"Niiskuneiti vollottaa taas" - Pikku-Myy

Aina ei ole ihanaa, eikä aurinko paista, eivätkä linnut laula, eikä kaikki ole pinkkiä, eikä suurin herkkuni pakastesei maistu karkilta. Hei kuka syö oikeasti pakasteseitä? Yök!! No kuitenkin. Joskus vaan ottaa pattiin, ärsyttää, harmittaa, keljuttaa, kismittää, ketuttaa, sapettaa, kaivelee. Siis suoraan sanottuna vituttaa. (anteeksi äiti, taas v-sana, vaikka lupasin että en käytä niitä, mutta tämä löytyi synonyymit.fi-sivustolta)

Olenko vetänyt raejuustot nenään? Puristaako treenikenkä?
Ei ja ei.
Naaman vetää kurttuun huono ilma. Enkä tarkoita tällä todellakaan tuota tihkusadetta. Voi pojat en. Tihkuttakoot vaikka koko päivän ja koko viikon.
Tarkoitan tällä harjoittelupaikkaani ja sen sisäilmaongelmia. En ole aiemmin reagoinut sellaisiin erityisen rajusti, mutta nyt se oli sitten koettava, millainen vaikutus tällaisilla asioilla on fyysiseen kuntoon. Ei kauhean häävi - voin kertoa.
Harjoittelusta kolmas viikko menossa ja vietän kolmatta sairaslomapäivää. Tukkoisuutta, lämpöilyä, äänen menettämistä, voimattomuutta, olo kuin happi loppuisi ja muuta mukavaa on mahtunut kiitettävästi näihin viikkoihin. Iltapäivisin en voi istua aloillani nukahtamatta ja portaiden nousu sujuu hitaammin kuin jalattomalta vyötiäiseltä.
Harjoittelupaikka on juuri se, mihin halusin, joten luonnollisesti korpeaa, että en ole päässyt kunnolla käsiksi hommiin. Aivot käyvät yhtä hitaalla kuin Muumipeikko ja Hemuli Tyrmääjäsieni-jaksossa.
Sanomattakin selvää, että en voi jäädä ottamaan selvää, puhkeaako minulle astma tai liukenevatko aivoni pinkiksi glitterliejuksi kellarikerroksen lattialle, mutta niin vain olisi harjoittelu suoritettava loppuun.
Komento kävi, että nyt tasoitettava tilanne kotona ja töihin paranee tulla vasta, kun tukkoisuus on kokonaan hälventynyt. Sitten kokeilemaan toista osastoa. Pidetään peukkuja, että kaikki menee hyvin. Hieman tämä tilanne kyllästyttää  ja toki myös harmittaa oman terveyden ja fyysisen olon puolesta.

Koska oon tältä puolelta merkittävästi eri näköinen.

Treenit olen hoitanut aivan presiis kuten pitääkin. Mutta hieman zombimaista se pullistelu on. Toisaalta, kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, että pinkki vyö päällään parin kilon käsipainoja vetkuttava blondi katselee suu auki kattoon. "Onks normaalii?" No on.

Tämän viikon treenijaksotus näyttää tältä:

• Maanantai: rinta+hauis
• Tiistai: palauttava lenkki + venyttely
• Keskiviikko: jalat
• Torstai: selkä + vatsat
• Perjantai: ojentajat ja olkapäät
• Lauantai: jalat
• Sunnuntai: poseeraustreenit + venyttely

Treenit lähtivät alunperin menemään hieman väärässä järjestyksessä ja kun jalkapäiviä on kaksi, on rytmityksen siirto ollut hieman haastavaa. Olisi mukavampi treenata jalat maanantaisin ja loppuviikosta.
Eilinen tissi+käsijumppa meni aivan mukavasti, vaikka peilistä katselikin tummilla silmänalusilla ja niiskuttavalla nokalla varusteltu jumppari. Hauiksiin vain ei meinannut tulla pumppia sitten millään!
Oli Arnoldin 7-7-7, oli keskitettyä scott-penkissä ja seisaaltaan, oli vääntöä taljassa ja vinopenkissä ja niin oli Kippari-Kalle patti edelleen kuin huonosti kohonnut sämpylä. Ei kun vain uudelleen Scott-penkkiin ja loppuväsytykset kulmatangolla ja keskittyminen eksentriseen vaiheeseen. Ei tunnu. Uusi yritys ja lisää painoa. No ei vieläkään tunnu ja lisää painoa. Hetken sai niitäkin vetkutella ja avustaja jo pyöritteli päätään. Enpä tosiaan tiedä, mistä tuollainen yhtäkkinen tunnottomuus kestävyys hauiksiin pamahti, kun eivät todellakaan ole mikään paras lihasryhmäni. Lopulta papu tuolla nahan sisällä tuntui sentään puolikovalta (tirsk), joten ei kun vain aminohappoa naamariin ja kotiin syömään.

Kodikkaassa ja tunnelmallisessa keittiössäni valmistuvat herkut vaativampaankin makuun..

Tänään on viikon vaikein päivä : LEPO. Kunto on toistaiseksi vielä niin pehmeä, että tuntuu vaikealta pysytellä poissa salilta. Tässä vaiheessa ei vielä pitäisi edes miettiä koko asiaa, saati vertailla itseään jatkuvasti kilpakumppaneihin. Uskon kuitenkin, että moni siihen sortuu. En voi kuitenkaan mitään muuta tehdä, kuin jatkaa ohjeiden noudattamista ja piste. Minulla ei ole myöskään mikään kiire. Tämä on laji, jossa kiireellä ei ole sijaa.
Hiilihydraatteja kuitenkin vähennettiin hieman ja toivottavasti tuo kilon ees taas hilaantuva painoni ottaisi viimein hyvän laskusuhdanteen.

Oli tässä lepo(sairasloma)päivässä jotain hyvääkin. Tuli tieto, että vuodenvaihteen jälkeen pääsee muuttamaan uuteen asuntoon! Koko päivä tuhraantuikin sitten kuvakollaaseja tulevasta sisustuksesta mallaillessa ja haaveillessa. (tein minä hieman töitä ja tehtäviäkin ja saatoin vahingossa laittaa ikkunaan valot...TALVIVALOT!!)

Kun joku vielä pitäisi kaikki tavarat tiptop ja tiskaisi, niin koti saattaisi näyttää sisustuslehdestä tempaistulta. Jos minä olen kotona: 2min. Jos minä olen poissa kotoa, jopa useamman tunnin!
Kyllä tuolla kelpaa arvokkaita kilpakoipia lepuuttaa ja antaa fitnesslaiffin uuvahduttaman mielen levätä!