This girl is on fire!

Voi jukupliut, on jo tiistai!
Viikko alkoi sikäli erikoisesti, että eilen oli treenivapaa. Yleensä kun viikko tulee startattua jalkapäivällä ja perkeleillä. Viime viikolla treenasin salilla hieman vahingossa kuusi kertaa. Päälle aerobista ja kehonhuoltoa Method Putkisto-studiolla sekä poseeraustreeniä, niin kyllä muuten tuntui eilisaamulla silmissä ja jäsenissä. No, tuntui tänäänkin. Hyvä kun silmiä sai auki!!

AURINKOETUJEETAKAJEESIVUJEEJEE.

Sunnuntaina kävin tekemässä etureisi- ja pohjetreenin, yllätys yllätys. Mitäpäs muutakaan, noin lauantaisten kommenttien jälkeen? On muuten sellainen polte saada sitä lihasmassaa tahkottua, että oikein päätä pakottaa! Tiukkaa teki treeni ja tuntumaa haettiin oikein urakalla. Keskityin niin maan pirusti etureisiin, tein  7 sarjaa ojennuksia reisipenkissä (keskiraskasta, todella kovaa ja pitkät pumppailut ja hapotukset päälle) ja siihen vielä ojennukset yhdellä jalalla. Jalat tutisivat, treenikaveri auttoi pitämään viimeiset ylhäällä ja koivet olivat muusia. Itku meinasi tulla ja räkä tirskui nenästä. Ja missä treeni tuntui eilen? Pakarassa ja takareidessä! MITVIT?? Eipä ole eristetympää etureisitreeniä edes nähty kuin tuo sunnuntainen setti ja pakaraa polttelee eniten. Toki tein prässiä ja etukyykkyä, joissa pylly työskentelee yhtä lailla, mutta on se kumma kun polte menee tuonne syvälle kankkuun

Perse edellä vaikka puuhun.

Olen miettinyt, mitä voisin omassa treenaamisessani parantaa ja tänään tuli hyvin voimakas ahaa-elämys, että en ole viime aikoina vetänyt treenejäni tarpeeksi epämukavuusalueelle ja oikeasti sinne aivan loppuun saakka. Tämä havainto tuli kankkutreenissä, jossa oksennus käväisi pariin kertaan suussa. Leveää smith-kyykkyä, bulgarialaista askelkyykkyä, sumokyykkyä, yhden jalan prässiä, pakarapotkuja ja väliin hyppyjä. Ai herra. Pylly oikein jäi tärisemään, kun sain pakaran niin hyvin väsytettyä. Näitä_treenejä_lisää! Mannisen Manialla saattoi olla jotain tekemistä raivopäisen treenimeiningin kanssa. Tyytyväisenä lähdin treeneistä kotiin.

Käväisin myös palauttelemassa koipia uimahallissa. Pulikoin ennen ohjauksia muutamia satoja metrejä, hitaammin kuin jättiläiskilpikonna liikkuu kuivalla maalla, ja sen jälkeen loikin kylmäaltaan ja kuuman suihkun väliä. Kunnon dippaukset 10+ asteiseen veteen, 5sek pito ja kuumaan suihkuun. Kyllä teki hyvää ja sai verenkierron hyrisemään.
Vaan täytyy sanoa, että en viihdy uimahalleissa sitten alkuunkaan. Kun löytyy killutinta ja kuvaa jos jonkinlaista, saa välillä aika häpeilemättömiä tuijotuksia ja tänäänkin eräs mummo puhisi voiherrajumalaa siinä vieressä kun riisuuduin. Onpa kerran saunassa ihan avoimesti päivitelty, että voiko noilla rinnoilla edes imettää. Kyllä tekisi siinä vaiheessa kertoa niille rämemajaviaan toinen jalka ilmassa saippuoiville kurttupyllyille pari napakkaa faktaa ja näytellä kansainvälisiä käsimerkkejä molemmilla käsillä, mutta sen sijaan olen tyytynyt hymyilemään leveästi, avaan ovet ja toivotan hyvät päivänjatkot.

Eilen tuli melkein jännityspissi housuun, kun palasin teiniajan tunnelmiin ja marssin BODY CTRLiin, Torikeskuksen 4. kerrokseen ottamaan napakorua!

Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainitsinkin, vuodesta 2004 killunut napakoru piti ottaa pois viime kesänä, kun päätin jäädä kiinni korvoon. Ja mikä on korvo? KVG, kuten äitini sanoisi. Saavi tietenkin!! Kova ikävä tuota killutinta tuli, joten olihan se pakko saada uusi kimmeltelemään tuonne hytinän keskelle.
Vanhasta kolosta sitä ei enää kannattanut töniä läpi, joten lävistys tehtiin vanhan alapuolelta. Eli sinne jäi tuollainen vanha kuoppa keskelle. Nyt vaan toivotaan peukut pystyssä, että koru ei humpsahda takaisin tuohon alempaan reikään.

Siellä onnnn ! Pikkukoru!!

En itkenyt ja sain tikkarin, jeeee! Parasta palvelua. Onneksi en nynnyillyt. Mutta näin aikuisiässä sitä ei vaan ole enää niin innokas kärsimään kipua. Teininä se tuntui niin hurjalta kun uskalsi käydä ottamassa naamareikiä. Juu. Nykyään mieluummin katson sohvannurkassa Muumeja ja extreme-harrastuksena huljuttelen nokkaani nenäkannulla. Ja luen Pirkkaa sekä Yhteishyvää.

Sakari sujautti mukaan myös suolaliuosputelin, jolla voi haava-aluetta suihkutella pari kertaa päivässä. Aiempien lävistysten kanssa ei ole juuri suolaliuosta tullut käytettyä. Se oli sitä aikaa, kun kielilävistysten kanssa purskuteltiin Oral B:tä ja itse hakaneulalla tehtyjä huulilävistyksiä jynssättiin desinfiointiaineilla.

EasyPiercing

Kolmen viikon päästä onkin Fitness Classicit! Onko lukijoita tulossa ihmettelemään raudankovia pyllyjä ja hauiksia? Lähden innolla seuraamaan kevään kilpailijoiden suorituksia. Varmasti saa taas lisää intoa ja fiilistä ja on mahtava nähdä kovan työn tulosten esittelyä.
Olen paljon lueskellut fitnessistä tässä viime päivinä, dieettaajien mietteitä, ammattilaisten näkemyksiä. Törmäsin uudemman kerran Jutta Gustafsbergin haastatteluun, jossa hän mainitsee siitä, että kilpailuihin lähdetään liian heppoisin perustein. Nyt kun tahti kovenee ja muutoksia syynätään entistä tarkemmin, on todella tajunnut, miten rankka laji tämä on psyykkisesti. Tässä vaiheessa erottuvat hyvin ne jyvät akanoista. Toisilla on tarvittava lujuus ja stressinsietokyky, toisilla ei. Psyyke kestää tai se murtuu. Toiset osaavat ottaa rennommin, toiset eivät stressaa lainkaan. Toiset taas tutisevat epävarmoina kuin haavanlehdet.
Monet tähtäävät kilpailuihin, koska heillä on kilpaurheilutausta. Kaivataan ehkä jokin uusi laji tilalle, kun vanhassa on tullut seinä vastaan tai se on lopetettu loukkaantumisen tms vuoksi. Itsekin olen ratsastanut kilpaa ja ajattelin kilpailunhaluisena ihmisenä, että kilpailu kuin kilpailu! On kuitenkin todella eri asia kilpailla liikuntasuorituksilla, kuin omalla ulkonäöllä.. Arvostelun saaminen on rankkaa ja armotonta. Kehitettävää on aina ja voit todellakin unohtaa ne puheet, että riittäisit juuri sellaisena. Lavalle et riitä.

Mutta mökötys sikseen!!

Siksi moni varmaan pitääkin lajia ihan kahelien touhuna. Miksi altistaa itsensä arvostelulle ja ruotimiselle, miksi ei voi olla tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on? Eikö elämässä ole tärkeämpiä ja syvällisempiäkin asioita, joita miettiä? Niin. Ja silti tämä vain on niin kiinnostavaa, ihanaa ja iloista touhua!

Koen kestäväni hyvin muiden arvostelun, enkä loukkaannu negatiivisista mielipiteistä. En ota niitä henkilökohtaisesti. (Paitsi tottakai loukkaannuin sydänjuuriani myöten, kun kulmakarvojani haukuttiin siittiöiden näköisiksi!!!!) Myös blogia kirjoitellessa altistaa itsensä aivan tietoisesti kritiikille ja kommenteille. Olen tottunut siihen ja kehittänyt kohtuullisen hyvän vastustuskyvyn höpöhöpöjutuille. Mutta se mikä hiertää ja satuttaa : itsekriittisyys. Ja se on paljon pahempaa, kuin muiden arvostelu, joka saattaa vain auttaa siinä, kun otat itsestäsi mittaa. Saa yrittämään vielä kovemmin. Olen päässyt (aika) hyvin eroon negatiivisesta itsepuhelusta ja tunnistan paremmin vahvuuksiani, mutta edelleen suhtaudun hyvin armottomasti omaan tekemiseeni ja kehitykseeni. Vaikka miten ottaisi kuntokuvia ja niistä näkisi kiitettävää muutosta, tuhahtelen pääni sisällä, enkä ole tyytyväinen. Itsensä piiskaamisesta on ilmeisen hankalaa päästä eroon. Nautin todella paljon treenaamisesta. On ihanaa kehittyä, on ihanaa elää tätä elämää, mitä elän. Välillä vain pelkään, miten oma mieli pysyy mukana touhussa ja muutoksissa. En halua olla armoton itselleni. Haluan kuunnella ja ymmärtää kroppaani. Nauttia sen hyvistä puolista, enkä vähätellä ja nähdä vain huonoja puolia.
Toisinaan on vain selkeästi huonompia päiviä, jolloin tämä sättijäpiru alkaa säksättää. Silloin kun se alkaa, pitäisi vain istahtaa alas ja ottaa rauhassa. No okei, ehkä hieman läimiä sitä poskille. Mutta ei. Hetken aikaa juoksen ympyrää kuin päätön kana, ahdistun, kehitän rintaani möykyn, vellon ajatusta, ahdistun vähän lisää, menen murheeseen. Iik, iik, ääk, ääk! Sitten. Onneksi. Järkeistän asian, mutustelen sitä, tarkastelen eri puolilta ja PIM! Olen jälleen itsevarma ja onnellinen harrastelija, matkalla kohti tulevaisuuden tavoitteita ja haaveita! Hymy huulilla. Rintakehä täynnä onnea, varmuutta ja fiilistä. Täältä tullaan! Pois alta risut ja männynkävyt ja kahvakuulat ja flexibarit ja vaikka pakasteseit. Miten vaan! Täältä tullaan.

"Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?"

-Tommy Tabermann

Monta peilikuvaa uskallat tänään jättää ottamatta? No en YHTÄÄN!!

Annan läskitsekkaus ja huojuntaa korkokengillä

Olen yrittänyt kovasti pähkäillä, mistä nykyinen tunarikäytökseni juontaa juurensa. Olin ennen hyvin skarppi, asiat olivat aina hallussa ja minua ärsytti kovasti muiden tohelointi ja epätäsmällisyys. Pikkuveljeni sanoi (SILLOIN), että olen hänen lisäkseen perheen ainoa järkevä (anteeksi vain, rakkaat äiti ja sisko) Kun sitten kerran laitoin autoradiosta Elastista, pikkuveljeni kysyi ymmyrkäisenä: "Mitä sulle on tapahtunut, sä olit ennen järkevä!" Auts. En ole lyönyt päätäni, mikä voisi selittää hajamielisyyden ja epäloogisimmatkin toilailut. Mistä tämä kaikki on saanut alkunsa?

Housujen repeäminen oli hupaisa viikkoa maustanut tekijä, mutta sen lisäksi on toki paljon muutakin pientä kommellusta. Joka päivä jotakin hajamielisyyttä  ja hölmöilyä. Eilen muun muassa keitin kananmunia. Noin 10min päästä kippasin kiehuvan veden lavuaariin, vain huomatakseni, että unohdin lisätä munat. Minulla oli siis lämmin kattila ja 0 munaa. Tappiosta toivuttuani päätin keittää munia uudemman kerran. Kesken munien lisäämisen, minun oli kuitenkin aivan pakko mennä tekemään peiliposeerauksia. Tulos 3 räjähtänyttä munaa. Ja minun piti kyllä keittää 10. Tänään aamulla yritin jälleen haastavaa kananmunien keittämistä. Tuloksena reilut 30min kiehuneet, kumimaiset munat.
Nam nam!

Munien paikka on kennossa.

Koiran riisit suoraan vesikippoon.

Aineenvaihdunta on  sairastelun jälkeen palannut hyvälle tolalle. Tänään aamupaino 65.8kg ja ruokaa on kyllä mutusteltu ahkeraan. Sain lisäyksiä hiilihydraattiin ja kookosöljyä pitäisi käydä ostamassa. Eipä tämä pieni kiristyminen haittaa, mutta jatkuva nälkä kyllä on vähän korvennut. Vaikka vetäisi ison lautasellisen ruokaa, niin puolen tunnin päästä alkaa taas KUUUURRRRRRRRRRRHURRRRRRMURRRRR....

Mmmm, sain lisää puurohiutaleita!!!

Tänään kävin aamulla tekemässä yhden ohjauksen sekä oman treenin. Rinta oli vuorossa ja meni muuten aivan plörinäksi. Eivät nousseet 17,5kg painot vinopenkissä, ei sitten millään. Vaikka ne ovat normaalit treenipainot tuossa liikkeessä. Siinä joutui hieman äänettömästi huutamaan rumia sanoja, kun piti hetken pukertamisen jälkeen heittää isommat puntit mäkeen ja hilata tylsiä 15kg puntteja ees taas. Nämä ovat aina henkisiä katastrofeja, vaikka vallan hyvin tiedän, että tärkeintä on aktivaatio ja lihaksen, eikä liikkeen treenaaminen. Mutku, mutku, mutku...

Iltapäivä kuluikin kokonaan fitness-humussa, kun IFBB-prot Anna Virmajoki ja Kati Alander rantautuivat Jyväskylään. Meitä oli reilut 20 innokasta harrastajaa paikalla kuulemassa vinkkejä ja harjoittelemassa poseerauksia ja kävelyä.

                                                   

 Kuvat: Kati & Anna

50€ - money well spent! Molemmat naiset olivat aivan ihania ja aurinkoisia! Itse olin kummankin kanssa aivan ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesti tekemisissä ja yllätyin positiivisesti.
Rento, hauska ja osaava ote, molemmilla. Sai paljon vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja myös uutta tietoa. Kävimme pala palalta läpi kilpailuissa haluttavaa fysiikkaa, yleisimpiä asentovirheitä sekä kävelyä. Kävelyssä harjoittelimme ylipäätään ryhdikästä kävelyä, asennonvaihdoksia, käännöksiä ja tämän lisäksi otimme vertailutilanteita sekä T-kävelyitä.

Annan syynissä tiimikaverini Eve

Jäykkä fani ja esikuva. Annan hartialinja on upea!!

Upeita naisia. Huhhuh!!

Oli todella mukava seurata muiden harrastajien kävelyä ja huomata taas,  miten erilaisia vartaloita sitä onkaan. Meillä oli kaikilla omat kehityskohteemme ja vahvuutemme ja niitä käytiin ruotimassa vielä Annan kuntotsekissä. Kyllä oli jännittävää mennä yksin Annan eteen kääntyilemään! Ei mitään uutta ja mullistavaa tietoa, vaan juuri niitä karmaisevia faktoja, joista olin enemmän kuin tietoinen... Lisää muotoa ruikulipohkeisiin sekä etureisiin ja lihasmassaa, laadukasta sellaista, tasaisesti kaikkialle. 
Missään vaiheessa en olekaan kuvitellut, etteikö töitä tarvittavan fysiikan eteen olisi aivan älyttömästi! Tämä on kuitenkin kehonmuokkausta. Se ei tapahdu hetkessä, eikä siinä tule koskaan valmiiksi. Ehdin panikoida ehkä 5 minuutin verran, kannattaako tällaiseen tikkuvartaloon lähteä mitään dieettiä aloittamaan, kun pitää kerran vielä lihasmassaa takoa, oh my god!!111 Mutta nopea keskustelu tiimikavereiden ja muiden kilpakumppanien kanssa sai minut palaamaan alkuperäiseen kantaani, että kyllä sinne syksyyn tähdätään edelleen. Olihan se tiedossa, että lihasmassaa saisi olla enemmän. Ja sitä tässä koko ajan työstetään. Jostain on kuitenkin aloitettava ja kisakokemus on varmasti hyödyllinen tulevaa kehitystä ajatellen. Joten täysillä eteenpäin ja sen hetken paras kunto näytetään 13.9. Jyväskylän Paviljongilla. Nämä kisat ovat vain yksi vaihe, joihin lähden uteliaana ottamaan mittaa kunnosta.
Enkä ole kuullut, että kukaan olisi katunut sitä, että lähti liian aikaisin kisaamaan. Kokemusta, kokemusta. Aina tulee niitä, joiden mielestä sinne lavalle ei pitäisi kömpiä ollenkaan tai kömmit sinne liian aikaisin. Ja aina voi luetella kasan asioita, joita täytyy vielä kehittää.  Näin se homma menee! Kehitetään se, mitä kehitettävissä on! Ensin kuitenkin syön voileivän.

Inhoan Putous-läppiä, mutta: EI SE YHTEISKUNTA VAAN TOIMI SILLÄ TAVALLA, ETTÄ LIHAKSET TULEVAT PARISSA VIIKOSSA!

Mutta takareisistä ja pakaroista tuli kehuja, jeee! Siitä voi ainakin olla tyytyväinen. Kuulemma näkee, että pakaraa on treenattu. Tein ylävitosen itseni kanssa! Mutta todellakin niitäkin pitää vielä treenata ja paljon!! Anna myös sanoi, että ei ole koskaan nähnyt, että jollain takareisi ja pakara dominoisivat, eikä etureisi. Jep jep, that's me. Muilla tytöillä etureidet olivat aivan upeassa kunnossa ja muut taisivatkin saada palautetta, että ei enää kovaa jalkatreeniä, vaan kiertoharjoittelua ja aerobista. Krhm. Juu, en itse kuulunut siihen porukkaan. Minä olin se ainokainen, joka sai kotiohjeeksi raivokkaan etureisijumpan. Hei tytöt, ettekö voisi lahjoittaa omistanne vähän minulle? Voin kertoa, että näytti aika maukkaalta, kun Riina Saastamoinen, Essi Vasankari, Sanita Jussila ja Pauliina Teittinen olivat rivissä vierekkäin. On muuten tytöillä mennyt etureisijumppa perille!
Minulle etureisien treenaaminen on ollut aina hankalaa polvivaivojen vuoksi. Yhdessä polvileikkauksessa on tosiaan leikelty nelipäisen reisilihaksen sisintä osaa, joka on aina näkynyt kyvyssä rekrytoida etureiden lihakset. En voi muuta kuin jatkaa samaan malliin, etureisirääkit ovat aika tuhtia settiä ja nyt! Toiveikas olen, että saan kuitenkin koipireittä vielä kasvateltua.

Syksy 2013 vs talvi 2014. Voi mikä pieni ruikulityttönen. Enemmän kääntöä ja muskelia kroppaan!

Kroppa on suhteellisen sopusuhtainen, mutta pituus tuo toki omat ongelmansa. Esim pitkät jalat ovat helposti todella tikkumaisen näköiset ja erityisesti mun pitkät pohkeet tarvitsevat nyt kunnolla muotoa, että saan alavartalon balanssiin. Ja hyvänen aika, ovathan ne ihana ruppanat. Olleet samaa kokoluokkaa ala-asteelta lähtien. Varmaan menisivät samat Aiglen ratsastuskumpparit kuin 6-vuotiaana.
Nyt alkaa muuten sellainen pohjejumppa, että en kävele koko kesänä. NII, KERTA! ETTÄS TIEDÄTTE! Ja treeniä saa kyllä muutenkin tehdä ahkeraan. Enemmän muotoa yläselkään, pakaraa, reittä, phuhhuhhuuuuuh! Innokkaana kuin partiolainen jatkan hommaa! Huomenna on muuten jalkapäivä.

Yhyy!

PS. Tiimin ja treenikavereiden tuki on niin tärkeä juttu! Olisin varmaan aivan hermoromahduksen partaalla ilman mahtavaa valmentajaa ja ihania tyttöjä, jotka tsemppaavat ja joiden kanssa voi hyvillä mielin epäonnistua ja toikkaroida. Rakentavaa ja ilahduttavaa palautetta!

Kiitos aivan mahtavasta päivästä! Jonkin sortin valaistumisen kokeneena rojahdin kotiin koneen äärelle. Ihmeellinen olo, kerta kaikkiaan. Mutta olipa vaan lystiä! Kiitos Heidille järjestämisestä, kiitos kanssatreenaajille kärsivällisyydestä ja tsempeistä ja kiitos Katille ja Annalle kun vaivauduitte tänne Jyväskylään opastamaan!

Hopotihoi, Nipsu! Yhteistyötä ja revenneitä pelihousuja.

Uaaaaah! Olen taas niin rankkojen ongelmien äärellä, että! Ongelma on nimittäin siinä, että mulla on aivan liikaa asioita, joista haluaisin turista täällä! Eilen piti löristä onnellisuudesta, mutta yhtäkkiä putkahti tielle miljoona muuttujaa ja sitten olikin jutunjuurta ties kuinka monen sivullisen verran. Pitää varmaan alkaa tehdä niitä videobloggauksia. Sitten Iholla-sarjan hengessä kertoisin teille naamaani toisella kädellä hieroen tästä mun äärimmäisen mielenkiintoisesta elämästä ja siitä, miten olen tänäänkin paistanut kanaa ja syönyt kaurapuuroa.

Vähän tuli kyllä paha mieli tipujen puolesta. Monta murhaa uuninpellillä. :(

Eilen oli  niin kiireinen päivä, että en sitten ehtinytkään koneen äärelle naputtamaan ja läiskimään näytille uusia kuvia vanhasta hanuristani, joka tuskin on päivässä muuttunut miksikään. Omasta mielestäni se tosin muuttuu parin tunnin välein kiinteästä ja treenatusta takamuksesta löysänharmaaksi kurttupyllyksi.

Kerron ensin hieman kuulumisia. Ehkä en aloita siitä, että söin aamulla aamiaista ja tein töitä näin ja näin monta tuntia. Aloitan ja lopetan sillä, että tänään housuni ratkesivat. Ihan presiis siitä peräreiän kohdalta. Ja ihan liikennevaloissa, kiskoessani pöksyjä ylemmäs. Eiväthän jumppatrikoot kuitenkaan saa tippua niin paljon, että ne eivät enää kiristä pyllyvaossa, joten tietänette, että tämä kiskomisliike oli tarpeen. Oli oikein mukavaa mennä ohjaamaan asiakkaita. Kyykkytekniikkaa demotessani reikä pääsi erityisesti oikeuksiinsa. Kauppaankin piti lähteä vielä täydentämään raejuustovarantoja. Mutta tällaisena logiikan ihmelapsena keksin kääntää housut väärin päin. Reikä etupuolelle, housut korviin ja topin helma kolosen yli. Näppärää! Ihan itse keksin! Ja vältin kiusallisen kaupassakäynnin. Housujen alla kun hohtivat ainoastaan vitivalkoiset pakarat ja kirkkaanpunaiset stringit.

Pahamaineiset housut. Ja mököttävä koira.

Sitten mukaviin ja innostaviin asioihin! Ei sillä, etteikö joku voisi löytää reikäisiä jumppahousuja innostavina.
Yllätyin nimittäin positiivisesti tässä pari päivää sitten. Enpä olisi voinut aavistaa tätä, mutta huonolla huumorilla maustettu ripuliblogini oli herättänyt kiinnostusta Fitfashionilla. Yhteistyösopimus on allekirjoitettu ja siirrän lätinäni tämän Suomen suurimman liikunta- ja elämäntapablogisivuston alle. Mutta hei ei hätää. Vaikka olenkin kohta niin fit ja tosi fääshön, samat jutut jatkuvat. Tai siis, ehkä onkin hätä, jos joku toivoi että blogini muuttuu hieman enemmän asiapitoiseksi? Anteeksi tytöt ja pojat, sula mahdottomuus.

       Ei hullumpaa!

Lisäksi erittäin iloisena voin kertoa, että olen saanut yhteistyökumppaniksi Jyväskyläläisen lävistys- ja tatuointistudion, BODY CTRL:n! No ja kuinka tämä saattaa hyödyttää fitness-ihmistä, kun tatuoinneilla kerää itselleen lähinnä miinuspisteitä ja sonninrengas nenässä ei ole lavalle asiaa? No lisäblingiä, tietenkin!
Sakarilta kun löytyy upeita käsinkiillotettuja lävistyskoruja, jotka muuten varmasti hohtavat lavalta katsomoon, no doubt!

Itselläni oli vuodesta 2004 napakoru, mutta jouduin ottamaan suosikkikilluttimeni pois viime kesänä, kun se ei repeytymisen jälkeen parantunut. Maanantaina kuitenkin laitetaan napa jälleen kimmeltämään ja uutta korua kehiin! En malta odottaa! Pyysin, että saisin tikkarin, jos en itke. Järjestyy. Hyvä palvelu siis! Korvakoruihinkin tulossa ilmeisesti uutta, kimmeltävää ilmettä. Saavat halvat pilipalikorut kyytiä, kun laitetaan laatua iholle!
Jos siis kaipaat kimmellystä napakoruun, korviin tai muihin lävistyksiin, niin suuntaapa ihmeessä BODY CTRLiin. Ammattitaitoa ja laatua - voin luvata!
Liikkeen löydät Jyväskylän Torikeskuksesta, 4. kerroksesta.

Ja vielä yksi yhteistyökumppaniuutinen: PLICO ACCESSORIES! Nyt on ainakin kisakorujen suhteen huoli ja päänvaiva eliminoituna, kun näin loistava liike löytyy liki kulman takaa. Plico on uusi, suomalainen muotiasustekauppa, josta löytyy kyllä tavaraa moneen lähtöön. Kelloja, koruja, laukkuja, huiveja... Trenditietoisemmille kuuminta muotia ja meille muodista tajuamattomille tallukoille vaihtoehtoisia ihanuuksia. Kävin tänään piipahtamassa liikkeessä ja kyllä se on vaan sellainen juttu, että olisi voinut loputtomiin tutkia sitä koru- ja laukkuvalikoimaa. Niin paljon silmänruokaa! Ja palkkapäivänä minä kyllä marssin putiikkiin kotouttamaan laukun tai pari. Mukaan tarttui muutamia kevään hittituotteita, eli piikkiä! Kannattaa hiippailla vasta avattuun verkkokauppaan tutkailemaan tarjontaa. www.plico.fi

Dangle Spikes Earrings 5,90€ ja Spikes Necklace 9.90€

Pyramid Studs Bracelet 5.90€

 

 

<3

Ei ole kyllä hinnoilla pilattu tuotteita. Edullisesti saa päivitetty asustekokoelmaa. Itse ainakin koruharakkana olen innokkaana tonkimassa apajia.


Adidaksen kangaskassi ja Polarin sykemittarikello kaipaavat päivitystä... Pakko saada!

Suosittelen!

Tiistai tunarointia täynnä

Täällä on taas vietetty hehkeää fitnessblogistin arkipäivää. Ruokapöydällä on valkoinen mankeloitu liina, leikkokukat levittävät tuoksuaan koko asuntoon ja asuntoakin raikkaampi kodinhengetär, eli minä, olen kiireettömästi sipsutellut korkokengissäni ympäri puhtaan valkoista kotia ja siemaillut muutaman kupillisen teetä selaillessani uusimpien aikakausilehtien numeroita. Ah!
Aina kun kirjoitukset alkavat pumpulisilla ja freeseillä mielikuvilla, on syytä epäillä (ja varmaan jo tiedättekin) että todellisuus on jotain aivan muuta. Ehkä käpymäistä ja tunkkaista? Tänään olenkin taas hosuloinut menemään sen minkä olen ehtinyt.

Urpojen maininnousu. Tsek.

Aamu alkoi ilman sen suurempia kommelluksia. Olin tosin nukkunut hyvin huonosti ja saldo jäi alle 6 tuntiin. Klo 7 olin kuitenkin jo ohjaamassa asiakastani salilla. Sieltä kipitin kotiin ja lähdin koiran kanssa lenkille. Tämän jälkeen olin varannut hetkosen työhommille sekä poseerauksille. Survoin varpaani kenkiin hyvällä fiiliksellä ja varmuudella, sujuihan eilinen poseeraaminen paremmin kuin hyvin. Mutta tänään oli meno taas jotain aivan muuta. Kompuroin matonreunaan, polvet nitkuivat kuin marionettiukkelilla ja alavatsa pömpötti. Todellinen siideriröllykkä! Häiritsi ihan jokaisessa asennossa. Läski on nyt päättänyt muuttua todella pehmeäksi löllöksi. Syksyllä olin tuhdimpi, mutta olin sentään kiinteä läski. Nyt tätä saa joinain päivinä oikein kunnolla puristeltua ja tutisuteltua. Onneksi lauantaina on IFBB-bikini pro Anna Virmajoen ja IFBB figurator Kati Alanderin fitness-leiri. Jos meno on jatkuu tällaisena kuin tänään ja olen tutiseva kompuroija, niin ai miten kiva. Pitänee laittaa peruukki ja kommandopipo päähän, niin ei tarvitse hävetä itseään tärviölle.

Kuten kuvista huomaa, on hankaluuksia pitää hyvä ryhdikäs asento ilman alavatsan hallinnan pettämistä. Pakaraa pitää kuitenkin hieman nostaa, mikä saa paketin hajoamaan. Unohdan myös aina jännittää niitä lihaksia. Kunhan roikottelen pakarat löysänä menemään! Yllättävän isoja pulmia aktivoida alavatsan syviä lihaksia ilman lonkankoukistajien ja pakaralihasten aktivoitumista. Kuvittelin näiden asioiden olevan kunnossa, mutta kai sitä kuitenkin tulee keskityttyä liikaa pinnallisiin lihaksiin.

Pakarassa on ihan ok-hyvin muotoa, mutta reidet ja pohkeet laahaavat ehdottomasti jäljessä. Jaloissa on mittausten mukaan rasvaa 1,7kg kumpaisessakin ja pakaran päältä kyllä tuntee, että paljoa ei ole enää rasvaa jäljellä. Jes, ainakin on edes hieman kinkkua lavalle vietäväksi! Jos vielä ne reidet saisi kasvamaan. Jos ei, injektoin niihin sementtiä.

Palatakseni kuitenkin päivän tunarointeihin.... Lähdin salille ja tunsin selkää/reittä pitkin menevän jotain kylmää. Tuntui hetken aikaa aivan kylmältä metallilta, kuin vetoketjulta. Kohta kuitenkin tunsin hyvin selkeästi, miten jotain märkää valui pohjetta pitkin. Olin survaissut shakerini laukkuun ja ilmeisesti (siis ohhoh) unohtanut sulkea sen kunnolla. Laukku kastui aivan läpimäräksi ja niin kastui myös kantaja. Olipa kivaa pakkasilmassa tepastaa salille. Kyllä. Hirveä kärsimys, kokonaiset 50 metriä!
Treenit menivät aivan hyvin, ei siinä mitään. Kävin tekemässä jalat. Hetkinen, tein eilenkin jalat? No, eilen tein takareisiä ja ajattelin reisipakkomielteestä kärsiessäni rääkätä etureidet heti tänään. Huono idea. Etukyykkyä, prässiä, hackia.. Reiden ojennuksia. Paitsi reidenojennuspenkki oli rikki. Ei ojennuksia. Jaksoin etukyykätä 52,5kg, vaikka se on ollut minulle aina heikko ja huono liike. Kasvakaa koivet!!
Kömmin tekemään loitonnuksia ja lähennyksiä ja koin sen epämieluisan hetken, kun jouduin toteamaan, että en osaa käyttää toista kidutuspenkin näköistä hökötystä. Olin varmaan ihan viihdyttävä näky, kun sohelsin korvista kasvavia jalkojani lähennyspenkkiin, jonka tuet olisi varmasti saanut hiisattua lähemmäs toisiaan metallisen kangen avulla. Laitteesta pois hivuttautuminen oli myös oma taiteenlajinsa. Yritin kuitenkin olla todella cool ja pysyä viileän rauhallisena, vaikka melkein sain hepulin ja luin MELKEIN laitteen käyttöohjeetkin. Mutta herttinen sentään, en TODELLAKAAN lukenut. Hipsin vain ammattimaisen rennoin askelin tekemään vatsalihaksia, kun olin saanut toisen jalkanikin pois penkistä. Se siitä. Ei kannata lähennellä!!

Treeni pulkkaan, kotiin tekemään ruokaa. Kanaa, riisiä, parsakaalia, salaattia. Peruspuhdastafitnessonihanaapuhdastaherkkuruokaakanastajariisistä-ah! No ei mutta oikeasti oli hyvää. Nam nam. Eikä oikeasti tarvinnut tehdä muuta kuin laittaa pöperö mikroon ja pilkkoa salaatit, kun ruoat oli eilen pakattu valmiiksi.

Kalenteriin olin merkinnyt vielä yhden iltapäiväohjauksen. Meinasin myöhästyä ja kipitin puolijuoksua Aalto-Alvariin (paikallinen uimahalli/kuntosali) Lunta tulla tuprutti, meikit valuivat pitkin naamaa ja unohdin kalenterini kotiin.

Ei vielä kovin pahat valumat. Nätti kuin sika pienenä!

Kyllä tää possu veti nyt pidemmän korven. Ja tajusi laittaa kumpparitkin.

 Odottelin hetken aikaa salilla ja laitoin asiakkaaleni viestiä, että täällä ollaan. Kohta tuli soittoa perään, että mehän oltiin sovittu, että tavataan ensi viikon tiistaina klo 15.30! Hyvä, että olin paikalla, eikä niin päin, että olisin jättänyt tulematta. Eihän siinä sitten muuta, kuin tekemään päivän toista treeniä, kun en ollut tajunnut uimakamppeitakaan ottaa mukaan. Olkapäät, ojentajat ja hauikset saivat runtua sen verran, mitä nyt energiaa vielä riitti. Yllättävän hyvinkin jopa! Kotiin raahauduin proteiinijuomaa ryystäen...

Että tänään on kyllä liikuttu, jos jotakin. Huhhuh. Koko kroppa on aiivan väsyksissä ja nälkäkin on kohtalainen. Onneksi pian on jo iltapala-aika ja pääsee unille. Aamulla kehonhuoltoa Method Putkisto-studiolla ja hierontahommia!

Ei tiistai lopulta sitten ollutkaan niin tunaroinnintäyteinen, kuin miltä se välillä tuntui. Pientä kommeltamista, ruokaa ohi suun, unohtuneita biojätepusseja, treenilaukusta löytynyt pussillinen omenoita ja toisessa jalassa minulle kuulumaton jättimäinen sukka:

Jotenkin ällöttävä kuva. Koipi kuin proteesi!! Pakko oli laittaa, tietenkin.

Enkä haluaisi valittaa, mutta minun on hieman pakko. Tämä on hyvin aikuismainen harmin aihe. First world problems!! Sain  ystävänpäivä/tuparilahjaksi vanhan kunnon Muumilautapelin. Suurena Muumi-fanina tämähän on aivan ykkösjuttu! Jos jostain nautin enemmän, kuin perse-peilikuvien ottamisesta, niin Muumeista!

                                     
Tietenkin ajattelin, että olen pelissä aivan ylivoimainen ja rökitän avomieheni mennen tullen, mutta pötyä! Olen hävinnyt jo 7 kertaa ja voittanut tasan kerran!!AINA kun olen voitolla ja minulla on kasa jalokiviä + hillokellarin avain, avomieheni saa jonkun kortin, jolla pääsee kanssani samaan peliruutuun, koska hänen pitää muka tulla solmimaan katkenneet kengännauhani ja minä saan tämän kortin: "Oletpa sinä ollut huolimaton, kun olet pudottanut kaiken, minkä olet löytänyt! Palaa 12 askelta samaa tietä kuin tulitkin. Jos matkalla joudut ohittamaan jonkun, on sinun annettava puolet pudottamistasi kivistä hänelle löytöpalkkioksi." 

En silti aio lannistua! Vielä minä voitan!!

Huomenna uusia yhteistyökuvioita ja lätinää onnellisuudesta. Siirappia luvassa. Lällyyden yliannostus. Lässytilää!

Vaatimattomuus kaunistaa! Kylmä kahvi kaunistaa! Kärsimys kaunistaa! Pötypuhetta.

Viimeisin kirjoitus poiki kovasti kommentteja ja sitä jaettiikin aika kivasti eteenpäin. Kiitos ja kumarrus! Oli niin mukava lukea kommentteja! Paljon tuli höpöteltyä aiheesta  ja oli kiinnostavaa kuulla erilaisia näkemyksiä ja kirjoituksen herättämiä ajatuksia. Odotin negatiivisten kommenttien ryöppyä, mutta sitä ei tullut! Vain muutama napina ja täysin aiheen ulkopuolelta heitettyjä kommentteja muunmuassa vanhasta vakioaiheesta, minun hirveistä kulmakarvoistani ja siitä, että kannattaisi varmaan miettiä kisaamista vielä. Kiitos huolestuneesta palautteesta. Otan mielelläni vastaan rakentavaa palautetta muun muassa siitä, mitä minun kannattaisi niille hirveille kulmakarvoilleni tehdä. Voisiko joku myös tulla kertomaan sitten kun saan lähteä kilpailemaan? Lupaan sitä ennen pysytellä visusti kotona ja jakaa teille blogissani parhaimmat sokerileipomusvinkit ja koosteen Niksi-Pirkan parhaimmista nikseistä. Enkä kuulu turhaan Marttaliittoonkaan. Jospa minulta irtoaisi pari mehevää ruokasoodaan liittyvää vinkkiäkin. Esimerkiksi kylpyhuoneen kaakelien puhdistamiseen.
Ei siinä mitään - kritiikki on aina tarpeen. Tylsää jos kaikki olisivat samaa mieltä. Olen ehkä vähän turhan nynny blogisti, mutta mietin yli kaksi viikkoa, julkaisenko edeltävää kirjoitustani lainkaan. Nyt olen erittäin tyytyväinen, että sen tein. Olen aika kärkäs, enkä halua ihan tarkoituksella pahoittaa kenenkään mieltä. Vuosien varrella kun on sitä tullut tahattomasti tehtyä enemmän kuin tarpeeksi. Ja blogissa jos missä on kyllä helppo ärsyttää muita kanssaeläjiä hepulin partaalle. Mutta en kiellä - toki on kiva vähän tökkiä kepillä muurahaispesää. Ja kun usein jauhan siitä, että tässä maailmassa hyssytellään ja rajoitellaan liikaa, niin eiköhän pitäisi se hyssyttelyn lopettaminen aloittaa itsestään.

Vaatimattomuus oli isoin teema, mikä nousi tuon fitnesspapapatukseni pohjalta. Monia ärsytti fitnessbuumissa itsensä korostaminen. Laitetaan paljon kuvia itsestään, eri asennoista, erilaisissa treenivaatteissa. Tai sitten vaan ihan samanlaisista asennoista, samoissa vaatteissa. No aivan sama, mutta laitetaan kuvia. Esitellään privaatteja paikkoja, omia naamoja ja tekemisiä ja tekemättömyyksiä. Olenpa kuullut huhua, että joku kirjoitti blogissaan jopa omasta vatsataudistaan ja siitä kuinka monta kertaa kävi päivän aikana ripulilla. Huhhuh, kaikkea sitä ihmiset tekeekin! (ja jos sinua kiinnostaa tämä aihe, voit toki mennä lukemaan siitä lisää allekirjoittaneen Honey, I'm home-postituksesta) Kuitenkin koettiin häiritsevänä, että meillä fitness-ihmisillä on niin kova tarve tuoda itseämme esille.

Jos mä sitten otan tällaisia vähän ujompia peilikuvia. Tsihhihhihiiii. Emmäää kehtaa.

Hyssyttelyt sikseen ja leuka pystyyn!

Minusta on ihan hyväkin juttu, että nykyään ei enää koeta häpeälliseksi sitä, että ollaan ylpeitä omista saavutetuista tavoitteista ja ylipäätään itsestään. Tässä fitnesskontekstissa ylpeitä omasta kropasta. Se on mielestäni asia, mitä on tässä yhteiskunnassa ihan liian vähän. Itsestään pitää ja saa tykätä. Mutta kun ollaan kulttuurissa, jossa kehuihin pitää vastata aina negatiivisella vastakommentilla.... "Oletpa sinä laihtunut, vau!" "No en mä nyt vielä oo kuin 30kg. Vielä on tätä läskiä." "Voi kun sulla on upea perse" "No vielä on töitä ja ihan lättänähän tää on..."
Voi että kun saataisiin enemmän sitä meinkiä, että hei I KNOW! Munkin mielestä mulla on ihan mieletön perä, kiitos vaan.  Ja perään välkehtivä hymy. Tulee muuten aiiiiiiika kieroa ja jokaiseen ilmansuuntaan harittavaa katsetta. Joten kannattaa vain nyökytellä hiljaa ja survoa lisää muffinssia suuhun. Eikö vaan? Näääääääh. Ei pieni itserakkaus maailmasta pahempaa paikkaa tee.

Tauti on nyt selätetty, jihuu. Tämä viikko oli vielä sairaslomaa, mutta kävin silti kevyesti tekemässä töitä. Ruokahalu on palannut ja paino on noussut jälleen tuttuun ja turvalliseen 66 kiloon. Eilen pidin tankkauspäivää, kun tuntui, että normaalilla ruokavaliollani en saa sitä parin viikon ajan vaivannutta energiavajetta mitenkään täytettyä tai korjattua. Kroppa imaisi aika uskomattoman määrän patonkia, vaniljajäätelöä ja bataattia. Ja aamulla oli vatsa aiiiivan kuopalla! Ei edes perinteistä hiilihydraattipöhöä. Tuntui tekevän hyvää ja tänään on heti jotenkin tasapainoisempi olo. Näin iltapäivällä tosin alkaa olla olo hieman toinen. Ja vatsa on aivan kuin eri ihmisen. Nyt turvottaa. Miia Nuutila, tuu äkkiä apuun!!

I'm sexy and I know it! Hiilarit, mmm. <3

Olen treenaillut tällä viikolla toipilaisuudesta huolimatta 4 kertaa salilla, voimavarojen mukaan. Ja lisäksi muutamat kevyet aerobiset spinningin ja lenkin muodossa. Lähdin liikkeelle turhan rankasti ja se muuten kostautui aivan armottomana kropan jumituksena. Eilen olikin pakko tehdä vähän kevyempää selkätreeniä, kuin normaalisti. Keskityin paljon tuntumaan, mutta tein myös kovempia toistoja ja kutosia. Niin siis missä se kevyt olikaan... No, perinteistä hapotusta ja älytöntä väsymystä ei tullut ja liikkeitä oli vähemmän.

Leuanveto leveä myötäote 5, 4, 4, 4
Leuanveto kapea vastaote 5,4
Ylätalja leveällä otteella rinnalle 10 x 45kg, 10 x 45kg, 12 x 39kg, 20 x 25kg
Yhden käden kulmasoutu 15 x 20kg,  10 x 25kg, 8kg 25kg, 6 x 27,5kg

Ilmeellä mennään.

 Alasveto taljassa: 4 x 10

 

Yhden käden soutu alataljassa: 4 x 10
Loppuun vielä avustettu leuanveto (hyvin avustettu, kun avustaja nosteli mua hissin lailla ylös ja alas) ja vatsoja.
 
Valoilla on muuten todella suuri merkitys, mitä tulee siihen, miltä kunto näyttää. Ei sitä itsekään aina uskoisi, että joku kuva on otettu saman päivän aikana. Mutta eri vuorokaudenaika, erilainen valaistus ja poseeraus. Niillä saadaan vaikutettua todella paljon siihen, miltä kroppa näyttää. Alla olevat kuvat on otettu saman 24h aikana. Ylemmässä kuvassa ei kunto näytä miltään ja alemmassa näytän massakkaammalta kuin mitä olenkaan. Kuvilla on hyvä huijata!

Treeniä pimeässä valaistuksessa. Pikku pikku tyttö siinä kiskoo.

Selkä jännitettynä, kirkkaassa auringonvalossa ja kevyellä kontrastilla.

Viikonloppu on mennyt kyllä hyvin rentoutuessa. Yksi uusi PT-asiakas hyppäsi mukaan remmiin eilen, mutta muuten olen ollut aivan vapaalla jalalla. On käyty syömässä ulkona ja treenattu. Eilen illalla naurettu maha kipeäksi stand upissa. Suosikkisarjakuvataiteilijani Hugleikur Dagsson sekä hänen serkkunsa Ari Eldjárn vierailivat Islannista ja vetivät todella hyvän shown. Tulipa maistettua pitkästä aikaa kuohuviiniäkin, mutta ei se oikein maistunut. Pari lasillista meni tökkien alas. Eipähän tule dieetillä ikävä.

Dagssonin komiikkaa.

Dieetti alkaa pian. Liian pian? Apua. Tämä on niin perus. Pelkään, että onkohan lihasmassaa tarpeeksi. Ei tosin pitäisi pelätä, luotetaan nyt vaan siihen valmentajaan. Mutta omat fiilikset kunnon suhteen vaihtuvat noin 8 tunnin välein. Toivotaan, että saadaan kuorittua hyvä paketti lavalle. Ja omaan olemiseen vähän enemmän itsevarmuutta. Pitää lyödä itseääni naamaan vähän useammin! Hieman jännitän dieettiä, kun ajankohta on kesä. Kaikki ne houkutukset ja reissut... Synttärit ja perinteiset mansikkakakut ja kaikki! Mutta kyllä se siitä. Tavoite kirkkaana mielessä ja kotona sellainen apukoutsi, joka viimeistään torppaa kaikki herkkuhimot siihen paikkaan. Odotan jo innolla sitä, että kunto kiristyy! Kuukausi tahkotaan vielä samalla treeniohjelmalla ja sitten vaihtuu niin treeniohjelma kuin ruokavaliokin.

Syksyn 2013 kuntoa.

Kunto nyt.

Alkava viikko on myös mukava! Hieman täteilyä Suomen parhaaksi valitussa työyhteisössä, valmennettavieni tapaaminen loman jälkeen, uusi treenattava ja viikon kohokohta: Kati Alanderin ja Anna Virmajoen valmennusleiri lauantaina! Pidän myös torstaina AMK-pääsykoevalmennusta. Mukavia juttuja, jotka pitävät kiireisenä. Innolla odotan myös treenejä, jospa nyt pääsisi jo kunnon tehoilla tekemään. Ainakin viikonloppuna on tankattu hyvin, siitä pitivät kyllä eilinen ja tämän aamun brunssi huolen. Jyväskylän De Cafen brunssi oli hyvä, joskin ylihintainen. Mielestäni 19e on todella paljon, jos pöytä ei notku aivan ääriään myöten. Teemana oli Italia ja pöytään oli katettu maalaisleipää, foccacciaa, lihapullia, kanaa, salaattia, pastasalaattia, oliiveja, marinoituja sipuleita, suklaakakkua ja pannacottaa. Lahjakortilla toki kelpasi popsia ruokaa suuhun ja kana oli aivan mahtavaa. Hyvin sai oman ruokavalion mukaiset pöperöt lautaselle. Mutta näin kun offilla ollaan ja dieetti lähestyy, tuli kyllä tirvaistua pala mehevää suklaakakkua - pakko myöntää.

Kohta vielä sukuloimaan. Leivoin porkkanamuffinsseja. Viikon ajan ollut hillitön leipomisinto ja olenkin tehnyt töihin juustokakkua ja pullaa ja nyt nämä muffinssit. Lihotan muut, että näyttäisin itse hoikemmalta. Mielestäni hyvä taktiikka!

Porkkanamuffinsseja, lime-appelsiini-tuorejuustokuorrutteella. (PS. Nää ei mee mun mahaan!!)

Toinen jalka tyytyväisesti fitness-kuplassa.

Varoitus: Tämä on pitkä kitinää, natinaa ja jupinaa sisältävä kirjoitus, joka saattaa aiheuttaa mielikuvan, että kirjoittajalla olisi parsakaalia poskionteloissa saakka.

Feelin' fine, my dear.

En ole hirveän fanaattisesti halunnut ottaa kantaa fitness-kiihkoiluun, vaan harrastellut kaikessa rauhassa, hyvällä fiiliksellä ja enemmän sellaisena sivustaseuraaja-amatöörinä, joka räpeltää vain omia juttujaan, hymyilee ja nyökyttelee (saa kotona armottomia itkupotkuraivarihepuleita ja näkee painajaisia pienentyneestä pyllystä) ja antaa asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos. Nyt olen kuitenkin jo pitkän aikaa muhitellut asioita, joista haluan sanoa blogissani sanasen. Tai kaksi. Tai no ehkä ylioppilaskirjoitusten essee-kokeen verran. Ja onhan toki trendikästä ottaa kantaa tähän aiheeseen, jota on käsitelty viime aikoina useammassa blogissa.

Fitness on tällä hetkellä kuuma aihe. On uutisoitu, miten ah-niin-kuumat julkkikset ovat hurahtaneet saliharrastukseen ja ottavat saliselfieitä instagramiin, "joka toinen saliharrastaja tähtää nykyään kilpailuihin" ja "salilla päivääkään treenaamattomat ihmiset mainitsevat tavoitteekseen fitnesskunnon".

Sitä ei tiedä, mistä jokin trendi aina saa aikansa, mutta pinnalle nousevat milloin mitkäkin ilmiöt.
Tulee buumi. Huuma. Hurmos. Vallankumous! Trendi nähdään rahasampona. Kuten vaikka tämä fitness. Lisäravinteiden ja personal trainereiden määrä on noussut pilviin ja saatavuus parantunut. Kaikki tuntevat nimeltä ammattilaiskehonrakentaja Jari Bull Mentulan ja Gustafsbergin Jutan.
Perustetaan tanssiryhmää, ravintolaa ja kilpailua termin ympärille. Tuotteistetaan kaikki ja myydään houkuttelevalla fitness-termillä höystettynä. Ja kyllä myy.
Fitness-kenkä, fitness-muro. Fitness-housut, fitness-pirtelö. Fitness-marsu.
Kieltämättä aika fresh termi. Päähän plopsahtaa heti ajatus naisesta, jonka pyykkilautavatsaa pitkin noruu muutama hikikarpalo ja hän (nainen, ei hikikarpalo) syö sensuellisti muutaman mantelin välipalaksi ja kulauttaa palanpainikkeeksi ison, raikkaan lasillisen kylmää suodatettua vettä.
Ja joitakin tämä ottaa pannuun. Mitä saatanaa se siinä niitä manteleitaan mussuttaa?!!

Huuman ohelle nousee aina myös vastutusta. Kritiikki on tarpeen ja asioista saa ihan vapaasti olla eri mieltä, kun ei kerran olla Pohjois-Koreassa. Mutta itseäni korpeaa aika suuresti se, että vastustetaan oikein räkä nenästä tirskuen asioita, jotka eivät omaan elämään vaikuta millään tavalla. Ja sehän tässä maailmassa osataan, oli kyseessä sitten homoliitot tai vaikka tämä fitness (anteeksi karkea esimerkki). Joitain tuntuu vain älyttömästi hiertävän sieltä pyllyvaosta se, mitä toiset tekevät.

Onko mitään ärsyttävämpää ja tympeämpää? Kitistä asiasta, joka ei luultavasti vaikuta omaan elämään millään tapaa. Pakko vastustaa, vaikka oma arki ei muuttuisi hyväksynnän myötä mitenkään. "Ärsyttää, kun sitä fitnessiä tulee joka tuutista" Tuleeko? Jos tulee niin miksi? Kannattaisiko valita tuuttinsa paremmin.
Oikeasti yritän vähän ymmärtää.  Kyllä minuakin ottaisi kupoliin, jos joka tuutista tulisi sitä inhoamaani tanhua. Tanhu-musiikkia. Erilaisia tanhuja. Asuja. Tekniikoita. Ja varmaan tulisi, jos uhallani änkeytyisin tanhu-aiheisiin blogeihin ärsytystäni lietsomaan.

Luulisi, että on aika helppo sulkea silmät ja korvat fitness-lätinöiltä. Vaikka kisalisenssejä lunastettiinkin tänä vuonna yli 1000, niin Suomessa populaa riittää sen verran, että ne kaikki kilpailuihin tähtäävät tolliskot eivät varmaan ylikansoita kenenkään kaveripiirejä. Jos facebookissa jurppii, kun innokkaat fitness-huumalaiset laittelevat tyytyväisinä treenihehkutuksiaan ja kuvia herneenkokoisista haubereistaan  voi päivitykset piilottaa. Niin minä tekisin, jos seinälläni tulvisi esikoistensa kakkojen koostumuksista kirjoittelevien Marimekko-paituli-äityleiden juttuja. Ja jos niin ärsyttää fitness-bloggaajat ja fitnesshähstägit instagramissa, niin minulla on yllättävä uutinen : kukaan ei pakota tunkemaan nenäänsä niille apajille. En koe, että fitnessiä tyrkytetään joka tuutista. Ei ole juuri valtamedian uutisissa näkynyt mitään ylitsevuotavia Anna Virmajoki, Kati Alander, Sara Back yms kuumotteluohjelmia tai kovin suurta uutisointia ja hypetystä. Eri asia sitten, jos lukee Seiskaa ja Iltalehden viihdepalstoja, joissa Sofia Ruusilat, Henna Peltoset ja muut julkkikset kertovat fitness-harrastuksestaan.

Tarpeeksi vaan pyllykuvia esille, niin ei tule valitusta? (Ups. Paitsi äidiltä ja isiltä.)

Liikuntaa viimeksi vuonna -79 harrastaneet ihmiset puhisevat siitä, miten fitness-lajeilla ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa ja perustavat mielipiteensä sille, että he ovat joskus nähneet jossain blogissa jonkun ottaneen kuvan jostakin joka näytti jotenkin liittyvän treenaamiseen. Hei haloo. Se otti kuvan! Salilla. Noloo. Uskottavuus meni. Tunnin salitreeni on vesitetty, jos poseeraat kameralle treenin yhteydessä. Ja koska muutamat ihmiset (minä mukaanlukien) harrastavat tätä kuvaamistouhua, niin tietenkin kaikki harrastavat ja laji perustuu vain sille.
Ja sitten on entisten ja nykyisten harrastajien keskinäinen sananvaihto ja mielipaha.
Kuka saa ja ei saa kilpailla, kenellä fitness on elämäntapa ja kenellä ei. Kenellä on lajiin sopiva fysiikka ja kenellä ei. Kuka treenaa ja kuka "treenaa". Vertailua, vähättelyä. Blaaah. Eikö ole vähän tylsämielistä puuhaa?
Muistuvat mieleen omat ala-asteajat, kun nahisteltiin siitä, kuka on kaikista suurin Dingo-fani ja kenellä on levein niittivyö ja eniten sifonkihuiveja.( Kyllä, Dingo oli kova juttu ja ostin Dingon live-VHS-kasetin kymmenpennisillä. Maksoi 120 markkaa!!)

Kovasti laitellaan motivaatiokuvaa ja tekstiä, että kaikki on mahdollista ja usko vain haaveisiisi ja tee sitä mitä oikeasti elämässäsi haluat. Ja sitten kun teet niin, supistaan selän takana. On se urpo. Mitä se kuvittelee itsestään?  Hyvänä esimerkkinä facebookin Kehonrakennus ja fitness-sivusto, jonne harrastajat saavat laittaa kuvia. Kyllä on muuten paikoitellen aika törkeää kommentointia ja suoranaista lyttäystä. Miksi? Millainen olo on ihmisellä, joka toiselle sanoo sellaisia asioita? Kaikkihan me arvostelemme toisiamme. En ole mikään Jeesus Nasaretilainen itsekään ja kyllä minä ruodin muiden fysiikkaa, ihan kuten omaanikin. Mutta miksi pitää lytätä toisia ja tampata haaveita maahan? Mitä saa siitä, että sanoo toiselle, että hei ei susta kuule ole tähän. Se on selvä, että toisilla on lajiin sopiva fysiikka ja toisilla ei. Se ei silti estä ketään toteuttamasta haavettaan nousta lavoille. Tuomaristo kyllä kertoo sen, onko fysiikka oikeanlainen vai ei. Ja tiettyyn pisteeseen asti sitä voi kehittää. Joillain vain on parempi malli ja geenit. Sellaista se on.

                                     

Minua ei haittaa fitness-buumi. Minua ei haittaa että "joka toinen salilla harjoitteleva tähtää kisoihin". Minulta ei ole pois, jos joku muukin Suomen lukuisista samanikäisistä pottunenäisistä naisista intoutuu lajin pariin. Eikä pitäisi olla pois keneltäkään, että minä raahaan kirjavat koipeni sinne lavalle, kun haluan haastaa itseni. Omaa rahaa ja aikaanihan tässä hukkaan, en ole tulossa kenenkään säästöpossua tiirikoimaan, calm down!
Minun arkeani ei heiluta se, että fitness on populäärijuttu. Kanaa on toistaiseksi kaupassa riittänyt ja maitorahkaakin saa yleensä aivan ongelmitta. Parsa ei ole kaupasta ollut loppu koskaan! Mikäs tässä ollessa!
Ne paljon kohkatut "meikkipellet" salilla ovat olleet siellä aina. Ehkä vain nykyään paremmilla lisäravinnepurnukoilla varustettuina. No ja mitä sitten? Kyllä minäkin olen huvittuneena seurannut, kun tehdään 2,5kg kiekot pumppitangon päässä maastavetoa ja hörpitään eri värisiä litkuja eri shakereista puolen tunnin treenin aikana ja ohjataan kaverille ylätaljaa "Jos sä vedät sen rinnalle niin se on rintaliike" Mutta ei se vie omasta treenistäni tehoja, eikä niitä juttuja tarvitse kuunnella, kun laittaa omat jytät kuulokkeista soimaan.
 
Epävarmuuskohtauksista ja apua-jalkani-näyttävät-marinoimattomilta-broilerinkoivilta-hepuleista huolimatta olen valmentajani sanoin aika rento harrastaja. Homma sujuu, kun se ei ole pakkopullaa tai poikkea liikaa sellaisesta arjesta, mitä viettäisin ihan ilman kohkattua fitnessiäkin (tosin söisin paljon enemmän jäätelöä, mmmm...)

Itse olen edelleen superonnellinen, että tein kisapäätöksen. Minulle on aivan sama, pitääkö joku minua fitness-buumin aallonharjalla ratsastavana sahanpuruaivoblondina, joka pumppailee tyhmännäköisenä salilla meikit naamalla ja pienet shortsit jalassaan. Sillä tavalla ärsyttävästi. Ja on ihan sama, jos jotain ottaa päähän kun lisään facebookiin treenipäivityksiä ja kuvia. Voi voi.
Myönnän syyllisyyteni kaikkiin edelläoleviin synteihin!

#breakfast#fitness#food#cleanfood#healthyfood#fitnessfoodproteingoodforhealthbecauseitsprotein
#whatthefuckxtulipdoing

Olen saanut jo tähän mennessä lajilta niin paljon enemmän, kuin mitä olisin saanut, jos olisin jatkanut rautojen pumppailua yksin pierunkatkuisella koulun salilla. Olen saanut paljon uusia kavereita, nautin siitä, että treenien suhteen on pitkästä aikaa jokin kunnon tavoite. On motivoivaa nähdä kroppansa muutokset ja on mielenkiintoista oppia lisää omasta kehosta. Olen harjoitellut itsekuria, oman kehon kuuntelua, oman kehon hyväksymistä, pysähtymistä, motivointia... Tehtävää riittää vielä rutkasti. Mutta tuntuu siltä, että ajattelen nykyään paljon enemmän asioita, enkä vain kaahaa menemään kuin päätön kana.

Tommy tiivistää hyvin sen, mitä haluan kaikille sanoa. Haaveile, elä, kukoista.

 

"Tee sitä mihin uskot.
Usko siihen mitä teet.
Tee,niin kuin parhaaksi näet.
Älä usko mitä muut sanovat.
Sano,mitä itse ajattelet.
Ajattele itse.
Uskoon kuuluu epäily.
Uskoon kuuluu rohkeus.
Pahinta uskossa on sokeus.
Rohkea uskaltaa epäillä,
eikä näe niiden välillä pienintäkään ristiriitaa. "

-Tommy Tabermann-