Maastavetoa

Maastavetoa

torstai 31. lokakuuta 2013

"Eve oletko sinä niitä pissiksiä?" ja peiliposeerauskuvien ABC

Päivä alkoi tänään aika lässähtäneissä tunnelmissa. Ei toki tarvinnut olla mikään selvännäkijä tietääkseen, että pyöränkumi on mahdollisesti tyhjentyntynyt. Etten vain olisi jo eilen tätä asiaa mietiskellyt. Eilen takarenkaasta lähti nimittäin aikamoinen kolina, kun lastasin sarviin Prismasta hankitut ruokaostokset, asettelin hyvin kehittyneen levinneen  fitness-peräni Jopon satulaan ja lähdin sotkemaan kohti kotia. Ei edes haitannut, että pyörässä ei ole toimivaa lamppua tai kelloa! Kanssaliikkujat kuulivat kyllä, että nyt kohti vyöryy tarmokas ja nälkäinen kassialma.

Kumma juttu, että aamulla yllätys oli silti melkoinen, kun kumi oli kuin olikin tyhjä. Miten voi olla! Hetken epäuskoisen silmienpyörittelyn ja kelloon vilkaisemisen jälkeen otin pikalähdön pihasta. Liha liikkui viimeksi näin nopeasti viime juhannuksena tehdessäni kolmiloikkaennätyksen rannalta kanoottiin (siskoni näki kyyn ja tämä aiheutti kevyen paniikin) Kyllä muuten pinkoi Rauhansalon akka kovaa vauhtia kohti työpaikkaa! Aikaahan ei kuitenkaan ollut jäänyt erityisen ruhtinaallisesti. Aamupalan työntäminen leipäluukusta alas kun ei tänä aamuna ollutkaan aivan niin nopea temppu kuin toisinaan. Hieman takertuivat lesitiinit kitalakeen ja valkuaiset pyrkivät suuhun tai tekemään paluun nielusta takaisin lautaselle.
"Hirviö hyökkää kimppuumme!" - Jestas. "Mamma, hae paistinpannu taistelun varalta!!"


Tänään oli lepopäivä salitreeneistä. Vaan tulihan sitä taas pingottua ihan urakalla. Töihin, töissä ees taas, portaita, ylös, alas, sinne, tänne. Koska pelkäsin herkän varteni puolesta, en antanut katabolialle mahdollisuutta iskeä, vaan hyppäsin bussiin ja hurautin sillä keskustaan. Päivän luksushetki.
Pikainen välipalan tankkaus ja ei kun vaan ohjaamaan asiakkaalle porrastreeniä. Ajattelin, että seison topakkana ja tyylikkäänä pitämässä treeniä. Hoputtelen ylemmältä porrastasanteelta ja lyön käsiä yhteen. "JAKSAA JAKSAA! VIELÄ VÄHÄN! KEVYTTÄ ON!"

PT-Even prinsiipit: pukeudu pinkkiin. Näyttää heti hirmu sporttiselta!!

Todellisuudessa tuli tampattua suurin osa asiakkaan mukana. Nyt on muuten näistä marinoimattomista broilerinkoivista puhti pois. Varsinaista taikinaa. Jotenkin minun kuitenkin onnistui laahata tämä spaghetti (ai että, ruokatermien käyttäminen tekee nälkäiseksi...) kotiin ja siitä vielä saunaan. Sauna teki muuten hyvää! Venyttelin ehkä minuutin ylälauteilla, mistä siirryin alimmaiselle lauteelle, tai no jos rehellisiä ollaan niin portaalle, istumaan. Voi kun olisin saanut siihen lasten kylpyammeen! Tai sellaisen aikuisemmille pakaroille passelin, ei mitään pikkuvatia. Kyllä olisi kelvannut siinä kököttää!

 
"Tulee tulee, jaksaa jaksaa, jaksaa... "No ei vittu välttämättä jaksa!"

Tuplahaukka vai tuplaleuka?


Kuulin myös huhua luotettavalta lähteeltä, että blogiani käyvät seuraamassa miehet jotka eivät lue jännittäviä ja syvälliseksi pohdinnaksikin rönsyileviä tulkintojani fitnesslaiffin toteuttamisesta. Kiintoisaa! Kuvalliset kertomukset lienevät siis paikallaan. Voin myös tavuttaa, jos se tekee tekstistä helpompilukuisemman. Kuitenkin lukijoiden toiveisiin on suhtauduttava vakavasti ja perustinhan blogin pitkälti siksi, että voin esitellä hanuriani hyvällä syyllä. Olkaapa hyvät, hieman kankkua kehiin! Onhan kohta perjantaikin!





5 kommenttia:

  1. Hyvä on kankku. Ei vitsi, mitä juttua. Oot kyllä melkonen pakkaus. Et oo harkinnu sen pyöränkumin korjausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitsin. Ja sain naapurista oikein komeaa pyöränkorjausapua! Kyllä kelpaa taas huristella.

      Poista
  2. En tiedä onko tahallista vai ei, mutta aattelin varmuudeks kertoa että tossa vikassa kuvassa näkyy nänni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, arvon huolestunut lukija. Kirjoittaja on hieman likinäköinen, eikä huomannut paljastelevansa mittavaa rintavarustustaan koko kansalle. Siskoni on useaan kertaan todennut: "Ei niissä ole mitään nähtävää" joten ehkä kuvaa ei tullut tarkisteltua tarpeeksi suurella kriittisyydellä. Kuva on kuitenkin nyt rajattu keskittymään pelkkään takaosastoon. Pahoittelen mielipahaa!

      Poista
  3. Moikka! Arvaapa mistä sun blogin löysin, no pakkikselta! Tiedät-kyllä-mistä-ketjusta :D :D Ollaan samalla blogilistalla siellä ja sä teit sen, minkä mäkin meinasin tehdä; nimittäin käydä kiittämässä yleisöryntäyksestä! Kaameesti populaa :) Ihan hulvatonta! Tsemppii tuleviin kisoihin! Mä vielä jatkan kasvamista.
    T. Hanne
    http://hannepauliina.blogspot.fi

    VastaaPoista