haisen pahalta?
Treenit hoituivat jouluna normaalisti. Aatonaattona kävin tekemässä jalkatreenin ja harjoittelemassa poseerauksia, aattona kävimme n. 8km mittaisella kevyellä PK-hölkällä äitin ja siskoni kanssa ja tein muutamat mäkivedot ja spurtit. Joulupäivänä treenivuorossa oli rinta ja hauis ja Tapanina olikin aika levätä ja keskittyä pakkaamiseen. Ja sille tielle onkin jääty. Lepoa treenistä ja pakkaamista. Ja siivoamista. Yök. Ja toki töitä. Siinä kun yrittää vielä lenkitellä koiran, treenata, tehdä eväät ja viettää kurinalaista atleettielämää ilman kataboliaa niin yritys hyvä 10. Toteutus ontuva 0. Voi räkä.
Koipireisiä prässissä.
Heiluta sun joulukinkkua.
Tämä viikko on ollut sikäli mullistava (aika mahtipontinen sana) että nyt tuli vastaan ensimmäiset vastoinkäymiset, jotka ovat horjuttaneet pinkkiä ja pörröistä fitness-elämääni. Eikä varmasti jää viimeiseksi vastoinkäymiseksi, luulen ma. Mielipahaa, kiirettä ja aikataulut, joihin on todella vaikea sovittaa kaikki mahdollinen treeneistä lähtien. Sekös vasta onkin vetänyt mielen maahan ja peilistä näkyy heti jotenkin ryhdittömämpi ja kuntoonsa tyytymätön, mutrusuinen treenailija. Kieriskeltyäni "hetken" (n. 14h ja 23min) itsesäälissä, päätin nostaa leuan pystyyn ja jättää kiukuttelut sikseen. Itseasiassa päätin tämän n. 1min ja 20 sekuntia sitten.
On vain muistettava, miksi tätä hommaa tekee. Treenaan siksi, että se tuo elämään sisältöä, on mahtavaa, motivoivaa, haluan hyvään kuntoon. En treenaa siksi, että joutuisin potemaan huonoa omaatuntoa, tuntemaan alemmuutta tai siksi, että saisin itseni uuvutettua burn outin partaalle. Nyt on poikkeustila päällä ja kisoihin on vielä rutkasti aikaa. Yksi väliinjäänyt jalkatreeni tai unohtunut valkuainen ei tässä vielä maata mullista. Sitä vain on itselleen helposti niin armoton.
Nyt on keskityttävä viemään tämä muutto- ja työkiirerumba onnistuneesti maaliin. Kyllä hommat järjestyvät! Ja kyse on vain muutamista päivistä, hyvänen aika!
Hallittua kaaosta. Kerrankin tarkoituksella!
Punttipenan mielipahamutru.
Nyt olen käyttänyt arvokasta pakkausaikaa n. 30min. Tämähän olisi minusta huomattavasti tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa tämä blogin kirjoittelu ja pakarakuvien ottaminen! Mutta ei auta kuin ottaa rätti kovettuneeseen punttikouraan ja alkaa heilutella. Aamulla se on menoa ja tämänhetkinen kotikolo näyttää toistaiseksi aika kaoottiselta. Taikuri yllättyi itsekin! No ei yllättynyt. Nyt siis lähden kolaamaan vaatteet pois surullisenkuuluisasta vaatehuoneestani. Sellaista ei uudesta kodista löydy. Auts. Mihin minä nyt kannan kaikki likaiset astiat ja työpaperit piiloon, kun vieraat tulevat???
Kankku on tulessa! Selkä on hellänä! Rintaa kiristää! Olkapäät ovat väsyneet. Etureiden saa kramppiin ajatuksen voimalla. Kyykistyminen on hankalaa. Sattuu, turvottaa, kiristää, jomottaa.
Mutta sehän on IHANAA! Tuntuu siltä, kuin siellä salilla olisi tehty muutakin kuin katsottu Salattujen Elämien uusintoja crosstraineria polkien.
Tällä viikolla on ollut tähän mennessä kolme salitreeniä, yksi kehonhuolto ja kevyet tepsuttelulenkit päälle. Ja töissähän on saanutkin juoksennella ihan ahkerasti ja latoa tavaraa hyllyyn. Joulun aikaan on mukava olla kaikkien janoisten sankari! Ja niin olen taas tänäänkin - 9h! On siis järkevintä pitää treenivapaa näin keskellä viikkoa ja keskittyä työhön.
Rakko laiskan kämmenessä? No ei vaan kelpo, kovettunut fitnesskoura!
Eveliina Kurttutiina
Kommenttilaatikkoon oli ilmestynyt kaino pyyntö, että valottaisin hieman, miten tällainen kaltaiseni fitnesskotletti kuluttaa vuorokautensa tunnit. Hetken tuumailin, voinko paljastaa näitä valtionsalaisuuksiakin arvokkaampia fitness-elämäni mysteerejä, mutta olkoon menneeksi, tämän kerran!
Päivänihän vaihtelevat suuresti sen mukaan, onko minulla vapaapäivä, koulupäivä, työpäivä, koulupäivä + töitä, koulupäivä + töitä + töitä, koulupäivä + töitä + projekteja + treenejä + jotain. Ainakaan tylsää ei pääse tulemaan, sillä kaikki nämä päivittäiset muuttujat pitävät rytmin eläväisenä! Tietenkin kun pitäisi kurinalaisesti noudattaa lippuihin ja lappuihin merkittyjä ohjeita ja aikoja, olisi mukavampaa, kun päivissä olisi selkeä rytmi ja rutiini. Näillä kuitenkin mennään! Minulle tällainen epäsäännöllinen säännöttömyys ja vuorotyöt toimivat paremmin kuin hyvin. Ihanaa, että vaihtelua on:
Koska päivärytmi vaihtelee, on ehkä selkeämpää esittää päivän pääkohdat kuvina. Päivässä nyt on sikäli samanlainen rytmi, että ruokailen 5 kertaa päivässä 3-3,5h välein, lenkitän koiraa, käyn salitreeneissä ja mahdollisesti poseeraustreeneissä tai kehonhuoltotunnilla. Siihen päälle koulua, töitä, yhdistystoimintaa sun muuta hurveltamista.
Mutta tässä tärkeimpiä. Jokaiseen päivään mahtuu myös turhan paljon sähläämistä, myöhästelyä ja yleistä toloffina keikkumista.
Herään:
Tajuan peseväni hampaita Helosanilla...
Pakkaan eväät:
Etsin jotain kiireessä ja huomaan, että olen myöhässä:
Yritän muistaa avaimet, mutta luultavasti unohdan:
Koira ulos:
Aamulenkki töihin. Riemukasta on!
Aamupuuroa töissä kello 8.
Hieman töiden tekemistä.
Ruokaa. Paljon. Kolmen tunnin välein kippoa auki.
Muistan ottaa kuvia kankusta ja itsestäni peilin kautta ennen salia:
Treenaan. Surprise there!!!
Treenin jälkeen kauppaan:
Takaisin kotiin. Koira lenkille. Ruokaa naamaan. Ehkä kouluhommia.
Minkä jälkeen voinkin aiheuttaa jälleen yleisen kaaoksen:
Jonka jälkeen saatan hetken aikaa riemuita vapaa-ajasta:
Kunnes on aika tehdä eväät ja käydä nukkumaan (jos saan potkittua itselleni tarpeeksi tilaa) näiden tyyppien viereen:
Tänään ei muuten aamuaerobinen napannut. Ei sitten yhtään! Tuuli työntää lipputangonkin kenoon ja ihana lumivaippa on sulanut liejuksi. Pah!
Heräsin ensimmäisen kerran klo 4.00 ja ihan täysin virkeänä. Siinä puoli tuntia arvoin, lähteäkö ulos ja sen jälkeen koulutehtävien pariin, mutta tuulen rämistellessä parvekkeen kaidetta, päätin kuitenkin tehdä laiskan valinnan, vetää peittoa lähemmäs korvia ja käpertyä tiiviimmin unikavereideni väliin.
Olihan se mukavaa, mutta virhe virhe virhe. Nyt olen vieläkin pieni myyrä Bambi-villapaidassa. Ei aukea silmät sitten millään uuteen päivään!
"Ei mennä..."
Eilinen päivä sisälsi (jälleen) klassista tunarointia. Tein verkkotehtäviä oppilaitokseni verkko-opiskelutilaan. Kolme tuntia naputin todella kuivan kurssin käsitetehtäviä ja viilasin pilkkua lähdeohjeiden mukaan. Nyt jo täysin aikatauluista jäljessä. Jaarittelin ummet ja lammet validiteetista ja reliabiliteetista ja latasin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja perinteisen kirjallisuuskatsauksen eroja ja sitten: "kliks!" Klikkasin epähuomiossa Optiman kiinni. Svuush ja sinne humahti 3h työ.
Olisin niin hirmuisen fiksu, ellen olisi näin älyttömän tyhmä.
Päivän ajan pään päällä jyrisi ko. syystä aika tuhti ukkospilvi ja odotin vain koko ajan iltapäivää, jotta pääsisin rentoutumaan ja viemään ajatukset pois aamun munauksesta. Oli nimittäin Method Putkisto-päivä!
16.23 liukastelin Method Putkisto-studiolle ja pelkäsin olevani myöhässä vielä sieltäkin. Mutta jes, ihan ajoissa ehdin, enkä edes lentänyt rähmälleni loskaan. Success!
Tällä kertaa sali olikin täynnä vetreyttä ja voimaa hakevia liikkujia. Aamutunnilla kun meitä oli vain kourallinen.
Torppaannuin, minnekäs muuallekaan, kuin takariviin. Sama tuttu kulma, missä ennenkin olen käynyt katkohengittelemässä. Siellä odotti valmiina matto ja kaksi palloa.
Tunti aloitettiin pyörittelemällä tennispalloa jalkapohjan alla. Rullaati rullaa. Ees taas. Pumppausta, painelua. Rangan rullaukset toinen jalka pallon päällä. Ja niin vaan alkoi ähinä ja pihinä jo tässä vaiheessa. Huomasin olevani aivan jumissa! Rintaranka rapisi kuin folio ja hengitys katkeili ja puuskahteli ulos pienenä pihinänä. Selän ojentajat muistuttivat kallonpohjasta aina tuonne peräosastoon asti. Tässä vaiheessa vilkuilin kelloa ja mietin, miten tukala tunti oikein tulisi olemaan, kun jo alkuminuuteilla olo oli kuin rautakangen nielleellä. Onneksi keho alkoi lämmetä ja vetreytyä.
Koko kroppa käytiin läpi. Avattiin lonkkia ja rintaa, venytettiin kulmien välissä olevaa lihasta, harjoiteltiin hengitystä. Ranka meni mutkalle ja oikeni, kiertyi ja keinui, lantio juurtui. Piti keskittyä urakalla syvien lihasten työhön. Niin helposti keho lähtee fuskaamaan. Pieniä liikkeitä, hitaasti ja tunnustellen. Ja ihan tuli hiki, vaikka näennäisesti liike olisi ollutkin vain muutamia senttejä!
Pallo rintalastan alle ja hengittelemään.
Jälleen on pakko hehkuttaa Elinaa ohjaajana. Vaikka meitä olisi kuinka monta, tuntuu ohjaus todella henkilökohtaiselta. Elina on ihanan välitön ja lempeä. Muistaa asiakkaat nimeltä ja ohjeistaa pehmeästi, mutta napakasti. Muut liikkujat unohtuvat ympäriltä, kun hän käy korjaamassa asentoa ja neuvoo yksilöllisesti. Tunneista saa uskomattoman paljon irti!
Pallon avulla jumpattiin myös reiden etuosan lihaksia. Etureiden lihas on neliosainen. Naisilla suora reisilihas, m. rectus femoris, on juuri se lihas, josta olen aiemminkin kirjoittanut. Naisilla siis usein hyvin kehittynyt ja aktiivinen. Puolestaan polvea stabiloiva sisempi reisilihas, m. vastus medialis, on heikko. Ojenna jalkasi suoraksi ja jännitä reisilihastasi niin, että polvilumpio nousee. Muodostuuko jalan sisäsyrjälle minkäänlaista muhkua?
Olin niin tyytyväinen näistä liikkeistä. Oikeaan polveeni on tehty leikkaus, jossa tätä lihasta operoitiin ja mm. patellajänne halkaistiin. Meni pari vuotta, ennen kuin sain lihaksen kunnolla aktivoitua ja vieläkin se on heikko verrattuna terveeseen ja saman verran treeniä saaneeseen jalkaan. Mutta tällä mennään! Harjoitteita jatketaan ahkerasti!
Tämän lihaksen puutteellinen aktivaatio riesaa terveitäkin jalkoja ja näkyy salilla mm. askelkyykyissä (polvilinja ei pidä, vaan jalka heijaa ja tuntuu epävakaalta) ja on myös yksi syy siihen, miksi pakaralihakset eivät meinaa tietyissä liikkeissä aktivoitua ja treeni karkaa reisille. Tämän lihaksen heikkous ja kireys voivat myös aiheuttaa kiputilan polviin juoksun tai kävelyn aikana.
Hyviä liikkeitä sisemmän reisilihaksen vahvistamiseksi:
1. Polven ojennus pallolla
Käy istumaan toisen polven päälle ja vie toinen jalka suoraksi eteen. Laita pallo polvitaipeen yläpuolelle. Ojenna polvea palloa vasten. Tee pumppaavaa, voimakasta liikettä.
2. Polven ojennus reisipenkissä
Käännä jalkaterät ulkokiertoon. Nosta vastus napakasti (1) ylös ja jarruttele superhitaasti alas(5).
Voit toisella kädellä tunnustella sisempää reisilihasta polven yläpuolelta.
3. Askelkyykky kuminauhalla
Askella toisella jalalla eteen. Aseta kuminauha polven yläpuolelle reiteen niin, että veto tulee sisältä ulospäin ja kiinnitä nauhan pää tukevaan kohteeseen.
Pidä etumaisen jalan paino voimakkaasti kantapäällä, lantio suorana ja laskeudu suoraan alas.
Ponnista terävästi ylös. Älä anna polven taittua yli varvaslinjan
Huom. Heikkoutta on luultavasti myös lonkan loitontajissa, jos askelkyykyssä jalka lähtee keinumaan ja pakara laiskottelee! Älä siis arastele lonkkaa loitontavia liikkeitä, vaan sisällytä niitä runsaasti harjoitusohjelmaan. Lähennykset ja loitonnukset eivät ole turhia - ellet sitten istu laitteessa siemailemassa Coca-Colaa ja lukemassa uusinta Cosmopolitania.
Kääk! Tässä pitäisi olla kovaa vauhtia puuteroimassa nenää ja kihartamassa hiuksia, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Oli avattava kone ja purkauduttava tänne mietteistä, jotka pyörivät koko pitkältä tuntuneen työmatkan (hurjat 30min) päässä.
Esimieheni kanssa tuli puhetta siitä, että tähtään fitness-kilpailuihin. Ensimmäinen reaktio oli: Ei. Pään pudistelua ja ei, ei, ei, ei. "Älä kuule tyttö. Älä... Anna periksi."
Kuulinko ihan oikein: anna periksi? Ei siis "älä anna periksi" vaan "anna periksi"
Näin suoraan ei ole vielä kukaan sanonut.
Ja niin suoraan ei ole tarvinnut kenellekään vastata.
EI. En anna periksi.
Ja miksi ihmeessä antaisinkaan?
Miksi kenenkään pitäisi antaa periksi?
Tiedän, että nuo sanat oli osoitettu minulle kaikella rakkaudella. Esimies tietää hyvin, että olen sähläri, höntyilijä, tuhat rautaa tulessa ja hiuksetkin ilmiliekeissä-tyyppinen tapaus. On ollut terveyspulmia ja ylikuormitusta. Ymmärrän. Ymmärrän. Olisi parempi, kun jäisin kotiin harrastamaan postimerkkeilyä ja kasvattamaan kasiaisia. (Heidin etureisitreenin jälkeen ei tunnu lainkaan hassumalta idealta..)
Puin tätä asiaa osittain jo tekstissäni: Viimeinen valitusvirsi
Onneksi lupasin, että ei se viimeiseksi jää.
(Ja äidiltäni tulikin huolestunutta lukijapalautetta siitä, että toistan itseäni. Auts!
Minä jauhan tätä silti!)
Tämä ei ole ainoa tapaus, kun innon ja tsemppauksen sijaan olen törmännyt tylyyn lyttäykseen, mitätöintiin tai syvään huoleen. Eikä se mitään. Tietenkään en odota, että kaikki tuttavat, sukulaisenkaimat ja facebook-moikkaus-asteella olevat henkilöt tulevat heiluttelemaan suuria banderolleja lavan eteen ja silmät säihkyen myötäelävät jokaisen fitnesslaiffiminuuttini, kun jännitän keittiössä tuleeko parsakaaleista muusia ja saanko mitattua riisit grammalleen heti ensimmäisellä kerralla, vai joudunko nyppimään niitä pois yksitellen. Jep. On muuten jännää!
Mutta tuntuu vain niin erikoiselta, miksi ihmiset lyttäävät toisten unelmat ja haaveet.
Minun jos kenen pitäisi varmaan tietää.
Taisin olla itsekin ennen unelmien torppaaja. Ainakin hiljaa ajatuksissani, jos sen kerran tajusin olla kailottamatta mielipiteitäni ääneen.
Jos ajatus ei kuulostanut realistiselta, hyödylliseltä tai toteutuskelpoiselta, oli mielestäni järkevämpää keskittyä OIKEISIIN ASIOIHIN. Ja niitähän olivat siis työ, menestyminen, CV, arvosanat, raha.
Kun ystäväni ilmoitti, että hän jättää opintonsa tauolle ja miettii elämää, matkustelee ja keskittyy muihin juttuihin, etsii ehkä töitä. Ehkä? Olin pöyristynyt. Miksi? Mitä ajan haaskausta! Päämäärätöntä haahuilua! Ei noin voi tehdä!
Luoja, mikä tylsimys olen ollut! Minusta kuitenkin tuntuu, että alan olla muuttumassa erilaiseksi siitä täysin suorituskeskeisestä kaahaajasta, joka elää elämäänsä suoritusten, arvosanojen, rahan ja kiireen kautta. Ainakin rimpuilen ja teen vakaita sammakkopotkuja pois päin siitä tylsämielisestä unelmagiljotiinista.
Päässä on unelma. Uusi tiimipipo!
Olen saavuttanut monta unelmaa ja nähnyt, kun muut saavuttavat unelmiaan. Joskus jopa aivan hullunkurisia ja uskomattomia juttuja. Olen myös tajunnut, että ei ole hulluja unelmia. Kuulostaa naiivilta, mutta näin se on. Jos ei olisi unelmia, voisi vaikka saman tien jäädä nukkumaan talviunta. Ei olisi mitään mitä odottaa, ei mitään mistä haaveilla. Maailmassa on niin paljon kaikkea, mitä voi tehdä! On hienoa olla tyytyväinen siihen, mitä entuudestaan omistaa/osaa/voi tehdä. Ja siihen pitääkin olla tyytyväinen. Mutta eivätkö unelmat juuri pidä meidät hengissä ja elinvoimaisina?
Unelmat voivat olla pieniä, ne voivat olla suuria. Henkisiä juttuja tai jotain konkreettista. Asioita, joilla voi leikitellä ja hauskuuttaa itseään. Asioita, jotka lohduttavat, kun tämä hetki tuntuu synkältä. Asioita, joita kurkotella.
Minusta kaikkien pitäisi unelmoida. On oltava haaveita. Pieniä ja suuria sellaisia. Pitkän tähtäimen ja lyhyen tähtäimen. Sellaisia unelmia, jotka vaativat paljon ja sellaisia, joita on helpompi saavuttaa.
Kun kouluttauduin Trainer4Youlla personal traineriksi, henkisen valmennuksen ja markinnoinnin viikonlopun luotsi Ari Langinkoski sanoi: "Unelmat tarvitsevat toteutuakseen vain röyhkeän lupauksen."
En tiedä, kuka näin on sanonut alun alkaen, vai oliko se tuon liikunnan Sarasvuon aivojen tuotosta, mutta se on muuten himputin hyvin sanottu. Sen lauseen otin siltä istumalta omaksi motokseni.
"Kaikkea saa tehdä. Kaikkea pitää tehdä. Kaikkia ovia täytyy tempoa, kaikkia kuita kurkotella. On vain yksi ehto, elinehto: Värisevää sielua ei saa tallata."
Tänään muuten väsyttää. Tuntuu, että valun tästä tuolilta alas, kun en jaksa enää pitää rankaa hallinnassa. Tai tarkemmin kun ajattelee, ihan kuin selkärankaa ei olisi! Kohta kierin toukkana tuonne lattialle, kun en jaksa pitää käsiä tässä näppäimistöllä. Tämä fletkumatoisa olo johtuu ihan täysin viikon treeneistä. Ja rajoittuu onneksi vain raajoihin. Mieli on erityisen pirteä, iloinen ja onnellinen tänäkin aamuna. Siis hopotihoi, Nipsu! (???)
Luottotakki. Siis mullahan ei oo muita vaatteita.
Väsymyksestä ja erityisen aroista jaloista saan kiittää (vai syyttää??) valmentajaa, jolle menin kitisemään onnettomista etureisistäni. Ryhmätreeneissä kun tuli silmät pyöreänä ihailtua muiden lihaksikkaita jalkoja ja tietenkin harrastettua perussyntiä: vertailua. En helähtänyt kateudesta vihreäksi tai lytännyt tiimiläisiäni maanrakoon, mutta tein perusnaisellisesti ja laahustin kotona peilin eteen puristelemaan ja jännittelemään noita onnettomia koipiani. Ja melkein tirautin pienen epätoivonkyyneleen: "BYÄÄÄÄÄÄÄÄH... Nää on ihan huonot..." - Eikä oo. Ne on aivan hyvät ja kun rasvaa lähtee niin sulla näkyy hyvin lihasta. "BYÄÄÄÄÄH. EIKÄ NÄY....JA MUILLA ON ENEMMÄN. Yhyy." DG: Depressio musculus rectus femoris.
Eilen sitten annettiin niille kanankoiville vähän höykyytystä ja tehtiin lihasta erityisen mureaa neljä liikettä ja 240 toistoa sisältävällä etureisitreenillä. Sellainen 120 polven ojennusta, Hack-kyykkyä, prässiä...Tänään tietää tehneensä. Ja eilen salilla tiesivät muutkin, että nyt siellä sitten treenataan ja kovaa. Tai hetkinen, ehkä se kuulosti enemmän synnytykseltä. Tai vähintäänkin siltä, kuin lihakseen upotettaisiin polttavaa rautaa tai.... No. Porttikieltoa ei sentään vielä (toistaiseksi) tullut. Jäämme jännityksellä odottamaan! Tätä treeniä sitten jatkossa vuoroviikoin. Kohta oon kuin He-Man!!
Suksi kuuseen Barbie!!
Tuossa omia koipia muihin vertaillessa ja peilin edessä jupistessa pää alkoikin vinhasti pyörittää ajatuksia motivaatiosta, onnistumisesta ja kateudesta. Kehityskuvista ja muutostarinoista on mielestäni kehkeytynyt ilahduttava motivaation ja kannustuksen kehä, joka laittaa jatkuvasti alulle uusia muutostarinoita ja onnistumisia. Onnistuminen raahaa perässään kuitenkin epämieluisaa ilmiötä : kateutta, jonka käsikynkässä völjyyn hiippailevat alemmuuden, mitättömyyden ja itseinhon tunteet. Toisilla on kyky ammentaa kateudesta energiaa, toiset synkentävät oloaan entisestään antamalla voimaa pahansuopuudelle. Muiden onnistumiset ahdistavat sen sijaan, että niistä voisi iloita. Kadehditaan toisen saavutuksia, vajotaan itsesääliin.
Kadehdin niitä, jotka tästä tykkää. Yh.
"Musta ei ikinä olis tohon."
"No hyvähän sun on treenata, kun sulla on aina aikaa... Ei mulla ole mitenkään aikaa."
"Ei mulla ole varaa syödä terveellisesti"
"Miten sä voit jaksaa? Miksei mulla ole tuollaista energiaa?"
Joo. Ihan just näin ja jetsulleen. Juuri sinulla ei varmasti ole aikaa, varaa, voimavaroja, henkistä pääomaa, kykyä, älyä, jaksamista tai osaamista. Olet täysin yhdentekevä vinksahtanut lälläri, josta ei ole mihinkään. Joten jatka kaikessa rauhssa sitä kampaviinerin mussuttamista ja jää kotiin. Et sä voikaan jaksaa. Eikä susta olekaan tähän. Koskaan. Ikinä. Mitenkään.
Jos nyt nyökyttelet hyväksyvästi, että näinhän se on, olen täydellinen surkimus, minulla on sinulle toimiva treenivinkki. Nappaa nyrkillinen hiuksia takaraivolta käteesi ja ravistele voimakkaasti, niin että hampaat kolisevat toisiaan vasten. Sarjat 3-5, toistot 10-12, intensiteetti korkea. Epätäydellinen sarjapalautus 40sek.
Hyvänen aika leidit (ja herrat)! Nämä muutostarinat jos mitkä osoittavat, että kuka tahansa voi olla potentiaalinen "vuoden muuttuja" Ja siksi niitä tarinoita julkaistaankin. Esimerkiksi, motivaatioksi, kannustukseksi. Jos henkilöllä on elopainoa yli 100kg (eikä kyseessä ole lihaksikas bodari tai kaksimetrinen mies), hän tuskin on luonteeltaan mitenkään erityisen paljon energiaa tai itsekuria omaava yli-ihminen. Jokaisesta on muutokseen! Ja ihan todella ja oikeasti uskon ja tiedän (tiedänhän muun muassa kaiken) että on.
Minulla ei ole omakohtaista kokemusta kymmien kilojen painonpudotuksesta, eikä ollut aiemmin edes ymmärrystä sille, miten joku voi päästää itsensä lihomaan. Vilijonkkamaisena ihmisenä ajattelin, että kuri on kaiken A ja O! Ja piste ja huutomerkki. Niin, ettäs tiedätte! Sikäli olikin opettavaista kun oma keho muuttui lyhyessä ajassa hoikasta ja timmistä löllyväksi siideripissikseksi.
Läskin rakentaminen. Ai että. Helppoa ja rentouttavaa. Paljon hauskoja iltoja ja reissuja ystävien kanssa, hyvää ruokaa ja hällä väliä asennetta. Se oli totaalinen nollaus stressaavan ja kiireisen kevään päätteeksi. Ja vaati huomattavasti vähemmän ponnisteluja kuin lihasmassan lisääminen.
Kuitenkin elämänrytmin normalisoituessa ja kesäisten hurvellusten vähentyessä, iski voimakas stressi, huono fyysinen ja vielä huonompi psyykkinen olo. Housut puristivat, paidat puristivat. Valokuvissa näkyi turpea naama ja keskivartaloon oli ilmaantunut ylimääräinen tutiseva uloke. Yritin tuolloin lähteä kiristämään kuntoa monella tapaa, mutta tuntui, että tavoite luiskahti kädestä koko ajan kuin märkä saippuapala, jonka sai poimia lattialta uudestaan ja uudestaan lipsuviin tumpelokouriin. Tuntui, että olin ajelehtinut ikuisuuksien päähän omasta normaalipainostani ja suuri tavoitteeni oli enää kärpäsenkakan kokoiseksi kutistunut piste. Suru, surkeus, kurjuus ja murhe!
Silloin olin tilanteessa, jossa huomasin pienen itseinhon ja alemmuuden tunteiden ryömivän elämääni. Hoin jatkuvasti, että kyllä nämä kilot tästä karisevat, kyllä se tästä, kyllä tämä tästä, kyllä se varmasti tästä... NO EI SE TÄSTÄ, JOS ASIALLE EI MITÄÄN TEE! Fitnessblogien selailu ei siinä vaiheessa auta, kun vyötäröllä killuu XX-määrä ylimääräisiä kiloja. Silloin on aika laittaa blogit kiinni ja keskittyä tekemiseen haaveilun sijaan. Miksi sitä sitten kuitenkin jää vertailemaan itseään muihin, keskittyy oman epäonnistumisensa analysointiin ja itsensä sättimiseen sen sijaan, että tekisi päätöksen. Päätöksen, jossa tavoitteena on ennen kaikkea oma hyvä olo ja tyytyväisyys.
"Hirveän moni saa laihduttamisen kuulostamaan yksinkertaiselta – syö
vähemmän kuin kulutat niin laihdut. Hirveän hyvä ja ymmärrettävä lause,
mutta toteutus menee yllättävän monelta helppoudesta huolimatta
perseelleen."
"Mielellä on uskomaton voima joko lannistaa tai kannustaa meitä."
Kyllä.
True story.
Yhdistetään vielä lannistava mieli toimimattomaan ruokavalioon, niin ollaan aika hyvin täydellisen epäonnistumisen alkutekijöiden äärellä.
Epäilevä mieli, jatkuva stressi ja liian vähäiset kalorit. Päälle roima annos liikuntaa ja jokaisen päivän höystäminen epätoivolla ja itsensä sättimisellä. Kateus, jota ei kyetä muuntamaan positiiviseksi energiaksi ja omaa tavoitettaan edistäväksi motivaatioksi.
Jos nämä ovat sinun evääsi - tsemppiä vain epäonnistumiseen!
Kateus ei saa olla lamaannuttava jarru. Vertailulla et saa latistaa tai polkea itseäsi maanrakoon. Käännä kateus voimavaraksi! Anna sen lietsoa haluasi päästä tavoitteeseen. Anna sen kehittää. Älä säikähdä kateuden tunnetta, vaan jalosta se omaan käyttöösi sopivaksi ja valjasta tukemaan sinun päämääriäsi.
PS.Aamupuuroon saa uutta vivahdetta, kun puuron keittää kattilassa, jossa on viimeksi keitetty parsakaalia. Tänä aamuna puurossa lillui ylimääräisiä nuppuja. Ah miten on makoisaa.
PPS. Pitäisiköhän jo muistaa tajuta, että keittiössä ei varmasti loju yhtään puhdasta kattilaa?
Tänään oli odotettu ja jännitetty kehonkoostumusmittaus!
Torkutin
herätyskelloa kahdeksaan asti, vilkaisin äkkiä pakkaslukemat,
toppauduin lämpimästi ja lähdin tallustelemaan Ylistönmäelle. 40min
aamuaerobinen tuli hoidettua kätevästi samalla.
Hyvä nesteenpoistokikka: pue päälle toppi, pitkähihainen, villapaita, verryttelytakki, villatakki, shortsit, kerrastohousut, tuulihousut, kahdet sukat, pipo, kuoritakki ja paksut -32 pakkasta kestävät rukkaset, kun pakkaslukemat pyörivät -10 tienoolla ja lähde lenkille. Toimii!
Viimeksi olen kavunnut Inbody-härveliin toukokuussa 2012. Sen jälkeen
kehonkoostumuksessa on tapahtunut monenlaisia muutoksia. Tämän vuoden
toukokuussa painoin 64kg, jonka jälkeen paino pamahti lyhyessä ajassa
aina 77kg asti. En ollut koskaan painanut enempää kuin 67kg. Olen
aiemmin maininnutkin, että aluksi oli tarkoitus pitää hallittu
bulkkikausi, mutta kriisiaika ja kiire elämässä saivat homman karkaamaan
käsistä. Ruokaa meni hurjia määriä, ravintoarvot olivat kallistuneet
enemmän rasvan ja hiilihydraatin sokerin suuntaan. Siinäpä se sitten karkeasti.
64kg
67kg
70kg ja viehkeä hikinaama
Ja vähän ekstraa päälle. "Kunnon kontista poskista näkee et on kyykätty bulkattu.."
Nyt painoa pudotettu 9kg turvonneesta lähtötilanteesta. Hyvä fiilis ja ihan tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen. Ainoa harmistus tuli kyllä lihasmassasta. Ylävartaloon sitä on tullut ihan reilusti, mutta jalat! Niistä on lähtenyt puoli kiloa rasvaa per koipi, mutta lihasmassa on lisääntynyt vain 6 grammaa?? Ja minä kun olen kyykännyt ja pinnistellyt oikein tosissani. Pah! Rasva on kotiutunut tiukasti keskivartaloon. Hupaisaa, että olen aina ajatellut, että kyllä se minulla kerääntyy erityisesti jalkoihin ja takapuoleen. Mittari on tästä aivan toista mieltä! Selvä on.
Alla Inbody-vertailu. Rasvat ovat välillä kiipeilleet huomattavasti korkeammissa lukemissa, mutta vertailukelpoista mittaustulosta tähän ei ole heittää. Siispä saman mittarin, Inbody 720, tulokset.
Eilen oli tiimin poseerausharjoitukset. Heidin apuna ohjaamassa oli Minna. Minnalla on takana kiitettävästi kisakokemusta ja silmää poseerauksille. Syynäykseen päätyivät korkokenkäkävely, perusasennot ja asennonvaihdot. Omaa harjoittelua häiritsivät suuresti huonot korkokengät. Liukkaat pohjat ja koron malli eivät tehneet poseeraamisesta saati kävelemisestä helppoa. Odotan niin kovasti, että saan omat kisakengät, joilla pääsee kunnolla harjoittelemaan! Nyt oma kopsuttelu oli todella hirveää katsottavaa. Etuposeerauksiin olin kohtuullisen tyytyväinen, mutta sivuposeerauksissa ja asennon vaihdoissa mätti koko ajan jokin. Maha valua rellotti ja käännökset kuulostivat samalta, kuin joku olisi tehnyt hevosella laukkapiruetin asfaltilla. Klops klops klopsuti klops klops klops!
1. Ihan hyvä. 2. Ei missään nimessä näin. 3. Ei kommentoitavaa.
Välidieetti jatkuu vielä muutaman kilon verran ja loput rutistetaan sitten kesällä! Ja ei muuta kuin lisää treeniä!
