Maastavetoa

Maastavetoa

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Mitä sä harrastat? No mä treenaan kuntosalilla, lenkkeilen ja pyllistelen.

Lauantaiaamu alkoi aivan fitnessatleetin oppikirjan mukaisesti. Heräsin täynnä energiaa jo ennen kellon soimista. Vettä, vihreä tee-kapseleita ja vitamiineja. Pipo päähän. Takki niskaan ja lenkkarit jalkaan. Kellosta tarkka aika ja jalkaa toisen eteen tunnin aamuaerobisen verran. Voimani tunnossa hölkkäsin portaat alas ja sporttasin pihatielle saakka ennen kuin tajusin, että nyt roikkuu mukana jotain ylimääräistä.

Eihän siinä. Oikein nätit röyhelöiset stringithän siinä käsipuolessa lähtivät mukaan lenkille. Vaikka itse sanonkin, kyllähän ne paremmalta näyttävät siellä vaatteiden alla kuin hihansuussa.
Jälleen sai kiitellä, että naapurit olivat vielä kerällä peiton alla. Kesällä tempaisin yhtä lailla kiireisenä ulos aamutuimaan koiraa ulkoiluttamaan. Muuten hyvä, mutta sillä kertaa alta olivat unohtuneet alusvaatteet kokonaan, kun olin vain äkkiä suihkun jälkeen heittänyt jotain päälle.
Näitä tarinoita voisi jatkaa loputtomiin. Onneksi osaan edes sijoittaa jalkani kenkiin.

Alusvaatteet tsek!

Väriä harmauden keskelle.




Perjantai oli selkäpäivä. Tuntuma erinomainen! Ja fiilis katossa!

kulmasoutu kapealla vastaotteella
  • 12 x 30kg
  • 10 x 40kg
  • 8 x 50kg
  • 6 x 50kg
kulmasoutu leveällä myötäotteella pumppaillen
  • 2 x 20 20kg
yhden käden kulmasoutu käsipainolla
  • 12 x 20kg
  • 8 x 25kg
  • 8 x 27,5kg
  • 5 x 30kg
ylätalja leveällä myötäotteella pumppaillen
  • 15 x 25kg
  • 2 x 12 x 32kg
alataljasoutu seisten
  • 3 x 10 maksimit, mitä taljassa oli
alataljasoutu istuen
  • 3 x 10 maksimit, mitä taljassa oli
vipuvarsisoutu
  • 3 x 12 40kg
Perjantai-illan omistin kokonaan pyllistelylle. Mikä voisikaan olla parempi tapa viettää vapaa-aikaa, kuin tuijotella itseään peilistä? No ei tietenkään mikään!  Alunperin minun piti kyllä siivota, mutta koska kilpailuihin on alle vuosi, eikä siivousta tule aatteena liioitella, oli minun tartuttava toimeen ja harjoitutettava hanurini lava-asentoja juuri sillä nimenomaisella hetkellä.

Ei ole invalideja talossa, joten esteettömyystaso on riittävä!!
Kuntohan on aika tuhti, eikä mistään upean solakasta bikinikurvittaresta voi (VIELÄ) puhua.
Mielenkiinnolla kuitenkin odotan sitä, että tutiseva osuus alkaa sulaa pois. Mitä sieltä alta paljastuukaan! Vai paljastuuko mitään? Jospa tämä hanurikin on pyöreä vain ihran vuoksi? Paniikki iskee! Pitääkö tässä alkaa pussikeittokuurille ja ottaa pakaraimplantit??
Reisiin lisää, vyötäröltä pois.
Keikistelyt jatkuivat eilen työpaikan salissa. Asiakas perui tulonsa ja minulle jäi mukavasti aikaa klonksutella korkokengissäni ees taas. Kyllä siinä olisi herkistynyt Jorma Uotinenkin. Niin eleganttia ja sulavaa oli lipumiseni parketilla! Ai että! Ne pyörähdykset, hallitut Anna Virmajokimaiset käännökset ja pieni flirttaava vinkkaus silmillä kuvitelluille tuomareille... Ei aivan näin.
Töitä on vielä paljon. Pitäisi ehkä osata kävellä korkokengillä ja liikkua sulavasti. Ehkä. Vaan Jormaa lainatakseni, ei muuta kuin törinää pyttyyn! Ensi viikonloppuna tiimillämme on ohjatut poseeraustreenit. Kyllä siinä pari tuntia meni yksinkin räveltäessä, mutta odotan innolla, että pääsen kunnon oppiin ja valvovan silmän alle.


Blogiin on toivottu treeni- ja ruokavaliovinkkejä. Tässä yksi. Keväällä vedin ensimmäisen bulkin. Tulos oli mykistävän hyvä ja tuli kuin itsestään. Vähällä työllä sain kerrytettyä pottia 15kg. Onnistuu erinomaisen hyvin syömällä karkkia, juomalla viikottain kuohuviiniä ja mussuttamalla kilokaupalla leipää. Eli unohda täysin kaikki rajat ja hapatukset terveellisestä ruoasta. Paljon on ollut puhetta siitä, että urheilija ei saa terveellisellä ruokavaliolla tarpeeksi energiaa. Ota siis rintamasuunta McDonaldsiin ja karkkikauppaan ja lisää rahkavälipalojen väliin muutama tuplajuustohampurilainen.

Jälleen kerran käytän fraasia totta puhuakseni. Sillä totta puhuakseni hallittu bulkki karkasi aika lailla käsistä vaikean elämäntilanteen seurauksena.
On ihan huijausta, että ylipaino olisi ylivoimaa. Pitikin mennä uskomaan. Oli miten oli, palautin itseni ruotuun pienen notkahduksen, muutaman kuohuviinilaatikollisen ja karkkikilon jälkeen.  Tänä aamuna vaaka näytti 7kg vähemmän ja karkit ovat jääneet kauppaan jo 10 viikon ajan.

Personal trainer kurssikaverini ja fitnessmaailmaan innostanut bodysiskoni Tyttö sinä olet vahva blogin kirjoittaja, Minna, tsemppasi minua hyvin: "Pikku pullahtamiset vain kasvattaa!"
Totta. Kyllä se kasvatti. Pari vaatekokoa.
Onneksi myös pari pykälää omaa henkistä pääomaa.

Kiireinen fitnesskassialma.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti