Maastavetoa

Maastavetoa

maanantai 6. tammikuuta 2014

Spontaanin samankaltaisuuden kivijalkainen työläinen


Oodi tehottomuudelle ja vapaapäiville! Aivan parasta, kun saa puuhata kaikessa rauhassa! Ajatella, että joskus otin vapaapäivistä niin kovasti stressiä, että rauhoittumiseen olisi vaadittu vähintäänkin se, että minut rullataan tiukasti mattoon ja päälle kaadetaan painoksi kirjahylly. Aina oli kiire, kiire, kiire, kiire, kiire! Kunnon LSD-jänis. Nykyään ei olekaan sitten minkäänlaisia pulmia nauttia vapaasta ja löyhistä aikatauluista.

 
KIIRE!!!!
Joka aamuisen ja aina yhtä parhaan ja herkullisen (YLISTETTY OLKOON HÄN!) aamupuuron jälkeen lähdin uudelle vanhalle salille ja ajattelin, että olen varmaan harvoja treenaajia, jotka siihen aikaan ovat hilanneet itsensä pullistelemaan. Huono hiuspäivä, joten pipo päähän ja menoksi ja nauttimaan väljästä salista ja hyvästä ilmastoinnista. VÄÄRIN. Onhan nyt kuitenkin tammikuu ja pyhäpäivä. Eikä enää puhuttu mistään aikaisesta aamutreeniajasta. Salihan pursusi porukkaa! Jos olisin hieman ajatellut, olisin voinut änkeä itseni toiselle salille, jolloin olisin saanut tehtyä sen treenin, mikä pitikin : JALAT. Se tärkein. Päivän polttavin, tarpeellisin! Uaah! Vaan vuoronumerojärjestelmää siinä olisi tarvittu kyykkypaikalle. Päätin siis siirtää jalkatreenin tiistaiksi ja siirtyä suunnitelmaan B = selkätreeni. Koska kaikilla muilla näytti olevan viikon aloittajaisina penkki- tai kyykkypäivä. Tein siis myönnytyksen ja treenasin mukisematta selkää, vatsaa ja pohkeita.

Aamun jännitysnäytelmä...


Ja aamun lukema. Elokuussa vaaka näytti jopa 77kg. Auts.
Team Badass lähdössä pelottelemaan väkeä kulmille, huhuhh!!11


Pinkki sekamelska.



Jotain kehitystä. Kuva 1. 27.10.  Kuva 3. Toukokuu 2013. Kuvat 2. ja 4. 6.1.2013
Koti näyttää edelleen pahvilaatikkovarastolta ja tilanne pysyy muuttumattomana siihen asti, että saadaan seinät kuntoon. Aiemmat asukkaat olivat ilmeisesti pitäneet täällä jonkin sortin taidenäyttelyä seinien kunnosta päätellen. Ruuveja ja proppuja silmänkantamattomiin. Ei yhtä, kahta, kolmea, neljää vaan useita samalla seinällä. Ja monella seinällä. Plus yksi seinä, joka oli jätetty pastellinvihreäksi. Ai kun kiva. Sellainen vanhainkotimainen fiilis. Kenties jotain muutakin performanssitaidetta täällä on harjoitettu, sillä sieltä täältä on löytynyt pinkkejä tai punaisia länttejä. Kiintoisaa! Ensi viikonlopun ohjelmassa onkin sitten maalausta!
Bailaan kun oon niin innoissani tulevasta maalausurakasta! Ei tässä mitään ShBamia tarvita.
Itsehän olen ollut oikein erityisen kiireetön, mitä tulee vaatteiden viikkaamiseen tai muuhun järjestämiseen, toisin kuin avopuolisoni, joka on puuhannut täällä vaikka mitä. Asentanut lamput, koonnut, levitettävän sohvan, kirjahyllyn, lipaston ja laittanut tavarat paikalleen huikealla tarmolla. Ja mitäs minä olenkaan saanut aikaan sillä välin? No, minä olen peilaillut, puristellut vatsamakkaroita, treenannut, syönyt, odottanut syömistä tai treenejä, kirjoitellut blogiin, vaikka ei olisi edes mitään asiaa ja keskittynyt tärkeimpään - sisustusnettikauppojen tarjonnan selaamiseen. Tarjouduin kyllä kokoamaan em. huonekaluja, mutta hän kieltäytyi avusta. Kumma juttu! Minun kokoamissani tavaroissa kun on aina kiva pikku kotitekutoisuuden tuntu! Yksikin kirjahylly huojui holtittomasti puolelta toiselle ja sain sen pysymään suorassa vain asettelemalla kirjoja hyllyille tasapainottamaan kokonaisuutta. Sääli, että jos jonkun kirjan nappasi hyllystä, koko kaluste kallistui ja kaikki sen päällä olevat tavarat tippuivat tai kaatuivat. Mielestäni ruuvaamiset, mutterit sun muut ovat aina olleet vähän yliarvostettuja...

Tästä voikin virittää hyvän aasinsillan siihen, miten tärkeää kumppanin tuki on. Itse tarkastelen sitä nyt tästä tavoitteellisen treenaajan näkövinkkelistä. Sitä on joko mieluummin yksin tavoitteineen tai kumppanin kanssa, joka tukee 120%. Sellainen kumppani, joka ei ymmärrä harrastuksen vaatimuksia, hyväksy lajia tai kannusta, ei kyllä edesauta onnistumista. Ei voi kuin kiittää jotakin universaalia voimaa, että rinnalle on löytynyt aktiivisesti treenaava kumppani, joka varmistaa salilla penkin ja punnitsee sinulle oikeansuuruisen kana-annoksen. Se se on romantiikkaa parhaimmillaan!

Tottakai kaikki lähtee aina ensisijaisesti itsestä. Omasta halusta ja palosta tehdä sitä omaa juttuaan. Kuitenkin homma on niin paljon kevyempää, kun on hyvät tukijoukot rinnalla. Ihan kuin monella muullakin tavallisella pulliaisella, myös minulla tulee niitä päiviä, jolloin tuntuu että mikään ei vaan suju ja haluaisi mennä sohvannurkkaan hieromaan itseään suolalla ja kierimään itsesäälissä. Väsyttää ja tekisi mieli skipata salitreeni. Tekisi mieli poiketa ruokaohjelmasta ja popsia pussillinen karkkia (tätä ei ole Heidin ruokavalioon siirtymisen jälkeen tapahtunut kertaakaan, huom huom!). Silloin ei ole mitään niin mahtavaa, kuin se, että joku on siinä ja rauhoittaa. Puhuu järkeä. Kannustaa. Ja tarvittaessa potkii kunnolla perseelle, koska treenaamatta se ei kasva! Ja lähtee taittamaan aamuaerobista kaverina, kun ei yhtään huvittaisi. Niin lapsellista kuin onkin, joskus vaan tarvitsee sitä, että joku tukee siinä vieressä ja hokee, että sinä onnistut ja kehityt ja pärjäät. Ja laittaa purnausviestiin kannustavan tsemppiviestin takaisin ja muistuttaa, miten hyvä fiilis treeneistä tullessa aina on.

Itse olen ainakin niin kiitollinen siitä, että toinen on yhtä innoissaan tästä projektista kuin minäkin. Jakaa sen kanssani. Se tsemppaa kummasti ja auttaa jaksamaan niinä huonoina päivinä. Ja kun on saatava parsa-annos tasan tarkalleen tiettyyn kellonaikaan ja riennettävä treenaamaan, ei kuulu mitään mutinaa. Päin vastoin, saan roppakaupalla ymmärrystä ja tsemppiä. Jos aikataulu on kiireinen, hoitaa mies kotihommat ja kiikuttaa koiran lenkille. "Salille sun on ainakin ehdittävä!"

Pakotettua rakkautta. Ihan nätisti vaan pidän aloillaan!!!
Siis puolisot, kumppanit, ystävät, perheenjäsenet, koulukaverit ja kaikki mahdolliset kylänmiehet ja avaruussavolaiset, jotka tsemppaatte ja autatte meitä hurahtaneita fitness-törppöjä pysymään oikealla tiellä kohti kirkkainta tavoitetta : KIITOS!

                                            



4 kommenttia:

  1. Aikamoinen lihaksisto alkaa olla olkapäissä! Huhhuijaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Ei haittaa vaikka tulisi vähän lisääkin! ;)

      Poista
  2. hyvää kehitystä! ja kyllä, meillä asuva mies kans punnailee mun kanoja. ja kun sanon "ai että tekis mieli karkkia" se sanoo " no mut onneks ei oo." XD kannustus, se on kaiken aa ja oo. olipa sitte broggis millä tavoitteella tahansa höystettynä. Keep up the good work!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja on parasta, että ei houkutella mussuttamaan karkkia sohvalle, vaan patistellaan treeneihin. Se on sitä tulemista :D

      Poista