Maastavetoa

Maastavetoa

tiistai 19. marraskuuta 2013

Viimeinen valitusvirsi (No ei muuten varmasti ole)



Paino pomppii ylös ja alas. Minä kun jo riemuitsin, että pääsin numerolla 6 alkavaan painoluokkaan, vaan niin oli tänään aamupaino jälleen sen 70.5kg. Hiilihydraatit on karsittu pois iltapalalta jo viikon ajan ja tänään valmentaja nappasi ne pois kaikilta klo 12 jälkeisiltä aterioilta. Rähmä. Voin kertoa, että nautiskelin aamupuuroani suurella hartaudella. Tällä mennään, pakko tässä on runkoa vain tiivistää entisestään. Ruokaa on kuitenkin edelleen riittävästi, eli mistään nälkäkuolemasta ei tarvitse olla huolissaan. Ha, eipä!

Kuola valuu. Menee se kattilastakin.
Tässä kun vielä itse elän kisapäätökseni alkuhuumaa ja mielessä pyörii pääsääntöisesti fitness, t-kävelyt, bikinit, ruokavalio ja treenit, huomaa hyvin, miten itsekeskeinen laji on. Vuorokaudessa tulee tuijoteltua aika paljon peiliin. Minusta on kuvamateriaalia yhtä paljon kuin jollain voisi olla omasta esikoisestaan. No, en sentään makoile vaipoissa lampaantaljalla. (Uskoo ken haluaa..) Sieppaan myös toisinaan mieleen tulleita ajatuksia paperille, jotta voin taltioida ne tänne blogiin, kun kyllähän ne nyt on niin niin mahtavia ajatuksia! Ei edes Einsteinilla leikannut niin terävästi! Krhm. No kuitenkin. On pakko ajatella paljon omaa jaksamista, omaa tekemistä ja omaa sitä tätä ja tuota. Omaan perseeseen tuijottelua koko laji.



Ymmärrän kyllä, miksi blogin kirjoittaminen ja fitness-touhu herättävät paljon närää. Tai sanotaanko, että en ehkä ymmärrä, mutta tiedän, miksi. Ryöpsäyttäessäni projektin julkiseksi ja spämmäämällä kaikkia tuhansilla pakarakuvillani, sain paljon tsemppiä, aivan mahtavia ja ihania ja positiivisia ja herkistäviä kommentteja, mutta ilmeisesti sohaisin myös jotain ampiaispesää, sillä ohessa käynnistyi myös negatiivinen surina, pörinä ja silmien pyörittely.

Mielestäni täällä Suomessa on valloillaan ärsyttävä hyssyttelyn ja seiniin sulautumisen ilmapiiri. Tuntuu, että yleinen ihanne ihmisestä on kiltti, harmiton tyyppi, joka ei ärsytä ketään eikä ainakaan tuo itseään esille. Mielellään sellainen hiljaisempi. Hoitaa näkymättömästi työnsä, käyttäytyy moitteettomasti ja jos hänellä on suuria haaveita, pitää suunsa supussa. Ajatella nyt, jos haaveilee ääneen, julkisesti ja vailla nöyryyttä! Jos sitten ei koskaan saavutakaan sitä haavetta? Mitä muut ihmiset sitten ajattelevat?

"Sinä vaikutat kamalan viisaalta sen takia, ettet koskaan sano mitään." - Hemuli Nuuskamuikkusesta

( Ai tämä on se taktiikka!! Varmaan olisi pitänyt ottaa Hemulin turinat oman elämänsä ohjenuoraksi, niin ei aiheuttaisi muissa ihmisissä myötähäpeää ja paheksuntaa. Isäni onkin sanonut, että opin (valitettavasti) puhumaan, ennen kuin osasin olla hiljaa.
Sellaista se on. Ei ole aina helppoa olla suupaltti tunari. Aina ei tule punnittua tarpeeksi, mitä sieltä aivoista kannattaa kielenkannoille tai näppäimistölle valuttaa.)



Rönsyilen. Taas. Palataan muihin ihmisiin ja paheksuntaan, koska onhan se nyt ihanaa paheksua muita. Muiden ratkaisuja, tekemisiä, sanomisia ja olemisia on rattoisaa arvostella ja tarkastella omasta näkövinkkelistään. Oikein suupielet kuolavaahdon laikuttamina jauhaa siitä, kun naapurin Martti juo aina keskiviikkoisin yhden keskioluen ja miten Marketan pitäisi laittaa elämänsä kuntoon ja eikö sillä koulukaverilla ole muita kuin yksi ja sama pikee-paita ja miten Ilpon ja Annelin parisuhde ei tule kestämään, kun niillä on ihan eriväriset hiukset ja se Anneli on niin erilainen, kuin Ilpo!

Jokainen varmaan voi kuvitella mielessään tilanteen, jossa joku käyttäytyy dramaattisesti, marttyyrimaisesti ja nostaa ison haloon pienestä asiasta. Tuntuu siltä, että pää räjähtää siihen marinaan ja sitä marmatusta kuunnellessa oma elämänilo lipuu jonnekin kaukaisuuteen ja jättää silmiin sumean kalvon. Oikein sellainen ankeuttaja. Mielensäpahoittaja. Silloin ei ensimmäisenä tule ajatelleeksi, että niin, ehkä tämä ihminen suhtautuu tähän pikkujuttuun näin voimakkaasti, koska siellä taustalla on jotain suurempaa? Sitä vain ajattelee, että siinäpä on negatiivinen ja ärsyttävä ihminen, kertakaikkiaan! Menisi kotiinsa kitisemään, mokomakin tollo.
Asennekysymyksiä toki nämäkin, mutta taustoja tietämättä tuntuu aika hurjalta, miten helposti ja kevyesti ihmisen toimia lähdetään arvostelemaan. Ja siihen tulee sorruttua itsekin.

Kun tein kisapäätöksen, päätin ensin, että teen näkymätöntä työtä omissa oloissani, en kuuluta enkä kailota asiaa sen kummemmin. Pelkäsin, että epäonnistun. Ajattelin sitä, mitä ihmiset ajattelevat, jos en tulekaan kuntoon tai jätän leikin kesken tai olen kisoissa viimeinen. Ja ajattelevatko muut, että haluan todistella jotain tai tuoda vain itseäni esille?
Tässä vaiheessa hyvä ystävä muistutti, että en ole aiemminkaan vaivannut päätäni sellaisilla asioilla, joten miksi nytkään.
Totta!
Päätin tehdä täyskäännöksen, laittaa pystyyn blogin ja tehdä kaikesta avointa, julkista ja röyhkeää. Mitä se hiljaisuus, nöyristely, kyyristely ja niiden muiden ihmisten ajatusten pelkääminen olisivat hyödyttäneet? Tuskinpa olisin ollut onnellisempi, saanut näin paljoa tsemppiä, mahtavaa uutta harrastusta tai yhteistyökumppaneita.
Olisin ainoastaan ollut turvassa arvostelulta ja paheksunnalta. No jee?
Elämä käy aika tylsäksi, jos karttaa epäonnistumista ja epämukavuusalueella vierailua.

"Ajatella, jos ei koskaan voisi tulla iloiseksi tai pettyä. Ei koskaan voisi pitää kenestäkään, ei suuttua eikä antaa anteeksi. Ei koskaan voisi nukkua eikä palella, ei koskaan erehtyä, ei tuntea vatsakipua eikä toipua siitä, ei viettää syntymäpäivää, ei juoda olutta eikä tuntea pahaa omaatuntoa...Kauheata.
Kaikki. " - Muumipappa

Tämä yhteiskunta haluaa, että ihmiset laittavat itsensä likoon. Ollaan tirkistelynhaluisia ja kiinnostuneita muiden tekemisistä. Tosi tv-ohjelmat, blogit, twitterit sun muut. Ei ole pulaa sosiaalipornosta. Kuitenkin niitä itsensä likoon laittajia arvostellaan ja paheksutaan aina. Näyttääkö oma elämä silloin niin paljon paremmalta?

Vaan kuulkaas!
Itserakkaus kannattaa! Jokaisessa muhii valtava potentiaali ja kiinnostava persoona. Ei tukahduteta muita, eikä anneta muiden tukahduttaa itseämme. Eikä ainakaan herttinen sentään tehdä sitä tukahduttamista itse.

"Kaikki tuntemuksemme syntyvät sisältä päin. Kukaan ei voi antaa meille rakkautta, jota emme itse anna itsellemme. Jos emme arvosta itseämme, emme voi kokea olevamme arvostettuja."
-Sara Karlsson blogissaan Sara-K

TIRSK.

10 kommenttia:

  1. Ihailen sun asennetta, olisinpa itsekin yhtä hyvällä itsetunnolla varustettu!

    Tsemppiä treeniin ja tuleviin koitoksiin :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana blogi! Kaveri jakoi linkin ja taisin koukuttua heti. Allekirjoitan monet ajatuksistasi. :) Olen itse niitä räiskyvämpiä persoonia ja himmentelin itseäni aika pitkään, kunnes pamahti ja tuli stoppi. (Kirjoittelin aiheesta täällä: http://shadow-selves.blogspot.fi/2013/03/kettuja-ja-pihlajanmarjoja.html)
    Taidanpa alkaa seurata blogiasi. ^^ Ehkäpä täältä löytyisi tervehenkistä tsemppiä itsellenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Itsekin kävin tutkailemassa blogiasi ja siellähän oli oikein tuttuja mietteitä! Samaan malliin vaan jatketaan!

      Poista
  3. minkälainen kehonkoostumus sulla on tällä hetkellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulossa vielä päivitystä, mutta kehonkoostumukseni tällä hetkellä jota kuinkin rasvakala. Lihasta sentään enemmän kuin läskiä! :D Mutta rasvat taitavat olla siinä 25% ja kisapainoon 10-12kg.

      Poista
    2. Valmentaja heti korjasi, että rasvat ovat vähemmän! Olen ottanut tässä mittarilla, joka näyttää lukemat vähän tuhdimpina. Joten en kommentoi vielä mitään. Kuitenkin varmasti tuossa 20 pintaan. :) Katsotaan sitä kisapainoakin sitten lähempänä koitosta... Painolla ei niin väliä, kunhan on likka kunnossa ja kireä!

      Poista
  4. Sä oot Eve super! Ihailen sun asennetta ja siitä kyllä imee tämäkin Kotka paljon itseensä! Lisää tätä, lisää kaikkea! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kiitos ja kiitos ihanista kommenteista! Tämä se vasta buustaakin itsetunnon kohti korkeuksia, jos jokin! Kaikille mitä parhainta ja itsevarminta loppuviikkoa. <3
    Lisää kaikkea varmasti tulossa! Pysykää matkassa mukana!

    VastaaPoista
  6. Hyvä juttu jälleen! Itse taas halusin lätkästä heti pöytään lähtötilanne kuvat, tuoda "kehitystä" ja muutoskuvia alusta asti esille, koska tiedän, että ihmisä kiinostaa noi. Toisia kiinostaa uteliaisuutta koko homma vaikka lajista ei mitään tietäisikään, toisia kiinostaa arvostella miten laiha tai läski on, sit taas voi vaihtoehtoisesti olla kateellinen toisen tekemästä työstä ja toiset taas ääneen ihailla. Moni ei sano mitään, mutta seuraa kuitenkin. Kiinostustahan tämä aina herättää ihmisissä vaikka ei sitä esiin mitenkään toisikaan. Niin hyvässä kuin pahassa. Itse en ole katunut kertaakaan, että heti alusta asti kaikki törkkäsiin muiden nähtäväksi, välittyypähän realiteetit. Ei se huippukunto tule sieltä parissa kuukaudessa, pohjatyötä on tosiaan tehtävä. Sitten salaa tai julkisesti. Mä en edes ajatellut, että epäonnistuisin. Vaikka olin se viimeinen, en siltikään koe, että olisin epäonnistunut. Mielestäni jopa kunto oli oikeasti parempi kuin muutamilla edelle menneille. Ei pidä ottaa liian vakavasti, muuten voi tulla paha mieli. Tsemppiä treeneihin ja kovasti vaan itseluottamusta omaan tekeemiseen!
    t.PauliinaTee

    VastaaPoista
  7. Tuo olisi voinut tulla myös mun näppikseltä tuo teksti :)
    Ihan samoja ajatuksia! Tsemppiä!
    hannepauliina.blogspot.fi

    VastaaPoista