Terveesti hyvä päivä, hyvästi terve päivä !

Urheilija ei tervettä päivää nää! Tai näkee, mutta se juoksee ohi sellaista kyytiä, että ei ehdi edes palautusjuomaa tirvaista kurkusta alas. En ainakaan minä, kun joudun nieleskelemään sitä teelusikallinen kerrallaan. Pthyi, pthyi, pthyi.

Vatsalihaksia on yhtä paljon kuin rintavarustusta. Not so much.

Toissayönä heräsin aivan jäätävään särkyyn ja totesin, että joko olen jäänyt jyrän alle, tullut hakatuksi tai tehnyt erinomaisen tehokkaan treenin. Sängystä nouseminen ei vielä vahvistanut, mikä näistä kolmesta oli kivun syynä, mutta koska lähimuistissani ei  ole väkivaltaista muilutusta tai panssariajoneuvojen alle heittäytymistä, oli syylliseksi pakko julistaa maanantain ja tiistain treenit. Oli muuten hyvät treenit, kerta kaikkiaan, että eihän siinä jos nyt vähän muistuttelevatkin itsestään!

Kipu kuitenkin kolotti pahimpana jossain ihan muualla kuin etureisissä tai rintafileissä. Nimittäin oikealta puolelta niskaselkäkäsi-osasto oli vetänyt täydelliseen jumiin. Sain laitettua Ice Poweria ja Voltarenia ja nappasin tuhdin särkylääkeannoksen ennen kuin ryömin takaisin sänkyyn. Tunnin päästä heräsin uudelleen, enkä enää saanutkaan samalla kädellä läträttyä ihmevoiteita iholle.

Pää ei kunnolla kääntynyt, käsi ei kunnolla noussut ja särki niin maan pirusti tuonne jonnekin lavan seudulle, niskaan ja käteen. Särkylääkettä oli tullut popsittua jo useampi gramma.
Ei auttanut kuin soittaa Mehiläiseen ja sainkin samalle aamulle lääkäriajan, joskin parin tunnin päähän.
Hetken kuluttua tuli viesti, että lääkärikin on sairastunut, eikä pääse paikalle. Olin jo pienessä tuskanhiessaä, kun aikani oli 10.40 ja hereillä olin ollut tuolta puoli kuuden tienoolta. Ja sitten aikani siirrettiin 12.40. Kyllä tuntui aamu pitkältä....

Onni onnettomuudessa, oli vapaapäivä töiden osalta. Olisi ollut vain luento. MUTTA! Olimme sopineet Heidin kanssa treenit ja odotin niitä kuin kuuta nousevaa! Olisi päässyt kunnolla treenaamaan pakarat ja takareidet... Vaan ei auttanut kuin laittaa viestiä, että ei ole minusta treenaajaksi. Suunnittelin kyllä, että menisin tekemään edes pohkeita, kun voin vain istua laitteessa ja nitkutella painopakkaa ylös alas, mutta lääkärin määräämä lihasrelaksantti Sirdalud vei kyllä tajunnan aivan uudelle levelille. Oli täydellinen lepopäivä, kun tuli vain nukuttua sohvalla. Ja illalla koin mielenkiintoisen kokemuksen, kun tunsin olevani mullassa oleva porkkana.

Söiköhän koirakin vahingossa muutaman ludin?

Mutta niin. Tuntuu, että paljon liikkuvilla on aina jotain pientä kremppaa. Jos vartalo ei ole täydellisessä jumituksessa treenien jäljiltä, särkee polvea, kiristää sieltä, kolottaa täältä. On tulehdusta, liikerajoitusta, pikkuköhää, vuotavaa nenää, hapottavaa lihasta.. Milloin mitäkin. Pientä ja isoa vaivaa. On se nyt kumma! Ruokavalio kunnossa ja treenit kunnossa ja silti sairastelee enemmän kuin tupakkaa ja roskaruokaa kiskova puolipäiväinen puliukko? WHERE IS JUSTICE!
Eiku ai niin. Pitäisi jättää pois maitotuotteet, viljat sekä hanavesi ja siirtyä pakuriteehen, magnetisoituun veteen ja  pelkkään aurinkoenergiaan. Ja unohtaa varmaan salitreenit ja siirtyä sauvakävelyyn ja vesijuoksuun.

Isoilla painoilla tehdessä toki voi sattua hieman helpommin jotain niksahdusta, mutta nyt en osaa yhtään sanoa, mikä treenissä meni siltä osin plörinäksi, että näin pääsi käymään. Itse treenissä en tuntenut mitään erityistä nitkahdusta, retkahdusta tai revähdystä, mutta kipu ja jumitus puhukoot puolestaan. Nyt viikon verran Arcoxiaa kuurina ja jälkiruoaksi saa syödä lihasrelaksantteja. Yritän vältellä niitä viimeiseen asti. Viime yönä nukkuminen oli pelkkää sätkimistä ja kiemurtelua. Olo oli selkärangaton. Kastematomainen.

Tänään kävin aamulenkillä Vasankarin Essin kanssa. Oli toinen yhteinen aamulenkki ja taas pääsi jauhamaan mieltä jännittävistä fitness-hömpötyksistä, vertailuista, bikineistä ja puuronhimosta. Essi toi mulle myös maistiaisiksi erilaisia palautusjuomajauheita, josko niistä löytyisi jokin passeli!
Essi kaiveli hetken reppuaan ja sujautti minulle neljää erilaista jauhetta. Hieman epäilyttävää, kun epämääräiset pussukat vaihtoivat omistajaa kadulla. Onneksi poliisiauto ajeli ohi vasta kun olin saanut kaikista epämääräisimmän, vaalean jauhenyytin survottua syvälle muovikassiin. ILLEGAL PROTEINBIZNIZ! Huh!
Kipitin  innoissani kotiin testaamaan erilaisia makuja. Suostuin kokeilemaan banaani-suklaata, vaikka torppasin heti alkuunsa, että kaikki banaani-alkuiset sekoitelmat voi kyllä unohtaa laskuista. Ja mitäs hemmettiä - banaani-suklaa oli aivan ykkösjuttu! Vielä en tosi sekoittanut sitä veteen, että katsoo miten uppoo sellaisena... Mutta positiivinen yllätys, että tuosta lusikasta maisteltuna oli noinkin hyvää! Pitänee uskaltautua kokeilemaan Essin hehkuttamaa banaani-toffeetakin, vaikka kuulostaa lähtökohtaisesti aika yököttävältä... Mutta olinhan toisaalta väärässä banaani-suklaankin kanssa! HMM!

Reissuun on aikaa reilu viikko! Kävin ostamassa rinkan, bikinit ja aurinkolasit! Matkakuume alkaa olla jo aika kova! Siihen asti kurinalaista valkuaisten mussutusta ja treeniä siltä osin kuin pystyy. Ainakin jotain jalkaräpellystä ja spinningiä on luvassa kohta. Ihanaa päästä lämpöön! Täällä on niin kylmää ja koleaa ja yhyy. Siellä on mm. mangoja.

Lähdin ostoksille.

Tulin ostoksilta.

Sovitin vaatteita.

Puin päälle seksiä tihkuvan kotiasuni. Uh.

Sekavaa jorinaa, mutta kai nyt, koska Thaimaassa on muurahaiskäpyjä.

Kyllä tuo kevään tulo vaan saa mielen virkeäksi! Koira nylkyttää kylässä käyviä vieraita minkä kerkeää, aamulla herää ilman hirmuista unipöhnää ja aamulenkillä saa nauttia jo varsin kirkkaasta ilmasta ja koirankakka liiskautuu niin kivan keväisesti vohvelilenkkarin pohjaan! Mmmmm!!!
Oho. Hehkutin tätä ilmaa eilenkin! No, se on edelleen kiva.

Tänään oli niin tavanomainen päivä, kuin päivä voi olla! Mutta kovin mukava sellainen. Siltä osin itseasiassa aika epätavallinen, etten tunaroinut tänään minkään asian suhteen, olin kaikkialla ajoissa ja sain hoidettua ne hommat, jotka pitikin. Pöyristyttävää! Ja melkein koko päivän ohjelmisto oli paketissa puoli viiteen mennessä treeneineen kaikkineen! Vau.
No okei. Yksi kananmuna koki onnettomuuden, mutta se hajosi kennoon, eikä lattialle!

Ei ole mitään hätää, Samulikin laulaa.

Aamulla heräsin ennen seitsemää ilman herätyskelloa. Laitoin puuron porisemaan, totesin, että tänään on erityisen paha paha bad hair day ja survaisin pipon syvälle päähän. On pakko olla tehokasta, kun rasvainen tukka saa muhia koko päivän pipon sisällä, luulisi kosteuttavan! Edullinen öljyhoito! Krhm.
Puuron oheiskrumeluureineen pakkasin reppuun ja hilpaisin ystäväni kanssa aamulenkille. Luoja, että oli liukasta. Näytimme vähintäänkin lonkkavaivaisilta katkokävelijämammoilta, kun tepsutimme tien laidassa hitaasti eteenpäin ja pysähtelimme vähän väliä, kun lenkkarit liukuivat taaksepäin. Että niin tehokasta aamuaerobista.
Lenkin jälkeen menin koululle tekemään loppuun parityön ja vetelin aamupuuroa kylmänä siinä ohessa. Toivotaan, että kylmä puuro kaunistaa! Nälkä oli siinä vaiheessa kuitenkin niin huomattava, että klimppinen, Fairylta maistuva (??) ja epämääräiseltä näyttävä herkkuaamiaseni upposi kupuun ennätysvauhtia. Ai että. Vähän valkuaisia kyytipojaksi, niin kyllä kelpasi naputtaa laatutekstiä eturauhasongelmista.

Sörsselssön.

Palataanpa tähän hiusasiaan ja pipoon. Olen niitä ihmeellisiä hiippareita, jotka treenaavat toisinaan pipo päässä. Tätä katsellaan ehkä hieman kummeksuen. Onhan se nyt vähän koomista, että hiki vaan lentää ja kyykkäillään pipo päässä menemään, vaikka salissa on lämmin ja päällä on muuten pienet kangaspalaset peittämässä tätä hurjan lihaksikasta, veistosmaista vartaloa, josta itse Ahnuldkin olisi kateellinen! Tirsk.
Hommahan on sillä tavalla, että toisinaan on vain erittäin megalomaaninen bad hair day. Kuten tänään oli. Joillakin se tarkoittaa vain hieman kurittomia hiuskiehkuroita, mutta minun huono hiuspäiväni on kyllä ehdottomasti karmivinta laatua. Olenhan ollut jo vuosia parjattu siitä, että näytän herätessäni aivan voikukalta. Siis sellaiselta voikukalta, joka on ehtinyt jo siihen vaiheeseen, että sen siemenkodat voi yhdellä puhalluksella siivittää tuulen vietäväksi. Tiedättehän? Onko tästä ollut puhetta? Siis tämän tyyppinen kaunotar:

Selfie!

Ei sillä ole väliä miltä salilla näyttää, ehei.... NO EIPÄ! No oikeasti ei (ONNN!!) Ei sitä treenin jälkeen ole hehkeä muutenkaan. Mutta yhdistetäänpä siihen punakkaan naamaan tuo voikukkahattaratukka sojottamassa jokaiseen ilmansuuntaan tähän malliin:

BHD

Niin että ei kiitos! Joku raja julkisella nöyryytykselläkin on oltava! Mieluummin vedän pipon tiukasti päähän, tungen kuulokkeet syvälle korviin ja näytän angstiselta 14-vuotiaalta, joka ei ole päässyt Ilosaarirockiin, paiskoessani painoja. Eipähän mene treenit mönkään siksi, että jokaisella hack-rypistyksellä silmien ohi leijailee epämääräinen haituvapilvi, kun on pipo pitämässä kurittoman naavan aloillaan. Ha, siitäs saitte haitulit!!

Lähdin salille.

Tulin salilta.

Tällä hetkellä mieltäni askarruttaa kaksi asiaa. Kisabikinien väritys. Kyllä. Taas. Edelleen. On vain kertakaikkiaan vaikea päättää! Olen nyt tullut siihen tulokseen, että joko kirkas jadenvihreä, sähkönsininen tai pinkki. Mutta kun osaisi tehdä sen päätöksen! ÄÄÄÄÄÄÄ!


Toinen asia on palautusjuoma. Vuosia hiertänyt murheenkryyni. Oksennusryyni. Rimmaa! Olen nimittäin vuosien saatossa maistanut yhtä jos toista ja kolmatta ja neljättä ja viidettä ja kuudetta ja seitsemättä palautusjuomaa. Ja kun ei vain ole löytynyt mieluisaa. Miksi niiden pitää olla niin kauheita? Inhosin lapsena veteen tehtyä kaakaota ja varmaan jäänyt siitä jotkut traumat, kun veteen sekoitetut juomajauheet ovat ihan ehdoton hyihyi ja yök ja äyks. Ja nyt tarkoitan siis itse rumpsuteltavia tököttejä, en valmiita herkkuja, kuten ihanan makoisia ja täyteläisiä Fastin pikkutörppöjä, jotka menevät jälkiruoasta.
Kokeilussa on oikeasti miljoonas purnukka. On ollut erilaisia proteiininlähteitä, erilaisia makuja. Eri merkkejä, eri koostumuksia. Pientä ja suurta pönikkää. Ei vaan uppoa sitten mikään. Tai siis toki, pakolla tulee kulautettua alas. Mutta siitä on alkanut tulla oikeasti hyvin haastavaa pakkopullaa.
Kakoen joutuu hörppimään nuo litkut alas treenin jälkeen. Uusimpana ostoksena 2kg Selfin 100% microwhey, makuna vanilja. Mahtava koostumus (lisäilen maltoa tai mussutan banaania lisäksi), mutta yököttävä maku, kun pari törpöllistä on tuota latkinut. Olisi pitänyt varmaan ottaa suklaa.
Turhauttavaa! Olisiko teillä ihanat lukijat heittää vielä ehdotuksia? Mansikka ja banaani makuina ehdottomasti pannassa.

No, tarpeita proteiiniplättyihin on ainakin hamaan tulevaisuuteen saakka, kun muuhun eivät taida nämä pulverit kelvata!

Haaveissa löytää hyvä proteiinijauhe!!

"Naiset! Ajatella nyt kanelia kun tuntematon kutsuu!"

Kun hommat alkavat mättää ja epäluulo iskee, pitäisi pysähtyä ja tarkastella kriittisesti, mikä hiertää. Kenties liian syvälle persvakoon vedetyt alushousut, liian kova työtahti, hoitamattomat asiat tai väsymys? On tärkeää eritellä se tekijä, mikä saa fiiliksen maahan. Pari suurta stressinaiheuttajaa on nyt käsitelty pois päiväjärjestyksestä ja kas vain, kun elo on ollut taas ihanan kevyttä ja valoisaa ja aurinko paistaa ja linnut sirkuttavat ja metsäneläimet juoksevat käsi kädessä laulaen ympärillä!
Kyllä se vaan vaikuttaa kaikkeen tekemiseen, jos mielentila ei ole kohdallaan ja ei ole mikään ihme, että se pääsee laskemaan, kun kiireessä yrität hoitaa kaiken ja unohdat puolet asioista ja sitten ne tekemättömät hommat vaivaavat ja kalvavat koko ajan.

 Mutta tämä treenipuoli! Vaikka se onkin aiheuttanut kiireessä harmaita hiuksia, niin toisenlaista elämää en kyllä haluaisi. Ruoka maistuu, urheilu maistuu. Homma on mielekästä ja tiedän kyllä, että kehitystä tulee, vaikka epävarmuus vähän kutittelee etureittä persposkea. Kropan pitää vain uskaltaa antaa levätä, jos tuloksia mielii saada!

Voin suositella bloggaamista: hirmuisen hyvä kanava marista! Voisihan tietysti kirjoittaa tänne vain hulppeasta ja hattaraisen helposta elämästä. Elämän sietämätön keveys - ah!!  Miten tuli niin mahtavia tuulihattuja, joista en edes himoinnut yhtäkään ja miten mulla on täällä aina tuoreita leikkokukkia kristallivaasissa ja miten treenit meni taas niin mahtavasti ja parsakaalit on ihanimpia kasviksia niinku 4eva!
No juu ei. Kun ei se elämä ole yksinomaan pelkkää kimallusta ja huvia! Välillä syttyy vähän tulipaloja ja kananmunat tippuvat lattialle joka toinen päivä ja jauhelihaan menee liikaa suolaa ja koira ripuloi lattialle ja koira oksentaa sohvalle ja salilla lyö varpaansa punttiin ja kotona tulee pieni raivokohtaus, kun ei osaa sijoittaa jalkojaan kenkiin tai sukkiin tai edes oikeaan housunlahkeeseen. Sitä se on tämä elämä! Mutta siksi varmaan niin hauskaa, kun se on niin kovin vaihtelevaa!

Aina päällä tyylikkäintä muotii. Nimimerkillä: Lähiö-Ritu

Oli miten oli, treenimotivaatio on kova ja fiilis perushyväkiva ja mukavan mahtavan supersankarimainen! Öö? Sopiva paine kutkuttaa, mutta hoitamattomat asiat eivät enää varjosta mieltä. Se on hyvä juttu! Ensi viikkoa odotan innolla. Olisi jo aamu, niin pääsisi lenkille ja puurolle! Aamulenkit maistuu taas kummasti, kun valoa on enemmän kuin pitkiin aikoihin!

Ensin tätä...

Sitten tätä! Ei kai sillä välineellä niin väliä, kunhan saa sekoiteltua!

Perjantaina sain  mukavaa lenkkiseuraa toisesta bikinikilpailijasta ja reilun tunnin verran laitettiin lenkkaria toisen eteen Jyväsjärvellä. Oli kiva päästä jorisemaan fitness-juttuja, kuulla kokemuksia kertaalleen kilpailleelta ja no, tietenkin, tilittää omia tuntemuksiaan ja puhua herkullisisista parsakaaleista! Kyllä se vertaistuki vain on mukavaa. Ja uudet kaverit tämän lajin huippupuoli! Ei tunne itseään enää ihan päättömäksi kanaksi, kun ei osaa päättää kisabikinien väriä ja miettii muita yhtä suuriä ja tärkeitä asioita. First world probs!! Ei sillä, että lenkkiseuralaiseni olisi ollut kanamainen! :D

Torstaina olin Vesa Muhosen kuvattavana Studio Taikalaatikossa. Raahattiin aamulla levypainoa autoon ja hurautettiin kuvauspuuhaan. Oli aika luksusta, kun oli meikkaaja ja kaikki! Mahtavaa.
Harmi vain, että olen varsinainen nirppanokka, mitä stailaukseen tulee. Yksinkertaisesti vieroksun toisten tekemää meikkiä, kun olen vuosikaudet meikannut samalla tavalla.  (Hevostalli.netin rouvat olisivat varmaan olleet iloisia, jos siittiökulmakarvani olisivat viimein saaneet ammattimaisen kosketuksen.) Ja vaikka meikkaaja miten yritti, en vaan osannut olla. Ei muuta kuin naama saippualla puhtaaksi ja suti omaan käteen.

Nyt kiemurtelette siellä myötähäpeästä. Anteeksi! Tottakai se hävetti minuakin! Varsinainen diiva saapui taloon. Mutta onneksi meikkaaja oli enemmän kuin ymmärtäväinen ja valokuvaajakin vain kannusti tekemään sellaisen meikin, jossa viihdyn. Kiitos siitä! (muistakaa ensi kerralla myös samppanja ja kaviaari sekä 28 asteinen kuvauslämpötila + tuoretta papaijaa suoraan Afrikasta hopeavadilla, muuten en tuu)
Muutama tunti siinä meni aikaa hukkaan, mutta onneksi ei ollut kiire. Tämä ainakin vahvisti sen, että kisameikin tulen tekemään itse! Ei tarvitse sitten hyperventiloida proteiinijauhepussiin ja itkeä ProTaneja hotellihuoneen lattialle.

Rouhea pinta pyllistellä eiku mavetella!

Niin, kisat. Kääääk! Tiimiläisiä kapuaa kourallinen lavalle Fitness Classicissa ja tiimikaverini kanssa menemme toki paikan päälle kannustamaan ja keräämään motivaatiota ja intoa omia lavadebytointejammekin ajatellen. Siitä onkin sitten mukava aloittaa oma kisadieettirupeama. Huhtikuussa se siis alkaa. Aikaa pari kuukautta sinne ja kyllä alkaa jo vähän pupu hiippailla pöksyyn. Välidieetti meni todella kivuttomasti ja toivon, että ainakin alku lähtee yhtä hyvin liikkeelle. Olen muutenkin ollut todella tyytyväinen, miten hyvin olen pysynyt ruokavaliossa ruodussa. Ei ole lipsumisia juurikaan ollut, eikä kertaakaan mitään luvattomia övereitä. Paitsi eilen... Meillä oli sukutapaaminen Helsingissä, ravintola Saagassa. Koko porukalle oli tilattu kolmen padan fondue-menu. Oli uuniperunaa, poroa, hirveä, juustoa, rieskaa, marinoituja sipuleita, kossukarpaloita, kanelikermaa... Ihan vaikka ja vallan mitä. Fondaaminen on kuitenkin hyvin sosiaalinen ruokailutapa, ei niinkään perustyypillinen ravintolamättö, että niin isoa annosta napaan kuin vain saa ja ähkyssä kotiin. Ei tullut ähkyä ja uhkailut jättää iltapalarahkat väliin jäivät vain uhkailuiksi, kun kipitin kiltisti Alepaan hakemaan vielä rahkapurnukkaa. Ei jaksanut jatkaa iltaa, hotelli ja sänky kiinnostivat siinä vaiheessa enemmän, vaikka hauska olikin sukulaisia tavata!

Kupit tyhjeni. Makkarat jäi.

Anelin facebookissa armoa, että en saisi kamalaa kurinpalautusta valmentajalta tästä lauantaisestä rötväyksestä. Pientä ärräpäätä sieltä kyllä tuli ja uhkausta, että ei ole enää mukavuutta luvassa, jos kisadieetillä tulee päivityksiä, joissa heilutaan valkoviinilasi kädessä vetämässä juustofondueta. Iiik! Mutta olen hyvillä mielin. Ihanaa, että on tarpeeksi tiukka valmentaja. Ja motivaatio lähteä kisadieetille on kyllä kova. Sitten todellakin tehdään presiis kuten Heidi sanoo! Ei ole ollut ongelma tähänkään asti!
Ja jos meinaa lipsahtaa, on täällä kotona sellainen tsemppariruokapoliisitreeninatsi, joka varmaan laittaa minut tekemään 10 yleisliikettä pelkästään korvapuustien ajattelusta... Hyvissä käsissä ollaan!

En elä kuten opetan.

Perusnaisellista ää-ää-mustaeioomihinkäänjapyllyonkutistunutjajenkkiksetovatkasvaneet-kriisistä on nyt palattu jonnekin järjelliselle tasolle. Tai en tiedä siitä. Mielenterveys oli tänään nimittäin aikamoisella koetuksella, kun koulussa kokeiltiin naurujoogaa. Täytyy sanoa, että jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi. Olen ehkä "hieman" tylsämielinen, mutta tähän pallinaamaan ei kyllä lainkaan uponnut naurun väkisin puskeminen, käsien taputtelu ja väkinäiset hekotukset. Olivat kiusallisimpia hetkiä... hetkeen. HIHHIHHII HAHHAHHAA HOHHOHHOOOOO!!!

                                                            Anteeksi Raisa-Tiina.

Päällimmäisenä fiiliksenä oli tunne siitä, että joukko aikuisia ihmisiä esittää ryhmässä vajaaälyisiä.
Kenties tuo on joidenkin mielestä hyvin vapauttavaa. Itselläni alkoi otsasuoni sykkiä aika raivokkaasti. Heittäytymispulmia? Liian vakava mieli? Kenties. Minä kun mieluummin vain murjotan ja paiskon painoja salilla. Ja otan peilikuvia uusista trikoista.

Näissä tamineissa pääsee varmasti juniorilipulla bussiin!

Koko viime viikon oli kurja olo. Väsytti, paleli. Olo oli alavireinen ja puhti poissa. Oli loistavia treenejä ja todella huonoja treenejä. Tuli ängettyä itsensä väkisin salille, vaikka olisi pitänyt jäädä kotiin. Ja käytyä core-tunnilla, joka otti pelkästään olkapäihin. Hmm.
Loppuviikosta ei enää uni pysynyt silmissä, vaan heräilin parin tunnin välein. Leposyke oli 88 ja lauantaina vointi varsin nuutunut. Hengittäminen oli työlästä ja pallea kramppasi. Vinttikin pimeni kertaalleen. Eikö kuulostakin oikein terveeltä?

Maanantaina olo olikin sitten todella flunssainen. Yllätys! Pari yötä on hikoiltu ja paleltu tuplapeiton alla ja aamuisin kurkku on ollut kipeänä. Treenit edelleen aika alavireisiä. Niin. Treenit. Enpä vaan jäänyt peiton alle ottamaan lepoa. Tänäänkin piti sitten pölvästinä lähteä jalkatreeni tekemään ja eihän siitä tullut kuin huonoa mieltä. Painot olivat pienet ja lihasta hapotti kohtuuttoman paljon. Oksennus kävi kurkussa ja ponnistuspäänsärystä tuli ystävä. Näin. Hienosti. Päällä olivat vielä uudet trikoot. Mukavan läpinäkyvät salin kirkkaissa valoissa. Eipähän jäänyt kenellekään epäselväksi, millaiset alushousut oli tänään jalassa!

Loitontajat kuntoon!!

Keho on ehkä viestittänyt hetken aikaa, että nyt tarvitaan lepoa ja täytyy myöntää, että lepääminen on ollut taas kortilla. Se on kehittymiseni isoin hidaste. Miten se sitten voi olla niin hemmetin hankalaa, vaikka tietää tasan tarkkaan, että ei lihas stressillä ja kiireellä ja väsyneenä pakotetuista treeneistä kasva? Mutta kun ei se valitettavasti kasva silläkään, että jäädään jokaisen pikku tuntemuksen takia sohvalle makaamaan ja selaamaan motivaatiokuvia.
Mielessä pyörivä tavoite ja huono omatunto ajavat sinne salille huhkimaan, vaikka nenä vuotaisi ja olo olisi suoraan sanottuna aivan paska kökkö.
Typerää. Typerää. Typerää.
Olen taas tämän saman perussynnin ja ongelman äärellä. On aika ottaa järeät keinot käyttöön ja oikeasti rullautua mattoon. Ei tästä muuten tule mitään.

Lupasin, että höllään aikatauluja, mutta miltä näyttää tilanteeni? Olen ammattikorkekoulussa, töissä myyjänä, personal trainerina ja hierojana. On koira ja parisuhde, olen fysioterapeuttiyhdistyksen opiskelijajäsen ja silläkin saralla pitäisi jotain tehdä. Kirjoitan tätä blogia. Ja ohessa treenaan sitten fitness-kisoihin. Ei tarvita kuin yksi pikku muutos, niin koko pakka menee sekaisin. Ja niinhän se meni, kun jouduin keskeyttämään harjoitteluni sisäilmaongelmien vuoksi. Ei se ole niin vakavaa - suunnitellun 3 vuoden sijaan valmistun 3,5 vuodessa. No harm done! Mutta monen asian uudelleen järjestelyä tämä vaati...

Ei vain malttaisi nyt levätä, kun kahden viikon päässä siintää Thaimaan matka! Siellä ei salille kuitenkaan ennätä samanlaiseen tahtiin, mitä täällä ja työ+kouluasiat olisi saatava kuntoon ennen sitä. Siellä olisi hyvä sauma höntsäillä. Voi kiltti kroppa ja pää, kestäkää sinne asti..!

Time to rest? Time to train? Time to EAT? Time to study?

Sunnuntaina oli  se kauhistusta aiheuttanut tankkauspäivä. Tuli lopulta aivan mainioon saumaan. Ja hyvin upposi pöperö alas. Makasin ja söin. Burp. Plättyjä ja vaniljajäätelöä ja nam nam nam. En tehnyt muuta kuin söin. Paino tuli vain kilon verran ylöspäin, mutta maha on ollut sekaisin vielä tänäänkin. Hiilihydraatteja oon kyllä himoinnut sunnuntain jälkeen aika paljon. Pussillinen leipää menisi varmaan ihan heittämällä ja tekisi koko ajan mieli syödä. Ehkä se on osittain myös sitä kipeyttä ja palelua, keho hakee energiaa parantumiseen ja lämmittämiseen? Tjaa'a. Mutta ruoka maistuisi. Todella, todella, todella paljon.

Mitäs muuta tänne kuuluu?
No tietenkin varsin klassista tunarointia.
Viikonloppuna lämmiteltiin uutta tupaa kaveriporukan kesken. Nykersin parin päivän ajan tarjottavaa liki 30 vieraalle. Kaikki sujui erinomaisesti. Krhm. Tuli oikein koreita tuulihattuja, jotka eivät lässähtäneet, mutta joista osa meni niin koviksi, että ne kävivät heittoaseiksi.

Ja aiheutin tulipalon.
Tai no melkein.
Tuikkasin innokkaana kokkina uuniin myös pannunalusen pellin mukana. Empiirinen tutkimus osoitti, että puinen pannunalunen ei kestä 250 asteista uunia. Koko koti oli täynnä paksua savua ja palohälytin soi. Uuni oli täynnä mustaa kytevää puuhahtuvaa.
Mutta ei mitään hätää, äkkiä vaan töhkät uunista lattialle, kaikki ikkunat auki ja imurilla savua pois ilmasta. Köh.
Meni vajaa tunti ja olin jo jatkanut piirakoiden paistelua, kun oveen pimpotettiin. Neljä palomiestähän sieltä tuli tiedustelemaan, onko kenties ruoka palanut pohjaan. Kävivät sitten tarkastamassa keittiön. Eivät olleet valitettavasti mitään pitkiä komeita letkumiehiä. Sääli. Olisin saattanut tarjota pari tuulihattua.

TADAA!

 

 

 

Mutta lopulta loppu hyvin, kaikki hyvin! Toivotaan, että tälle kehoprojektilleni käy yhtä hyvin!

Uusi koti, vanhat naiset.

Häshtägsalilekasalilvikahäshtägsalikissahäshtägmunahäshtägcrazyfitnesslaifhäshtäg

Ahh, tässä sitä ollaan oikein pinkin ja glitterhöttöisen, palautusjuoman ja proteiinipuddingin makuisen fitnesselämän ytimessä jälleen.
Ja siihenhän kuuluu upeita blogikelpoisia ruoka-annoksia:

Herkullisen mureaksi muhinut muna kassinpohjalta.

Pieraisiko joku? Ei kun mä syön.

 Mahan peilailua ennen ja jälkeen ruokailun n.12-14 x päivässä:

 Perän mallailua kaikissa eri housusävyissä:

 Jalkajumppaa;

 

Katabolian karttelemista ja lisäravinteilla leikkimistä:

Hajonnut kisakenkä WTF !!!

Mentaalipuolen ongelmia:

Alkuviikko kieriskeltiin taas siellä jossain alemmuuskompleksikataboliakauhuasteella. Koko touhu (no ei oikeasti koko touhu) on tuottanut nyt huvittavan paljon stressiä. Ei ruokailu tai treenailu, mutta oma kunto. Näin toissa yönä unta, että olin kehonkoostumusmittauksessa. Rasvat olivat tippuneet 13% tasolle ja lihasmassaa oli lähtenyt 3kg. Ai kun kiva! Kropassa ei ollut mitään esittelemisen aihetta ja menin kilpailuihin ilman loppudieettiä ja jälleen kerran, vitivalkoisena kuin Muumipeikko. Mutta siis eihän bikinikisoissa tarvitse olla lihasta, eikös se niin ollut? Jep.
Tuohon verrattuna zombievallankumoukset ja verenhimoiset tappajakarhut tuntuvat ihan Pikku-Kakkos-kamalta! Siis unissa.

Koska kilpailen ensimmäistä kertaa, on ihan luonnollista, että touhu jännittää paljon. Miettii, ovatko omat odotukset epärealistisia, jännittää millaisen kunnon saa tuotettua syyskuuhun mennessä ja arvioi ylipäätään, että onko minulla oikeasti sellainen kunto, jota kisalavoille edes kannattaa viedä ruodittavaksi.
Monet järkevät rakentavat kuntoa ja tekevät päätöksen dieetille lähtemisestä, jos kunto tuntuu riittävältä ja on se fiilis, että saa lavalle vietyä jotain näyttävää. Itse olen (vähän tyhmästikin) päättänyt, että syksyllä lavalle ja piste. Ensimmäinen kerta menee kokeilun piikkiin ja sinne viedään sen hetken paras kunto, mikä on saatu aikaan. Ja siitä lähdetään kehittymään. Kai se on nyt sellaista kärsimättömyyttä ja vähän fiilis, että "pakko päästä". Touhusta  on niin monta vuotta haaveillut, että palo lavalle on suuri. Kun haluaa niin haluaa! Päiväni nesteettömänä ja kramppailevana prinsessana! Tule jo!

Mutta oikeasti - ei tämä ole vakavaa. Mukava vain narista välillä  taas! Läheiset tosin varmaan repivät jo kulmakarvojaan (hiukset on jo nyhdetty irti) kun soimaan milloin luikeroita rimppakinttujani ja milloin surullisia hauiksiani.
Onneksi tarvitaan vain yksi hyvin mennyt treeni ja PIM! Usko tekemiseen on kova, fiilis hyvä ja taas painetaankin satanen lasissa!
                              

Ja kun valmentaja on tyytyväinen ja siltä suunnalta tulee luottoa, ei varmaan pitäisi yhtään marista ja narista ja olla liian itsekriittinen. Jos kunto ei ole se, mikä pitää, varmasti tulee se stop-merkki nenän eteen ja tavoitteet lykätään tuonnemmaksi. Joten mitä tässä oikein äpiköidään ja stressataan? No sepä!
Muuten homma ei tunnu lainkaan raskaalta. Paino on pyörinyt nyt lukemissa 66-66.6 eikä kaloreita ole tarvinnut tiputtaa. Ruokaa on riittänyt, treeni on rullannut. Mikäs tässä ollessa, kun koneessa on energiaa ja hommasta nauttii! Nuo pienet alakulot ovat tuttuja varmaan jokaiselle, jotka tunkevat omaa kehoaan julkisesti arvosteltavaksi. Ja on siellä nyt jotain tapahtunut tässä treenivuosien varrella:

Päätön ryhmätunneilla juokseminen vs. kuntosali

Maanantaina kävin tosiaan taas Method Putkisto-tunnilla ammentamassa vinkkejä syvien lihasten aktivoimiseen. Uskon, että moni muukin kovilla painoilla treenaileva ja poseerauksia harjoitteleva (ja ihan moni muukin) kärsii samasta ongelmasta - pinnalliset lihakset jännittyvät ennen syviä lihaksia.
Minulla esimerkiksi lonkankoukistajat ja pakarat aktivoituvat todella voimakkaasti ja väärään aikaan.
Turhautuminen meinasi iskeä, kun tuntui, että en saanut hermotukseen mitään tolkkua.

                                              

Tämä on yksi syy, miksi vatsa roikkuu sivuposeerauksissa (kesän kuohuviineistä ehkä vielä puolikas pullo roikkuu mukana myös). Pakara jännittyy, lonkankoukistajat jännittyvät ja syvät vatsalihakset tulevat jälkijunassa mukaan.
Elina ja hänen ohjaajaharjoittelijansa jaksoivat kärsivällisesti korjata asentoani, antaa käsillä merkkejä mihin suuntaan ja milloin hengittää. Koska selvähän se, että hengitysrytmikin oli luokkaa ihanmilloinsattuu hengitys sisään ja heti uuloooos ja nyt pidätän hengitystä kolme sekuntia ja puhisen ulooss ja uloosss eikun sisäään ja oho nyt söin kärpäsen.
Kyllä siinä vähän huvitti, että ryhmän senioreilla oli homma hallussa ja paketti koossa ja nuorimmalla muka-fitnessharrastajalla hommat levällään kuin Jokisen Ellun reidet aina välillä Vesalle. (Kumman kaa-heitto ja puujalkavitsi, heh heh!)

Huomenna on uuden kodin tupaantuliaiset osa 1. Viime yönä ei uni meinannut maistua, kun odotin niin kovasti, että pääsen puuhastelemaan. Viihdyn toisinaan hyvin kyökin ääressä, jos pääsee kestitsemään muita. Itselleni jaksan juuri ja juuri paistaa jauhelihat ja leikata vihannesta kuppiin. Ei siis ihme, että hyvin porskuttaa tällä nykyisellä ruokavaliolla. On niin helppoa! Ei tarvitse ikinä miettiä, mitä tänään laittaisi ruoaksi, kun syö liki aina samalla tavalla. Nyt pitäisi sitten vaihtaa parsojen möyhentäminen tuulihattujen kohotteluun. Voi taivas. Kuvamateriaalia linttaantuneista kökkösistä seuraa.

Viikonloppuna on luvassa myös jotain muuta kutkuttavaa: ensimmäinen tankkauspäivä. Tankkauspäivät kuuluvat monilla dieettiin. Tarkoituksena on täyttää glykogeenivarastot, pyöräyttää aineenvaihduntaa käyntiin ja nostaa leptiinitasoja. Tietysti sen voi kokea myös palkintona ja ns. henkisenä helpotuksena, että saa syödä vapaammin. Yleensä kuitenkin jotain rajoitteita on ja energia tulee pääsääntöisesti hiilihydraateista.

En koe, että tankkauspäivälle olisi vielä tarvetta. Jos olo on ollut nuutunut, olen lisännyt hiilihydraattia itsekin ruokavalioon. Esim leipää, hedelmää tai proteiinijuomaa, jossa hieman hiilihydraatteja. Se on auttanut ja taas on treeni kulkenut ja paino tullut alas. Viimeksi jouluna oli vapaasyöntipäivä ja kun pahimmasta turvotuksesta pääsi eroon, humahti paino alas sen 1,5kg. Joulua ennen mentiinkin paikoitellen hyvin vähäisillä hiilihydraateilla. Muistan monta päivää, kun käsky kävi, että hiilihydraatteja ei enää suuhun ammenneta klo 12 jälkeen...

Tankkauspäivä on jostain syystä aiheuttanut aikamoista jännitystä. Koen, että olen pysynyt todella hyvin ruodussa ja siitähän mukava painonpudotuskin kertoo. Kai sitä kuitenkin jännittää, että kun pääsee kunnolla käsiksi kaikkeen sellaiseen, mitä ruokavalioon ei kuulu, alkaa himoita niitä hiilihydraatteja oikein tosissaan. Heidi tosin lupaili, että olo tulee olemaan niin huono, että ei varmasti tee enää mieli... Ja jotenkin järjellä tiedostan, että pääsen kyllä takaisin ruotuun. Ehkä enemmän ahdistaa tankkauksesta kertyvä nestepöhö. Mutta riisipuuro kyllä maistuu, tänne vaan! Karkit taidan jättää kauppaan, vaikka optio niille onkin olemassa.

Jätin tosiaan sokerin pois syyskuussa ja jouluun mennessä suuhun eksyi karkkia kaksi kertaa ja jugurttirusinoita kaksi kertaa. Määrät olivat pieniä, karkeissa puhutaan siis 2-5kpl karkista ja jugurttiherkuissa alle 100 grammasta. Kun paino saatiin välidieetillä mukaviin lukemiin, olen hieman höllännyt otetta esim perjantaisin, jolloin sohvalla on nautittu kotitekoista pizzaa (täysjyvä/ruistaikinapohjalla paistijauhelihaa, paprikaa, kevytfetaa yms) Tai jos oikein hurjaksi on heittäydytty, on miehen kanssa ostettu pussillinen värikkäistä turkinpippureita. Ennen olisin mätystänyt tuollaisen pussin yksin puolessa tunnissa. Nyt pussi kestää kahdella ihmisellä kaksi päivää. Näitä kertoja ollut tammikuussa kaksi. Viiniä en ole tammikuussa nautiskellut, eikä ole tehnyt mielikään. Palautuminen menee sekaisin jo ihan pienestäkin määrästä. Sitä olotilaa ei todellakaan kaipaa. Alkuviikkokin tuntuu vielä niin tukkoiselta ja pöhnäiseltä. Hyi.
Mutta huomennahan on helmikuu. Ja tuparit. Se tarkoitanee paria lasillista kuohuvaa... Jännityksellä odotamme, miten hilpeä emäntä täällä vieraita kestitsee. 

"Oishan noita juttuja, kun jaksais kuunnella"

Takana mainio viikonloppu! Treenit olivat ainoa pakollinen, joskin erityisen mieluinen ohjelma, muuten sai vain olla ja löllötellä kotona. Aivan luksusta! Ennen joulua taisi olla yksi sellainen viikonloppu, että sai vain olla, joten kyllä tämä vain toimi ja tuli tarpeeseen. Ei tarvinnut maalata, laittaa tavaroita, juoksennella asioilla tai hoitaa työasioita. Sai vain nauttia kodista ja käydä treenailemassa. Tuohonhan voisi tottua!

Perjantai-iltana kävimme poseeraamassa body fitness-kilpailuihin valmistautuvan tiimikaverini kanssa. Seurassa treenaaminen menee omalta osaltani monesti hassutteluksi, mutta toimii kivana rentoutuskeinona. Kavereita saa myös rekrytoitua ottamaan hanurikuvia eri kulmista.

Vielä kun saisi vatsan sisään ja rinnan ulos.

Kädet harottaa aina miten sattuu.

Lauantai alkoi tiimin yhteistreenillä. Heidillä oli takataskussa mukavan hapotteleva kiertoharjoittelu etu- ja takareisille. 5 x 15 etureisille ja 4x12-15 takareisille. Etureisikierto alkoi polven ojennuksista ja takareidet hapoteltiin alkuun polven koukistuksilla. Kun salilla on paljon porukkaa, syntyy välillä rikkinäinen puhelin-efekti. Osalle porukasta jäikin sellainen luulo, että takareidet tehdään sekä istuen, että maaten. Hieman tätä kummasteltiin, mutta eihän siinä. Rykäistiin 15 toistoa molemmissa ja sitten jalat tutisten prässäämään. Viimeisellä kierroksella sitten huomautettiin, että olisi riittänyt ihan vain toisessa laitteessa ähkiminen. Hups. No, lisätoistot eivät varmasti olleet pahitteeksi!
Onneksi oli kannustavaa porukkaa ja apua puskemassa prässiä ylös. Kroppa tuntui todella väsyneeltä ja kuormittuneelta jo ihan alkulämpöä polkiessa. Yksin en olisi millään saanut puskettua viittä tiukkaa sarjaa. Etenkin kun jalkaosasto oli, kyllä vaan, edelleen kipeä MAANANTAIN jalkatreenistä. Luoja.

Sunnuntaina sitten treenattiin porukalla poseerauksia. Viisi bikinikisaajaa ja kolme body fitness-kilpailijaa. Heidi oli opastamassa ja suurin osa pyllistelijöistä oli meidän tiimiläisiä. Mukana olivat myös keväällä kisaava, Team Sportlifen Sanita Jussila ja syksyllä kanssani samassa sarjassa kilpaileva Pauliina Teittinen. Sanitalla oli kyllä kävelyt niin hyvin hallussa, että! Vau.
Itselläni kävelyt menevät ihan kivasti. (Ihan kiva, 7-) Silloin kun keskityin, enkä miettinyt kaupassakäyntiä ja muuta yhtä tärkeää. Olen helposti sellainen sähläri ja huono keskittymään.
Takaposeeraus sujuu, sivuposeeraus on ok ja etuposeerauksestakin tuli kehua. Vaan kameralla ei kyllä ole yhden yhtä onnistunutta etuposeerausta ja sivuposeerauksetkin ovat välillä aikamoisen kyseenalaisia. Alavatsa roikkuu polvissa. Toki nyt kun kunto ei vielä ole mitenkään ripattu, se vatsa vaan ei ole ihan jäpäkkänä lautana. No kuitenkin. Vedän myös olkapäitä  korviin ja ja... Korjattavaa riittää. Mutta ennen kaikkea nyt on pakko hioa käännöksiä. Liikkuminen ei ole edelleenkään sulavaa, ei sitten mitenkään päin! Pitänee alkaa ravata zumbassa nuo kengät jalassa, niin oppii sitä lantion keinuttamista..
Kuinkakohan monta samanlaista kirjoitusta poseeraamisesta vielä kirjoitan? Että joo, hyvin meni, mutta oli kamalan näköistä! Aika monta, veikkaan...

Keskellä Team Fullmetallia, reunimmaiset perät Team Sportlifea.

Jaloissa on pituutta, mutta ei muotoa. :D

Rennot olkapäät!

Minulla on hirveän monta juttua, joista tekisi mieli kirjoittaa. Haluaisin jupista ruokavaliosta, haluaisin vaahdota fitness-jutuista ylipäätään, haluaisin puhua personal trainereista ja valmentamisesta, haluaisin lätistä rentoutumisesta, haluaisin jaaritella syvistä lihaksista ja ja... Paljon olisi siis asiaa! Nyt vain pikakuulumiset, että ehtii saunomaan. Sitten onkin jo maanantai mennyt! Tuli hoidettua laskutusta, tehtyä ruokavalioanalyysejä, istuttua kuivaakin kuivemmalla luennolla, käytyä salilla tekemässä rintatreeniä ja päivän päätteeksi keskitytty syviin lihaksiin Method Putkisto Studiolla... Meinasi epätoivo iskeä, kun oli niin hankalaa, mutta ai että teki taas hyvää! Siitäkin lisää huomenna. Täytyy vaan sanoa, että kyllä se Elina vaan on IHANA!!

"Elina on 100% Method Putkisto kehonhuollon ja -hallinnan ammattilainen. Koen,että Method Putkisto menetelmän ydin elää kaikessa Elinan tekemisessä. Sen varmasti kokee myös jokainen Elinan tunneille osallistuva. Tuloksena on loistavaa keskittymistä, pitkäaikaista sitoutumista ja hyviä tuloksia!
Suosittelen lämpimästi Elinan tunteja ja toki Jyväskylän Method Putkisto Studiota merkittävänä osaamiskeskuksena. "

-Marja Putkisto-

Voitto kotiin! (oli muuten huono TV-ohjelma)

"Blogiarvonta päättyy 22.1. 2014". Ehkä olisi pitänyt laittaa, että blogiarvonta päättyy sitten, kun kirjoittaja muistaa eksyä blogiinsa uudelleen ja arpoa voittajan! On nimittäin ollut taas sellainen höyry päällä, että vasta muistui mieleeni, että niin tosiaan. Minähän puskin tällaista kilpailuakin pihalle, hupsista! Suklaat syöty työstressissä ja koira on järsinyt palkintokirjan. No ei sentään!

Oli miten oli - nyt on voittaja arvottu! Arvonta suoritettiin virtuaalisella arvontakoneella netissä. Länttäsin koneeseen kaikkien osallistujien nimet ja kone pullautti ulos voittajan. 

                              

Onnea Anu Soutula / Pieni on kaunista! Sinulle olisi tulossa Jussi Riekin Kuntotehdas pikku lukuherkun kanssa! Ja CoCovin suklaata napsahti Miralle / Projektina Maya kuntoon.

Laittakaa yhteystietonne osoitteeseen everfit@luukku.com.

Kiitos kaikille osallistujille, uusille ja vanhoille lukijoille! Olisi niin mukava lahjoa teitä kaikkia (kyseenalainen termi, maksettuja lukijoita!!) !

Tällä viikolla lepopäivät tulevatkin tässä keskellä viikkoa. Alkuviikon treenit olivat tiukat ja veivät tehokkaasti kaikki mehut, joten lepo tulee nyt tarpeeseen, etenkin kun viikonloppuna on teamin treenit, poseerauksia sun muuta. Treenintäyteinen loppuviikko siis tiedossa! Palataan asian äärelle, kun on uusia kuvia pyllistelytreeneistä!